Mummo tuputtaa ruokaa joka kerta

Hih hih

Kieltäytyä vain ystävällisesti ja jämäkästi. Eikä suostua syyllistymään. Näin minä olen tehnyt oman mummoni kanssa. Jos valittaa siitä, että jäi ruokaa liikaa yli, sanon että ensi kerralla tee pienempi satsi. En suostu ahmimaan ruokaa enempää mitä jaksan syödä.

Joku pula-aikaan ja nälkään liittyvä juttu tuo on. Jokin trauma siitä, että ruoka ei saa loppua kesken eikä kukaan olla nälkäinen. Ja tuon ajan ihmisten ainut tapa näyttää kiintymystä ja rakkautta. Muuten ollaan tunteiden ja niiden käsittelyssä ihan hukassa. Rakkautta ei osata sanoittaa, se näytetään ruoan kautta.

Montako kertaa kuulit lapsuudessasi sanat minä rakastan sinua? Ruoka on vanhempien tapa sanoa tuo eli se on sitä välittämistä, huolehtimista ja rakkautta. 

Sota toi mukanaan myös säännöstelyn ja pulan. Meidän vanhempanne on niitä toisen sukupolven sotainvalideja, jotka kärvivät ruuan puutteesta.

Esim. oma mieheni on syntynyt -67 ja on lähes koko lapsuuntensa kärsinyt pulasta. Ei ollut muuuta kuin se ruoka joka tuli pellolta, metsästä ja merestä. Ja hänen lapsensa on nyt parikymppisiä ja miehelle on äärestä tärkeään ruokkia ja passata heitä.

Puhu sille isovanhemmalle tämän lapsuudesta. Ehkä voit oppia jotakin siitä, että ruoka ei ole aina ollut itsestään selvyys edes Suomessa.

Ap opettele lause- ja kappalejako, ennen kuin kirjoitat palstalle.

Syöt kiltisti

Ei tarvitse syödä enempää kuin jaksaa. Olet niin nuori, että mummo on ollut voimissaan 80-luvulla, turha teeskennellä olevansa pula-ajalta.

Nyt sinulla on oikein oivallinen tilaisuus kertoa lapsillesi miksi vanhemmilla ihmisillä on erilainen tapa suhtautua ruokaan tuon nenän nyrpistämisen sijaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse syödä enempää kuin jaksaa. Olet niin nuori, että mummo on ollut voimissaan 80-luvulla, turha teeskennellä olevansa pula-ajalta.

Mutta onko tämä mummo ap mummo vai ap lapsen mummo? 

Kuinka usein te siellä oikein käytte? Jos joka päivä ymmärrän, mutta jos kerran pari kuussa niin entä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Montako kertaa kuulit lapsuudessasi sanat minä rakastan sinua? Ruoka on vanhempien tapa sanoa tuo eli se on sitä välittämistä, huolehtimista ja rakkautta. 

Sota toi mukanaan myös säännöstelyn ja pulan. Meidän vanhempanne on niitä toisen sukupolven sotainvalideja, jotka kärvivät ruuan puutteesta.

Esim. oma mieheni on syntynyt -67 ja on lähes koko lapsuuntensa kärsinyt pulasta. Ei ollut muuuta kuin se ruoka joka tuli pellolta, metsästä ja merestä. Ja hänen lapsensa on nyt parikymppisiä ja miehelle on äärestä tärkeään ruokkia ja passata heitä.

Puhu sille isovanhemmalle tämän lapsuudesta. Ehkä voit oppia jotakin siitä, että ruoka ei ole aina ollut itsestään selvyys edes Suomessa.

Juuri tämä. AP:n mummo taitaa olla "ruuallarakastaja-sukupolvea"

Paastoatte ennen mummolaan menoa. Rahaa säästyy muihin menoihin ja mummo on onnellinen.

Oliko mummo samanlainen sinulle, kun olit lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse syödä enempää kuin jaksaa. Olet niin nuori, että mummo on ollut voimissaan 80-luvulla, turha teeskennellä olevansa pula-ajalta.

Mun äiti on voimissaan vielä 2010-luvullakin, muttä kärsii edelleen lapsuuden traumoistaan ja hänellä on edelleen pula-ajan suhtautuminen ruokaan. Lapsuudenkoti vaikuttaa meihin vielä pitkään aikuisenakin ja huomaan välillä itsekin, että minussa on äitini piirteitä mitä tulee ruokaan. Nyt kun jo aikuiset lapset tulee käymään ruoka on isossa roolissa, koska haluan että opiskelevat nuoreni saa kerrankin hyvää ruokaa. Ja tavattoman monen kerrat he ovat sanoneet, että olet ihan kuin mamma. :D Joten ap asiasta voi ihan hyvin sanoa.

Paskat tartte syödä jos ei tee mieli niiiii

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse syödä enempää kuin jaksaa. Olet niin nuori, että mummo on ollut voimissaan 80-luvulla, turha teeskennellä olevansa pula-ajalta.

Voi voi, tietäisitpä vaan kuinka paljon tuolla syrjäseudulla on noita mökin pappoja ja mammoja, jotka ei tiedä hittojakaan nykyajasta :D

Isovanhemmuus tuo omat lapsuusmuistot mieleen paljon voimakkaammin kuin vanhemmuus. Kaikki ne erityiset asiat, jotka omassa lapsuudessa olivat harvinaisia. Olen syntynyt 1960-luvun alussa eikä siihen aikaan esimerkiksi ollut vielä mitään karkkipäivää. Karkkia sai synttäreillä, pääsiäisenä ja jouluna. Muutenkin ruoka-ajat olivat säännöllisiä eikä popsittu välipaloja ja herkkuja niiden välissä. Ei kyllä ollut pahemmin ylipainoisia lapsiakaan, mikä varmasti oli oikein hyvä juttu. 

Mulla ei ole vielä lapsenlapsia, mutta lähipiirin pikkulapset ovat välillä luonani. En halua antaa heille sellaista, mikä omassa lapsuudessani oli harvinaista vaan sellaista, mikä heidän yltäkylläisessä arjessaan on harvinaista. Ruokaa ja herkkuja heillä on kotonakin enemmän kuin jaksavat syödä. Meillä saavat ihan tavallista ruokaa, jos ovat ruoka-aikaan täällä. Ainoa herkku on jäätelö, jonka teen itse. Sellainen vanhanajan vaniljajäätelö, kermainen ja aidolla vaniljalla maustettu. 

Käpylehmillä leikkimisestä puhutaan yleensä tarkoituksena halveksia tai vähätellä jotain. Ei ehkä kannattaisi, ainakaan silloin, kun on kyse nykylapsista, joilla on kaikki pelit ja vehkeet. Pörisevät, pärisevät, kiiltävät ja muoviset. Pienen lapsen mielikuvitus on uskomaton. Kun käpylehmä astuu kaarnalaivaan ja lähtee seilaamaan vesilätäkössä, huikea seikkailu voi alkaa. 

Aika normitoimintaa mummoilta. Erityisesti toinen isoäitini oli aina kovin huolissaan, ovatko kaikki varmasti syöneet kyllikseen ja yritti tarjota lisää, vaikka kuinka olisi ilmaissut olevansa täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse syödä enempää kuin jaksaa. Olet niin nuori, että mummo on ollut voimissaan 80-luvulla, turha teeskennellä olevansa pula-ajalta.

Mun äiti on voimissaan vielä 2010-luvullakin, muttä kärsii edelleen lapsuuden traumoistaan ja hänellä on edelleen pula-ajan suhtautuminen ruokaan. Lapsuudenkoti vaikuttaa meihin vielä pitkään aikuisenakin ja huomaan välillä itsekin, että minussa on äitini piirteitä mitä tulee ruokaan. Nyt kun jo aikuiset lapset tulee käymään ruoka on isossa roolissa, koska haluan että opiskelevat nuoreni saa kerrankin hyvää ruokaa. Ja tavattoman monen kerrat he ovat sanoneet, että olet ihan kuin mamma. :D Joten ap asiasta voi ihan hyvin sanoa.

Pula-aika alkoi sotavuosina 1939-1944. Säännöstely päättyi vasta vuonna 1953.

Vierailija kirjoitti:

Ap opettele lause- ja kappalejako, ennen kuin kirjoitat palstalle.

AP.n asia ymmärrettiin aivan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse syödä enempää kuin jaksaa. Olet niin nuori, että mummo on ollut voimissaan 80-luvulla, turha teeskennellä olevansa pula-ajalta.

Mun äiti on voimissaan vielä 2010-luvullakin, muttä kärsii edelleen lapsuuden traumoistaan ja hänellä on edelleen pula-ajan suhtautuminen ruokaan. Lapsuudenkoti vaikuttaa meihin vielä pitkään aikuisenakin ja huomaan välillä itsekin, että minussa on äitini piirteitä mitä tulee ruokaan. Nyt kun jo aikuiset lapset tulee käymään ruoka on isossa roolissa, koska haluan että opiskelevat nuoreni saa kerrankin hyvää ruokaa. Ja tavattoman monen kerrat he ovat sanoneet, että olet ihan kuin mamma. :D Joten ap asiasta voi ihan hyvin sanoa.

Pula-aika alkoi sotavuosina 1939-1944. Säännöstely päättyi vasta vuonna 1953.

Itse asiassa Suomessa varsinaiset pulavuodet olivat 1930-1933.