Lue keskustelun säännöt.
Raskaana ja kamala ahdistus
25.06.2019 |
Pakko purkaa pahaa oloani. Odotan toista lastamme ja nyt tavallaan kaduttaa ja ennen kaikkea kauhistuttaa ajatus kahdesta lapsesta. Esikoinen on nyt 2,5v, vauvan syntyessä miltei 3v. Järkyttävä uhmaikä; kaikki on pielessä, mitään ei jaksa tehdä muutamaa minuuttia kauempaa ja itkua, vinkumista ja huutoa aamusta iltaan. Onneksi on muutaman päivän viikossa päiväkodissa.
En voi sanoa nauttivani äitiydestä juurikaan. Vauvavuosi oli mukava, sen jälkeen on ollut melkoista pakottamista tähän äidin rooliin. Tiedän, olisi pitänyt jättää toinen hankkimatta, mutta nyt on myöhäistä. Halusin lapselle sisaruksen, mutta nyt en ole varma jaksanko itse. Olen todella itkuinen ja pinna kireällä koko ajan. Varmasti raskaushormonitkin vaikuttavat. Esikoisen odotus oli mielenkiintoista ja jännittävää, mutta nyt olen vain masentunut ja ahdistunut. Mies ei osaa tukea yhtään henkisesti. Tekee paljon kotitöitä ja saan omaakin aikaa, mutta henkinen tuki on täysi nolla. Jos itken, ei kysy mikä on tai yritä lohduttaa. Jos kerron että ajatus tulevasta pelottaa, on vain hiljaa.
Neuvolassa en halua mainita mitään tästä henkisestä pahoinvoinnista, pelkään että siitä jää merkintä ja aiheuttaa ongelmia. Enkä oikein tiedä mitä apua sieltä voisin saadakaan. Tai että mitä apua tarvitsisin. Kai haluaisin vain, että joku minut hyvin tunteva sanoisi, että tulen varmasti pärjäämään. Nyt tuntuu ettei miehenikään usko meidän tästä selviytyvän :(.
Kommentit (3)
Hei ap.
Tuen sinua ottamaan vointisi vakavasti. Jo pelkästään syntyvän lapsesikin takia, mutta tietysti oman itsesikin vuoksi. Kerroit pelkääväsi 'merkintää' - ensinnäkin, miten jokin merkinnän pelko voisi olla isompi asia kuin oma ja kenties vauvan huono vointi? Toisekseen, eihän siinä ole mitään pahaa, että pyrkii hoitamaan itseään, päinvastoin. Hoitoon hakeutuminen on aina terveempää ja tuloksellisempaa jatkon kannalta kuin sen avun tarpeen kieltäminen ja siitä vaikeneminen.
Tulet tarvitsemaan kaikki voimasi kun vauva syntyy ja toisenkin lapsen rooli sisaruksena muuttuu. Ota aivan kaikki apu vastaan, mitä voit neuvolasta ja muista perhetyön tukimuodoista saada. Teet siinä työtä koko perheesi eteen, että avaat suusi. Hoitamaton masennus/ahdistus ei tee perheellenne hyvää- Kuitenkin jo muutamakin keskustelukerta voi poistaa 'möröt' ja auttaa sinua eteenpäin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista. Yritän ottaa asian puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä. Ja miehellekin yritän vielä puhua.
Ap
Ensinnäkin, sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tästä olostasi, ja sekä itsesi että perheesi takia kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa ja muuallakin. Mitä enemmän haudot itseksesi, sitä suuremmaksi ongelma kasvaa, ja lapset kärsivät kun äiti voi pahoin. Miehelle puhuminen ei nyt ole auttanut, sillä hänestä ei nyt jostain syystä ole sinua tukemaan, ehkä itsekin miettii samoja asioita, mutta ei vaan osaa puhua. Et varmasti ole ainoa samankaltaisessa tilanteessa samanlaisten tunteiden kanssa. Neuvolassa työskentelevien ammattilaisten työhön kuuluu tarjota apua vastaaviin tilanteisiin. Sekä keskusteluapua että ihan konkreettista apua, perhetyöntekijä voi tulla käymään vaikka kerran tai pari viikossa ja olla lasten kanssa että saat hiukan levätä. Tämä ei edellytä lastensuojelun asiakkuutta eikä äidin uupumus tarkoita sitä, että lapset vietäisiin pois tai mitään sen suuntaistakaan. Kaikki järjestyy kyllä, kunhan olet valmis ottamaan vastaan tarvitsemaasi apua tässä tilanteessa. Tsemppiä kovasti.