Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka eivät ole läheisiä appivanhempiensa kanssa?
23.01.2008 |
Mies hoitaa meillä kaiken yhteydenpidon. Joskus käydään kylässä, mies käy yksinäänkin välillä.
Miehen veljen vaimo on ihan erilainen, mutta minä en edelleenkään osaa olla kuten hän. En tiedä tarvitseeko edes. En esimerkiksi soittele appivanhemmilleni enkä käy heillä itse hakemassa astioita kaapista tms. Ei vaan tunnu luontevalta. Olen varmaan heidän mielestään tönkkö ja viileä.
Kommentit (8)
Naimisiin mentyämme en saanut mennä edes perhekuvaan!! Siihen osallistui kyllä kaikki kumminkaimat ja serkkujen lapset mutta minäpä en sit ollutkaan perhettä. No, tosin mulla on itelläni niin ihanat vanhemmat etten appivanhemmista niin perusta. Kylässä käyn pakolliset noin 4 krt. vuodessa. Asutaan samalla kylällä, joten outoahan se on, mutta eipä tarvii kuunnella sitä kuinka huono on. Anoppi valittaa ihana kaikesta ja appi.. no se kanssa saattas tulla toimeen jos olis joskus kotona ku siellä käyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
emme käy usein heillä koska asuvat niin kaukana ja anoppi on ollut mulle tosi ilkeä. Nyt hän syyttelee aina mua että pitäisi heidän sukua nähdä enemmän, mutta munkin mielestä se on miehen asia soitella ja sopia kyläilyt (mukaan menen toki jos ei ole liian usein).
osapuolille.
Mies hoitaa kaiken yhteydenpidon ja tapaamme muutaman kerran vuodessa. Välimatkaakin on kyllä useita satoja kilometrejä.
Ja minusta ihan ok että mies hoitaa perhesuhteensa. Se etten koe mitään läheisyyttä miehen sukulaisiin johtuu ongelmista mieheni kanssa. En kyllä muutenkaan ole mikään sukukeskeinen ihminen. Toinen miniä istuu anoppilassa kaikki kissanristiäiset sun muut, mutta hänellä ei olekaan mitään omaa sosiaalista elämää.
Suhteet sujuu kyllä hyvin kun ajattelen että olen tekemisissä lasteni isovanhempien kanssa ja sellaisena heistä pidän. Mutta en todellakaan koe itse olevani mikään perheenjäsen enkä edustavani pätkääkään mieheni sukua.
asutaan 30 km päässä toisistamme, mutta ei vaan juttu luista..
Käydään siellä ehkä 4 kertaa vuodessa, appivanhemmat meillä 2-3 kertaa vuodessa lasten synttäreillä.Meillä siis kolme lasta ja eivät siis välttämättä tule edes jokaisen synttäreille " kiireiden " takia.
" läheisestä" suhteestamme ehkä kertoo eniten se, että kun kolmas lapsemme syntyi pari vuotta sitten, niin appivanhemmat eivät vaivautuneet tulemaan katsomaan pojanpoikaansa vasta kun hän oli lähes 2kk ikäinen.
Ja vauva oli alkuun teholla, niin ei edes puhelinsoittoa/tekstaria vauvan vointiin liittyen...
Mun elämässä mitäänsanomattomia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en appivanhempia. On langennut kun manulle päivällinen. Ja voin sanoa huonot kortit sain. Kyyliä, pahansuopia, puuttumassa joka asiaan, ilkeitä.
johtuu varmaan osittain siitä, että miehellänikin on melko viileä äitisuhde. Asutaan eripuolilla Suomea ja nähdään kaksi kertaa vuodessa. En oikein osaa suhtautua häneen, kun on niin erilainen kuin minä tai mun vanhempani. Appiukon kanssa välit on kunnossa (eronneet siis nämä mieheni vanhemmat).
Välillä mietin, onko se oikein, kun mieheni taas on todella hyvissä väleissä mun vanhempien kanssa. Käydään säännöllisesti kylässä ja aina juttu luistaa...
Mutta jos se ei haittaa miestäni pätkääkään, niin miksi sen pitäisi hatata mua... hän on etäinen oman äitinsä kanssa ja minä taas todella läheinen molempien vanhempieni kanssa.
ei todellakaan olla läheisiä. Olen yrittänyt, mutta huonolla menestyksellä. Eivät pidä minusta eivätkä hyväksy minua sellaisena kuin olen (vaikka olen ihan kunnollinen ihminen, en ryyppää, en polta, huolehdin kodistamme jne). Erityisesti " anoppi" on ottanut minut silmätikukseen, en jaksa enää välittää. Paha mieli tulee jos alan asiaa kovasti ajatella, lähinnä tietysti mieheni vuoksi. Mutta näillä eväillä mennään, onneksi on välimatkaa satoja kilometrejä, ei tarvitse nähdä just koskaan.