Onko kaikilla ruoka valmiina kun mies tulee kotiin?
Meillä puolitoistavuotias lapsi eikä syödä yhdessä kun viikonloppuisin. Viikolla saatetaan kyllä syödä lounas pojan kanssa yhdessä (siis minä ja poika). En minä joka päivä jaksa ruokaa tehdä, onhan purkkiruuatkin keksitty tai sittn pojalle itsetehtyä ruokaa pakkasesta. Itse syön leipää, hedelmiä ym. Mies käy lounaalla töissä.
Muita?
Kommentit (27)
eipä se sitten edes kertaa viikossa syö kotona... Töissä syö ja se kuulemma riittääkin. Viikonloppuna teen jotain sellaista ruokaa, mitä suostuu syömään tai sitten käydään ulkona syömässä.
En todellakaan silti ole mikään alistettu kotiäiti hellan ja nyrkin välissä :). Tykkään laittaa ruokaa ja meillä syödään yhdessä päivällinen lähes poikkeuksetta päivittäin. Nyt olen tällä hetkellä lasten kanssa kotona ja syömme, kun mieheni on tullut kotiin. Jos hänellä venyy työpäivä, hän syö yksin myöhemmin, mutta se on harvinaista.
Toisaalta mies tekee meillä sitten viikonloppuisin ruoat.
Meillä on 2 lasta, täytyyhän heidänkin syödä. Joskus on päiviä että ei kuitenkaan tarvitse laittaa ruokaa, koska edellisen päivän ruokaa on vielä niin paljon jäljellä, että siitä riittää.
Perjantaisin meillä ei tehdä ruokaa. Syödään mitä kaapista löytyy, makkarat laitetaan ehkä saunankiukaalle?
Jos olisin tehnyt lämpimän ruuan ei siihen suostuisi koskemaan. Itsekään en tarvitse kuin yhden lämpimän ruuan.
Mä teen töitä kotoa käsin, mies tulee kuuden pintaan kotiin. Koska mulla on joustava työ, musta on järkevää että ruoka on valmis kun mies tulee. Syödään koko perhe yhdessä (meillä on kolme lasta) lämmin ruoka ja sitten on aikaa olla lasten kanssa. Illalla tehdään vielä molemmat töitä kotoa. Viikonloppusin tehdään yhdessä ruokaa, sillon on jotenkin enemmän aikaa ja rennompaa ja hauskaa puuhata yhessä.
2 lämmintä ateriaa päivässä (toinen voi olla myös salaatti tms. kevyt ateria).
Mies hoitaa tiskit.
Silloin jos miehellä menee tavallista pidempään töissä niin minä ja lapset syödään kolmistaan ja mies sitten lämmittää ruokaa kun tulee. Pääsääntö on kuitenkin että ruoka on valmista kun mies tulee ja sit syödään kaikki. SIinä tulee ne päivän kuulumisetkin sit vaihdettua.
Mä tykkään siitä kun mies on raskaan työpäivän päätteeksi kotona ja saan kokata hänelle ja lapsille maittavaa ruokaa. Koskaan ei ole sanonut ettei syö. Mies on monesti kehunut miten hyvälle tuntuu tulla kotiin kun hyvä ruoka tuoksuu ovelle. Ja päivällä pienen kanssa syödään " eilistä" , jos sitä ei oo, keksin hälle mitä milloinkin. Joskus valmistakin.
Koti on mun työpaikkani nyt kun olen hoitovapaalla ja ruuanlaitto yksi tehtäväni. Välillä saan vapaata, kun mies tuo tullessaan jotain, pizzaa tms. Ja viikonloppuisin kokkaillaan yhdessä, se on ihana tapa viettää yhdessä aikaa, lapset osallistuu myös, esim salaatin tekoon tms. :)
Sitä paitsi mies on vuorotöissä, joten harvemmin hän ruoka-aikaan kotiin tuleekan.
Kyllä meillä on ruoka valmiina jos olen päivän kotona jos en oo niin tehdään kun tullaan kotiin (myös mies tekee). Ja tänään mä oon kotona ja ruokana on karjalanpaistia..
Nyt kyllä vähän venähtää ruoka, kun se pentele ei oo vielä uunissa!
*menee laittamaan* -->
Mies tekee yrittäjänä pitkää päivää, niin teen ruuan ihan mielelläni valmiiksi. Eikä kyllä jätä koskaan syömättä. Minä kokkaan myös viikonloppuisin, koska mies ei osaa ja mukavampi että touhuaa silloin lasten kanssa eikä " tuhlaa" aikaansa keittiössä.
Mies tulee lämpöselle lounaalle kotiin, päivällinenkin on valmis kun mies tulee töistä. eikö kaikki keitäkään? Outoa lusmuamista kotona kun lapsiakin on!
Syödään vain kerran päivässä lämmin ateria, mutta välipalaa otetaan ja kuitupitoinen aamiainen. Sillä jaksaa. Pullat ja keksit jää sit vähemmälle.
Yleensä olemme juuri saaneet välipalan syötyä kun mies tulee kotiin.
Eipä sillä, ei mullekaan ole ruoka valmiina aina silloin kun mä tulen töistä ja mies on ollut kotona lasten kanssa. Että aika tasan meillä menee nämä hommat. Ei oteta stressiä.
Ei mies edes niin tarkalleen samalla kellonlyömällä tule töistä joka päivä.
Mutta silloin kun olin lapsen kanssa kotona, rupesin kyllä laittamaan ruokaa heti kun mies tuli kotiin. Siinä vaiheessa tuntui oikein kivalta vaihtelulta tuupata vauva miehelle ja ruveta puuhaamaan keittiössä.
Tai me syödään lasten kanssa n.16 aikaan ja mies lämmittää oman annoksensa kun tulee töistä n. 17.30. Enkä minäkään tee joka päivä ruokaa, samaa ruokaa syödään usein kaks päivää. Lounaaksi keitellään lasten kans puurot tms..
mies pääsee useimmiten 21 tai 22 töistä, että olis se ihan suotavaa, että siihen mennessä olis ruoka valmista...
ja mies on silloin iloisen yllättynyt :)