Minä olen valmistunut AMK:sta ja kyllä, käytän itsestäni nimitystä akateeminen
Kommentit (16)
akateeminen-nimityshän tarkoittaa juuri tiedeyliopistosta valmistunutta. Joten anteeksi vaan: mielestäni et ole akateeminen.
T: akateeminen FM ;)
Missä yhteydessä esittäydyt akateemiseksi?
-Päivää, minä olen Matti, tulin korjaamaan sitä teidän vuotavaa hanaa.
-Juu, terve vaan, minä olen akateeminen.
-Voi voi voi, minä olen niin kipeä. On flunssaa ja niveliä kolottaa. Taidan olla stressaantunut.
-No mutta eihän tuo vielä mitään, minulla on paljon huonommin asiat, minä olen akateeminen.
Sulla on oikea asenne ;)
T. FT:ksi tähtäävä
Itse tosin aion käyttää akateemista nimitystä vasta kun olen ylempi amk.
jos töistä on puhe, sanon ammattini, enkä esittäydy maisteriksi tai akateemiseksi. Minuakin kiinnostaa, missä tilanteissa ap sanoo olevansa akateeminen...
esittäydyn tittelillä tai ammattinimikkeellä
DI
Kerran tosin eräs ihminen menehtyi julkisella paikalla, kun kysyttiin onko lääkäriä paikalla ja minä tietysti kerroin että on, minä nimittäin. Hoidin potilaan parhaan taitoni mukaan, mutta ehkei se ihan riittänyt.
" akateemisella ajatellaan tarkoitettavan mitä tahansa nimenomaan korkeakouluihin ja yliopistoihin sekä korkeaan tieteelliseen tutkimukseen liittyvää"
Ettekö te ammattikoululaiset nyt voi pysyä lestissänne, voi perkele sentään. Sekä oppilaat että opettajat AMK-puolella ovat tulleet ihan hulluiksi. Esim. täällä Jyväskylässä JAMK:in pihaa kutsutaan kampukseksi, seinään kirjoittettiin sana university (otettiin kyllä pian pois mutta voi jestas, se oli niin uskomaton rimanalitus etten voi ikinä unohtaa) , ja suunnittelevat tohtorin kouluttamista.
Sen sijaan, että tehtäisiin monillla aloilla NIIN tarpeellista yhteistyötä: koulutus-, tehtävä- ja ammattirakenteiden kehittämistyötä. Esim. sosiaalialalla (jota itse edustan yliopistopuolelta) meininki on melkoista.
Kyllä, AMK-tutkinto on korkeakoulututkinto, mutta akateeminen se ei missään nimessä ole. Meillä kaikilla on omat paikkamme ja yliopisto on jo olemassa - ammattikorkeakoulua pitäisi kehittää vähän eri pohjalta eikä yrittää vetää mattoa akatemian jalkojen alta.
taidat tietää sen itse myös jos todella olet amk:sta valmistunut. koeta vaikka hakea akateemista tutkijan paikkaa, suoraan vaikka post doc-paikkaa ja huomaat todistusaineistoa lähettäessäsi, että hups, en täytä akateemisia vaatimuksia.
paitsi jos olet valmistunut sekä amk:sta että yliopistosta....
Termi liittyy tieteeseen.
Ammattikorkeakoulut eivät ole tiedelaitoksia.
Ammattikorkeakouluissa tehtävä tutkimus on pääosin työelämän tarpeista lähtevää soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä, joka kytkeytyy tavallisesti alueen elinkeinorakenteeseen ja sen kehittämiseen. Ammattikorkeakouluissa kehittämiskohteina ovat tutkimus- ja kehitystyön perusedellytysten vahvistaminen ja ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten verkostoitumisen edistäminen.
Vierailija:
Wikipedia on kyllä aika huono lähde, koska sen oikeellisuutta ei kukaan tarkasta.
Ei se silti ole mikään maailman paras lähde, mutta kyllä sitä tarkistetaan ja jos kirjoittaja ei kerro mihin tekstinsä perustaa se mainitaan myös (tyyliin Huom! Kirjoittaja ei ilmoita lähdetekstiä).
saa nähdä onnistuuko se, mutta ilmeisesti pitävät koulutuksia niin samantasoisina, että yliopistoa ikäänkuin laajennettaisiin sisältämään myös AMK:n käytännön läheisemmät opinnot.
Onhan se oikeasti vähän typerää kouluttaa ihmisiä samoihin hommiin ja kilpailemaan toistensa työpaikoista niin, että yliopistosta valmistuu hyvin teorioihin perehtyneitä vailla käytännön kokemusta ja AMK:sta taas valmistuu hyvin käytännön työhön ja siinä tarvittavaan teoriaan perehtyneitä ihmisiä.
Tekniikan alalla ainakin on kilpailua työpaikoista, koulutuksena käy kumpi vain joko yliopisto tai AMK, mutta sitten ratkaisee työhönottajan mielikuva ja se kummassa on itse sattunut opiskelemaan.
Toisaalta AMK:ssa opiskellut voi aina " jatkokouluttautua" yliopistossa, mutta se ei välttämättä kannata ei tiedollisesti eikä työelämänkään kannalta. Ja onhan AMK:ssakin jatkotutkinto joka vastaa ylempää korkeakoulututkintoa ja onkin sellainen.
Wikin tietojahan nimenomaan valvotaan ja ne päivittyvät nopeasti, kska sillä on niin paljon käyttäjiä ja valvojia. Tietosanakirjat taas vanhentuvat nopeasti joissain asioissa, vaikka niiden tiedot onkin muodollisesti tarkastettu.