Lue keskustelun säännöt.
Koen epäonnistuneeni elämässä
04.06.2019 |
Eilen meni pääsykokeet penkin alle, vaikka olin valmistautunut ja tsempannut itseäni ja otin viikon lomaakin lukemiseen. Koko elämä on mennyt tasaisesti alamäkeen jo pari vuotta isän kuoleman jälkeen, työtunnit on puolittunut, esimies simputtaa ja olen uupunut työhöni, viime vuonna jäi pisteestä kiinni etten päässyt kouluun. Ja tänä vuonna en pääse myöskään. Olen niin uupunut kaikkeen, en pääse vaihtamaan alaa, en löydä toista työpaikkaa ja tuntuu että tulevaisuuden suunnitelmat katkesivat tähän. Viime talven suunnittelin itsem*urhaa, mutta jätin sen tauolle jos tulisi jotain hyvää elämään. Nyt taitaa olla aika toteuttaa ne suunnitelmat. Olen niin pettynyt itseeni, hävettää olla olemassa...
Kommentit (20)
Millä alalla olet nyt? Etkö voi vaihtaa työpaikkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä muuttuu lopussa tasa-arvoiseksi: me kaikki kuolemme, myös menestyjät.
Sulle vois tehdä hyvää ottaa vähän aikaa lepäämisee ja sitten uusin voimin pyrkiä ens vuonna. Keskusteluapu voi auttaa, tk kautta pääset.
Yritä säästää jonkun aikaa ja sitten otat lopputilin. Säästöillä kitkuttelet karenssin ajan. Näin pääset kuvottavasta pomosta eroon. Luppoaikana pääset palautumaan henkisesti ja pystyt lukemaan kunnolla pääsykokeisiin.
Aika moni elämässä epäonnistunut kätkee sen ja esittelee muille vain onnistumisiaan ja parhaita puoliaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikon loma? Liian lyhyt lukuloma. Joillain on koko kevät.
Moni maksaisi miljardin siitä, että olisi taas nuori ja terve, kuten sinä olet, joskin nyt allapäin. Olet syntynyt Suomeen, joka on yksi maailman parhaista paikoista. Ei se elämä pariin pääsykokeeseen kaadu, usko pois. Parin vuoden päästä hymähtelet tälle kirjoituksellesi. Osta jotakin hauskaa luettavaa ja syö jätskit kahvin kera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon voimia. Älä luovuta, kyllä se kuolemaa koittaa ennen pitkää muutenkin, joten ne suunnitelmat kannattaa unohtaa. Yritä hakea apua, ja jos raha-asiat ovat huonosti, niin sosiaalitoimistoon mars. Välillä tulee pitkiäkin huonoja kausia, mutta muutos parempaan on aina mahdollinen. Häpeään ei ole syytä, yritä nyt ensimmäiseksi päästä eroon tuosta itseruoskinnast.a
Olen etsinyt uusia töitä jo parin vuoden ajan, haastatteluissakin olen käynyt kymmenen kertaa. Tuntuu että pilaan itse mahdollisuuteni varmaan jännittämällä. Onnistumisen kokemuksia ei ole viime vuosilta yhtään, kaikki mitä yritän epäonnistuu. Viime kesänä leuastani meni välilevy pois paikaltaan, mutta sille ei tehdä mitään koska riskit on suuremmat kuin hyöty. Olen siis myös kivuissa aina kun haukottelen, syön, laulan tai puhun pidempään. Elämästäni on kadonnut kaikki nautinto, tilalla on vain ahdistusta ja kipua ja pettymyksiä. Kiitos vastanneille. Taidan soittaa kriisipuhelomeen ensi alkuun, jos en nyt vielä lähtisikään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä sinua. Itsekin jäin viime vuonna pisteen päähän ja tänä keväänä meni paljon huomonmin, vaikka luinkin enemmän. Töitä minulla ei ole ollut ja en koe edes pärjääväni missään sosiaalisessa työssä. Lukio meni aika huonosti varsinkin parin aineen osalta. Niitä en ole pystynyt edes korottamaan kunnolla. Minua on kiusattu paljon ja olen yksinäinen. Tämänkään vuoksi ei ole jäänyt mitään ystäviä. Häpeän itsekin itseäni ja välillä olen ollut todella surullinen. En koskaan ole saanut hyväksyntää muilta ja vanhemmatkin aika etäisiä. Minulla oli paljon suunnitelmia ja nyt on jotenkin kamalaa tajuta missä mennään. Nuori ihminen olen, mutta eteenpäin en pääse millään. Olen sen verran saanut kokea pahaa etten enää tahtoisi väkisin valita esim sellaista opiskelualaa mihin en tahtoisi mennä. Olen myös välillä menettänyt toivoni ja en voi kenellekään tällaista elämää toivoa. Vaikka kuinka tyydyn vähään niin tämä elämä ei ole sellainen mihin voisin olla tyytyväinen. Elämä tietenkin omissa käsissä, mutta en ainakaan keksi miten tämän kaiken muuttaisin. Jotenkin asiat ovat vaan johtaneet tähän ja paljon ikävää on sattunut. Sori valitus.
Tsemppiä kirjoitti:
Moni maksaisi miljardin siitä, että olisi taas nuori ja terve, kuten sinä olet, joskin nyt allapäin. Olet syntynyt Suomeen, joka on yksi maailman parhaista paikoista. Ei se elämä pariin pääsykokeeseen kaadu, usko pois. Parin vuoden päästä hymähtelet tälle kirjoituksellesi. Osta jotakin hauskaa luettavaa ja syö jätskit kahvin kera.
En ole ap, mutta asiat eivät aina ole niin helppoja. Ymmärrän sen, että maailmassa on varmaan miljoonia ihmisiä joilla menee huonommin, mutta ei se tavallaan omaa elämääni pelasta. Itsekin olen käynyt pääsykoessa monta kertaa ja joka kerta ollut lähellä päästä. On kuin roikkuisi jossain silmukassa joka sitten taas kiristyy. Minullekin voisi sanoa, että parin vuoden päästä kaikki on jo hyvin, mutta en jos niitä vuosia kuluu ja kuluu eikä asiat muutukaan. Ei pääse kouluun ja sovellu eräille aloille. Ei ole töitä jne. Itsekin olen vielä yksinäinen nuori ja paljon pahaa kokenut. Olisin hullu jos pitäisin elämästäni. Tietenkin yritän iloita monesta asiasta ja olen vähään tyytyvä. Silti en voi olla tyytyväinen. Ihminen kaipaa myös tukea ja hyväksyntää muilta sekä jotain läheisiä. Jos niitäkään ei ole niin elämä aika synkkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sinua. Itsekin jäin viime vuonna pisteen päähän ja tänä keväänä meni paljon huomonmin, vaikka luinkin enemmän. Töitä minulla ei ole ollut ja en koe edes pärjääväni missään sosiaalisessa työssä. Lukio meni aika huonosti varsinkin parin aineen osalta. Niitä en ole pystynyt edes korottamaan kunnolla. Minua on kiusattu paljon ja olen yksinäinen. Tämänkään vuoksi ei ole jäänyt mitään ystäviä. Häpeän itsekin itseäni ja välillä olen ollut todella surullinen. En koskaan ole saanut hyväksyntää muilta ja vanhemmatkin aika etäisiä. Minulla oli paljon suunnitelmia ja nyt on jotenkin kamalaa tajuta missä mennään. Nuori ihminen olen, mutta eteenpäin en pääse millään. Olen sen verran saanut kokea pahaa etten enää tahtoisi väkisin valita esim sellaista opiskelualaa mihin en tahtoisi mennä. Olen myös välillä menettänyt toivoni ja en voi kenellekään tällaista elämää toivoa. Vaikka kuinka tyydyn vähään niin tämä elämä ei ole sellainen mihin voisin olla tyytyväinen. Elämä tietenkin omissa käsissä, mutta en ainakaan keksi miten tämän kaiken muuttaisin. Jotenkin asiat ovat vaan johtaneet tähän ja paljon ikävää on sattunut. Sori valitus.
Voi, toivotan sinulle voimia ja tsemppiä. Jotenkin ajattelin että nyt menee paremmin kun luen enemmän ja viime vuonna oli jo lähellä. Helpottavaa kuulla että en ole ainoa kenelle on näin käynyt vaikka surettaa puolestasi.. Ehkä vielä joskus pääsemme siihen pisteeseen että elämässä olisi hyvää ja onnellista.
Vierailija kirjoitti:
Viikon loma? Liian lyhyt lukuloma. Joillain on koko kevät.
Enempää en saanut järjestettyä, esimies ei antanut lomaa, saan pitää lomani vasta syksyllä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on suruaika ja ympäristössäsi on liian vähän hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Voit miettiä kuntoasi parin kysymyksen kautta:
- jaksatko enää harrastaa? Uupuneena yrittää suorittaa velvollisuutensa ja tinkii palauttavasta vapaa-ajasta. Pidemmän päälle olisi tärkeää olla aktiivinen, tärkeä toimija ITSELLEEN mielekkäässä tekemisessä.
- onko unirytmisi muuttunut isäsi kuoleman jälkeen? Nukutko vähemmän tai eikö uni virkistä? Nyt kesällä voit kokeilla korjata asiaa melatoniinilla ja pimennysverhoilla, mutta uniongelmat voivat olla merkki vakavammasta ongelmasta.
- Ovatko vaatimuksesi kiristyneet sitä mukaa, kun tilanteesi on hankaloitunut? Se uupumisen ja ylikompensoimisen noidankehä on vihoviimeinen kokemus. Että väsyessään joutuu lepäämään, mutta ei anna itselleen sitä lepoa. Vaan suhtautuu siihen lepoon "velkana", joka pitää kuitata tulevaisuudessa korkojen kera, yli-inhimillisinä ponnistuksina. Esimerkiksi 1 vko lukuaikaa pääsykokeita varten on aivan mahdoton tavoite. Miksi ajattelit sen riittävän, kun muut lukevat kuukausien tai vuosien ajan kokeisiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Sulla on suruaika ja ympäristössäsi on liian vähän hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Voit miettiä kuntoasi parin kysymyksen kautta:
- jaksatko enää harrastaa? Uupuneena yrittää suorittaa velvollisuutensa ja tinkii palauttavasta vapaa-ajasta. Pidemmän päälle olisi tärkeää olla aktiivinen, tärkeä toimija ITSELLEEN mielekkäässä tekemisessä.
- onko unirytmisi muuttunut isäsi kuoleman jälkeen? Nukutko vähemmän tai eikö uni virkistä? Nyt kesällä voit kokeilla korjata asiaa melatoniinilla ja pimennysverhoilla, mutta uniongelmat voivat olla merkki vakavammasta ongelmasta.
- Ovatko vaatimuksesi kiristyneet sitä mukaa, kun tilanteesi on hankaloitunut? Se uupumisen ja ylikompensoimisen noidankehä on vihoviimeinen kokemus. Että väsyessään joutuu lepäämään, mutta ei anna itselleen sitä lepoa. Vaan suhtautuu siihen lepoon "velkana", joka pitää kuitata tulevaisuudessa korkojen kera, yli-inhimillisinä ponnistuksina. Esimerkiksi 1 vko lukuaikaa pääsykokeita varten on aivan mahdoton tavoite. Miksi ajattelit sen riittävän, kun muut lukevat kuukausien tai vuosien ajan kokeisiinsa?
Ajattelin sen riittävän kun en muutakaan saanut... Viime vuonna en saanut ollenkaan vapaata ja silloin meni koe aika hyvin, ajattelin että lisäpanostuksella voisin tänä vuonna päästä kouluun... Kuitenkin vain amk kyseessä, mutta olen liian tyhmä päästäkseni sisään. Oli typerää siis odottaa yhtään mitään, tiedän sen mutta kai halusin pitää vielä toivoa paremmasta yllä. Olen ollut luonteeltani perfektionisti aina, mutta ikinä en ole yltänyt parhaimpaan tulokseen. Aina ysin tyttö, en ikinä kympin.
Jeesus auttaa jos jaksat rukoilla <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on suruaika ja ympäristössäsi on liian vähän hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Voit miettiä kuntoasi parin kysymyksen kautta:
- jaksatko enää harrastaa? Uupuneena yrittää suorittaa velvollisuutensa ja tinkii palauttavasta vapaa-ajasta. Pidemmän päälle olisi tärkeää olla aktiivinen, tärkeä toimija ITSELLEEN mielekkäässä tekemisessä.
- onko unirytmisi muuttunut isäsi kuoleman jälkeen? Nukutko vähemmän tai eikö uni virkistä? Nyt kesällä voit kokeilla korjata asiaa melatoniinilla ja pimennysverhoilla, mutta uniongelmat voivat olla merkki vakavammasta ongelmasta.
- Ovatko vaatimuksesi kiristyneet sitä mukaa, kun tilanteesi on hankaloitunut? Se uupumisen ja ylikompensoimisen noidankehä on vihoviimeinen kokemus. Että väsyessään joutuu lepäämään, mutta ei anna itselleen sitä lepoa. Vaan suhtautuu siihen lepoon "velkana", joka pitää kuitata tulevaisuudessa korkojen kera, yli-inhimillisinä ponnistuksina. Esimerkiksi 1 vko lukuaikaa pääsykokeita varten on aivan mahdoton tavoite. Miksi ajattelit sen riittävän, kun muut lukevat kuukausien tai vuosien ajan kokeisiinsa?
Ajattelin sen riittävän kun en muutakaan saanut... Viime vuonna en saanut ollenkaan vapaata ja silloin meni koe aika hyvin, ajattelin että lisäpanostuksella voisin tänä vuonna päästä kouluun... Kuitenkin vain amk kyseessä, mutta olen liian tyhmä päästäkseni sisään. Oli typerää siis odottaa yhtään mitään, tiedän sen mutta kai halusin pitää vielä toivoa paremmasta yllä. Olen ollut luonteeltani perfektionisti aina, mutta ikinä en ole yltänyt parhaimpaan tulokseen. Aina ysin tyttö, en ikinä kympin.
Sinun ajatuksesi ovat olleet varmaankin jossain muualla kuin opintomateriaalissa - ehkä vain siinä kokeessa? Olet ehkä tarvinnut viikon tauon töistä jotain muuta varten, et kokeeseen lukeaksesi? Ehkä itsetuntosi sai kovan kolauksen ensimmäisestä yrityskerrasta, mutta et huomioinut sen vaikutusta?
Minä olen niin taitava stressaaja, että kympin oppilaana sain äidinkielen ylioppilaskokeesta B:n eli toiseksi huonoimman arvosanan. Kaikki muutkin kokeet menivät päin honkia ja se oli kammottavaa. Se oli todella vaikea kokemus pureskeltavaksi, mutta uusintakokeita varten pidin pitkän loman ja korkeintaan vilkuilin tenttimateriaalia. Se kaikki tieto, mitä tarvitsin onnistumista varten, oli valmiiksi päässäni.
Luulisin, että sinulla on vähän sama tilanne. Että oikeasti osaa ne asiat hyvin, mutta oma pääkoppa sabotoi onnistumismahdollisuudet. Ja sitten kun on kokonaisvaltaisesti huono olo (niskat kipeänä stressin takia, vanne puristaa päätä tuskallisesti ja hampaat on kiristelty murusiksi suussa kun hirvittää niin paljon) niin eihän silloin kykene näyttämään parastaan. Silloin on kipeänä, nuo kaikki ovat kipua ja tulehdustiloja. Ei silloin voi onnistua, jos rikkoo itsensä sen suorituksen vuoksi. Se on sama kuin laittaisi penikkatautia sairastavan kipeine jalkoineen juoksukilpailuun... että mitähän oli odotettavissa.
Ajatustyössä on se huono puoli, että ylikuntoa on vaikea huomata. Päätään käyttää muulloinkin kuin opiskellessa ja kokonaisvaltaisesti huono olo nyt vain tarkoittaa sitä, että ainakaan huolenaiheita ei pitäisi hankkia lisää. Vaikutat tarvitsevasi isoa elämänmuutosta - siitä ajatuksesta on hyvä pitää kiinni. Työpaikasta ei kannata luopua, jos suinkin mahdollista. Opiskelemaan voi hakea aina uudestaan - sinulla on vielä tsäänssejä. Millaista muutosta oikeastaan haet - haluatko uuden työn, uuden työpaikan, muuttaa pois tmv.? Voit ehkä toteuttaa elämänmuutoksesta pieniä osia - kuten uuteen asuntoon muuttamisen - vaikka muut asiat eivät menisi kuten toivoit. Se uupumuksen ja ylikompensaation noidankehä aiheuttaa juuri sen, että voimavarojen väheneminen johtaa omien odotusten paisumiseen.
Pidähän itsestäsi huolta. Netin välityksellä en voi auttaa tämän enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on suruaika ja ympäristössäsi on liian vähän hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Voit miettiä kuntoasi parin kysymyksen kautta:
- jaksatko enää harrastaa? Uupuneena yrittää suorittaa velvollisuutensa ja tinkii palauttavasta vapaa-ajasta. Pidemmän päälle olisi tärkeää olla aktiivinen, tärkeä toimija ITSELLEEN mielekkäässä tekemisessä.
- onko unirytmisi muuttunut isäsi kuoleman jälkeen? Nukutko vähemmän tai eikö uni virkistä? Nyt kesällä voit kokeilla korjata asiaa melatoniinilla ja pimennysverhoilla, mutta uniongelmat voivat olla merkki vakavammasta ongelmasta.
- Ovatko vaatimuksesi kiristyneet sitä mukaa, kun tilanteesi on hankaloitunut? Se uupumisen ja ylikompensoimisen noidankehä on vihoviimeinen kokemus. Että väsyessään joutuu lepäämään, mutta ei anna itselleen sitä lepoa. Vaan suhtautuu siihen lepoon "velkana", joka pitää kuitata tulevaisuudessa korkojen kera, yli-inhimillisinä ponnistuksina. Esimerkiksi 1 vko lukuaikaa pääsykokeita varten on aivan mahdoton tavoite. Miksi ajattelit sen riittävän, kun muut lukevat kuukausien tai vuosien ajan kokeisiinsa?
Ajattelin sen riittävän kun en muutakaan saanut... Viime vuonna en saanut ollenkaan vapaata ja silloin meni koe aika hyvin, ajattelin että lisäpanostuksella voisin tänä vuonna päästä kouluun... Kuitenkin vain amk kyseessä, mutta olen liian tyhmä päästäkseni sisään. Oli typerää siis odottaa yhtään mitään, tiedän sen mutta kai halusin pitää vielä toivoa paremmasta yllä. Olen ollut luonteeltani perfektionisti aina, mutta ikinä en ole yltänyt parhaimpaan tulokseen. Aina ysin tyttö, en ikinä kympin.
Sinun ajatuksesi ovat olleet varmaankin jossain muualla kuin opintomateriaalissa - ehkä vain siinä kokeessa? Olet ehkä tarvinnut viikon tauon töistä jotain muuta varten, et kokeeseen lukeaksesi? Ehkä itsetuntosi sai kovan kolauksen ensimmäisestä yrityskerrasta, mutta et huomioinut sen vaikutusta?
Minä olen niin taitava stressaaja, että kympin oppilaana sain äidinkielen ylioppilaskokeesta B:n eli toiseksi huonoimman arvosanan. Kaikki muutkin kokeet menivät päin honkia ja se oli kammottavaa. Se oli todella vaikea kokemus pureskeltavaksi, mutta uusintakokeita varten pidin pitkän loman ja korkeintaan vilkuilin tenttimateriaalia. Se kaikki tieto, mitä tarvitsin onnistumista varten, oli valmiiksi päässäni.
Luulisin, että sinulla on vähän sama tilanne. Että oikeasti osaa ne asiat hyvin, mutta oma pääkoppa sabotoi onnistumismahdollisuudet. Ja sitten kun on kokonaisvaltaisesti huono olo (niskat kipeänä stressin takia, vanne puristaa päätä tuskallisesti ja hampaat on kiristelty murusiksi suussa kun hirvittää niin paljon) niin eihän silloin kykene näyttämään parastaan. Silloin on kipeänä, nuo kaikki ovat kipua ja tulehdustiloja. Ei silloin voi onnistua, jos rikkoo itsensä sen suorituksen vuoksi. Se on sama kuin laittaisi penikkatautia sairastavan kipeine jalkoineen juoksukilpailuun... että mitähän oli odotettavissa.
Ajatustyössä on se huono puoli, että ylikuntoa on vaikea huomata. Päätään käyttää muulloinkin kuin opiskellessa ja kokonaisvaltaisesti huono olo nyt vain tarkoittaa sitä, että ainakaan huolenaiheita ei pitäisi hankkia lisää. Vaikutat tarvitsevasi isoa elämänmuutosta - siitä ajatuksesta on hyvä pitää kiinni. Työpaikasta ei kannata luopua, jos suinkin mahdollista. Opiskelemaan voi hakea aina uudestaan - sinulla on vielä tsäänssejä. Millaista muutosta oikeastaan haet - haluatko uuden työn, uuden työpaikan, muuttaa pois tmv.? Voit ehkä toteuttaa elämänmuutoksesta pieniä osia - kuten uuteen asuntoon muuttamisen - vaikka muut asiat eivät menisi kuten toivoit. Se uupumuksen ja ylikompensaation noidankehä aiheuttaa juuri sen, että voimavarojen väheneminen johtaa omien odotusten paisumiseen.
Pidähän itsestäsi huolta. Netin välityksellä en voi auttaa tämän enempää.
Kiitos sinulle ja kaikille muille vastanneille. Olen hakenut ja saanut apua, työpaikassani lopetin viime perjantaina. Elämässä on taas toivoa paremmasta, siitä kiitos teille kun kuuntelitte ja annoitte minulle ajateltavaa. Toiveikasta ja hyvää syksyä meille kaikilke 💙
Onko sulla lomia käyttämättä, tai varaa matkustaa. Mikäli ei pyri säästämään sen verran, että käyt hengittämässä/tekemässä pinen irtioton jossain kauniissa paikassa.
En kyllä tiedä miksi tännekään purkauduin asiasta. Anteeksi kaikille ketkä lukivat tämän, nyt oon vaan pahassa paikassa ja purin sen tänne.