Oletteko törmänneet tekosairaisiin? Työelämän karttajat

Itse tehdyistä diagnooseista ei saa sairaslomaa. MS ei ole tekosairaus. Mitä jos tekisit omat työsi ja huolehtisit omista asioistasi.

Itse en jaksa vaivojani kenellekään surkutella, mutta kyllä sitä vaan voi olla erilaisia työkyvyttömäksi tekeviä ongelmia. Olen ollut nyt käytännössä työkyvytön jo kuusi vuotta ja elämää tässä silti on elettävä ja lapset hoidettava. Minulla ei ole edelleenkään mitään selittävää diagnoosia, jotain toki ja itse olen mietiskellyt milloin mitäkin oireet mahdollisesti selittävät syytä. Terveydenhuollosta ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa. Aina vaihtuvat lääkärit jotka ottavat ne samat perustestit ja sitten nostavat kädet pystyyn, että pärjäile. Oireita ei oteta tosissaan.

Ei tämä oikeasti mukavaa ole, mielellään kävisin töissä ja tarjoaisin lapsilleni paremman elintason, enkä jatkuvaa penninvenyttämistä.

Vierailija kirjoitti:

Itse tehdyistä diagnooseista ei saa sairaslomaa. MS ei ole tekosairaus. Mitä jos tekisit omat työsi ja huolehtisit omista asioistasi.

Eivät ole sairaslomalla vaan työttöminä.

Ei kukaan täysjärkinen palkkaisi heitä. Eli eivät saa töitä.

Moneen sairauteen - kuten nivelrikkoon ja iskiakseen - liittyy oleellisena osana kipu. Nykyisin näitä ei kuitenkaan enää hoideta levolla vaan nimenomaan liikunnalla. Nivelrikon pitää edetä hyvin pitkälle ennenkuin pääsee tekonivelleikkaukseen. Sitä ennen voi olla vuosiakin jatkuvia tai lähes jatkuvia kipuja, joihin käytettyihin miedompiin kipulääkkeisiin ehtii syntyä toleranssi ja vahvempia taas ei yleensä määrätä kuin tekonivelleikkauksen jälkeiseen kipuun. 

Kipukroonikon työkyvyttömyys riippuu hyvin paljon siitä, millaista työtä tekee ja millaista hoitoa saa kipuihinsa. Jotkut hoitomuodot ovat sellaisia, ettei niitä kaikilla paikkakunnilla saa julkiselta vaan on maksettava yksityiselle. Erityisen suuri merkitys työkykyyn on sillä, miten paljon kipukroonikko pitää työstään. Mä en ole edes ottanut muita sairaslomia kuin leikkausten jälkeiset, koska pää pysyy paremmin kasassa, kun voin keskittyä työntekoon eikä ajatukset pyöri 24/7 kivuissa. Toisaalta mulla on myös työterveyshuolto, jonka kautta saan kaikki tarvitsemani hoidot. 

Tunnen kyllä ihmisiä, joilla on nämä samat sairaudet kuin minullakin ja joille työssäkäynti on yhtä tuskaa. Osalla pelkästään fyysisistä syistä, osalla myös psyykkisistä. 

Miksi kuvittelet heidät ”tekosairaiksi”, kun tosiasiassa lähes jokainen on jollain tavalla sairas. Terve ihminen alkaa olla harvinaisuus.

Veikkaan, että sinulla mt-puolen ongelmia, osuinko oikeaan?

Samaa mieltä kuin eka vastaus. Mutta ohiksena, jotkin sairaat tekevät sairastamisestaan suuren osan identiteettiä ja sitten puhe pyörii sen ympärillä. Tosin jos elämä on rajoittunutta sairauksien takia niin ei ihme jos ei ole muuta puhuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse en jaksa vaivojani kenellekään surkutella, mutta kyllä sitä vaan voi olla erilaisia työkyvyttömäksi tekeviä ongelmia. Olen ollut nyt käytännössä työkyvytön jo kuusi vuotta ja elämää tässä silti on elettävä ja lapset hoidettava. Minulla ei ole edelleenkään mitään selittävää diagnoosia, jotain toki ja itse olen mietiskellyt milloin mitäkin oireet mahdollisesti selittävät syytä. Terveydenhuollosta ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa. Aina vaihtuvat lääkärit jotka ottavat ne samat perustestit ja sitten nostavat kädet pystyyn, että pärjäile. Oireita ei oteta tosissaan.

Ei tämä oikeasti mukavaa ole, mielellään kävisin töissä ja tarjoaisin lapsilleni paremman elintason, enkä jatkuvaa penninvenyttämistä.

Kannattaiskohan sun vaan mennä töihin,vois ne oireetkin vähentyä kun olis muutakin hommaa kuin napansa ympärillä pyöriä ja miettiä,mistä kolottaa.

Kuudessa vuodessa olisit hoitamatta jo kuollut jos tautisi olisi jotakin vakavaa sorttia.

Näitä lisää ja Suomi pelastuu- niinkuin se nyt muutenkin näyttää uuden hallituksen tuella tekevän

Se, että jaksaa harrastaa liikuntaa -mikä on monen sairauden hallinnassa välttämätöntä- ja hoitaa lapsensa -melko välttämätöntä sekin- ei tarkoita, että pystyisi käymään töissä.

Ihmisillä on kummallinen ajatus että jos ihminen pystyy muuhunkin kuin makaamaan sängyssä, se on tekosairas ja töihin siitä. Ei ymmärretä, että siitä että pystyy tekemään jotain, on todella pitkä matka siihen että selviäisi täyspäiväisestä työstä työmatkoineen ja työnantajan saneleminen tahteineen. Kotona kun yleensä voi tehdä hommansa omaan tahtiinsa.

Jokaisen ihmisen on huolehdittava hygieniansa, sairaudensa hoidon (mihin se liikutankin voi kuulua), kotinsa, kaupassakäynnit ja lapset jos ne on siunaantuneet. Jos jaksaa hoitaa nuo, ei se tarkoita että olisi terve ja jaksaisi käydä töissä. Voi olla, että ihan kaikki voimat menevät siihen "arjen pyörittämiseen" eikä yhtään ole jäljellä.

Itsekin olen sellainen, että ihmiset luultavasti pitävät minua tekosairaana. Tai laiskurina, kun en yleensä vaivoistani puhu yhtään mitään. Näyttää siltä, että pärjäilen hienosti, kun on siisti koti, ihan koirankin jaksan lenkittää ja joskus jopa joogata ja vielä vauviksellakin nettailla. Että mikäs siinä olisi töihin mennessä?

Tosiasia on se, että teen nuo hommat jaksamiseni viimeisillä rippeillä ja jos minun pitäisi tehdä yhtään enempää, olisin sairaalakunnossa. Jos tapaan jonkun ihmisen, jaksan hymyillä ja jutella sen puolitoista tuntia. Sen jälkeen minun onkin sitten levättävä. Jos vietän viikonlopun pois kotoan, joudun lepäämään parikin päivää edes pyykkiä pesemättä, ellen halua että vointini romahtaa.

Todella moneen sairauteen liittyy liitännäisoirena uupumus, ja sitä ei valitettavasti aina edes terveydenhuollossa osata huomioida. Kannattaa lukea tuo linkin "lusikkateoria", ehkä sitten ymmärtää paremmin että ihminen ei voi käyttää voimavaroja joita sillä ei ole. Ei, vaikka kuinka haluaisi. Kyllä minäkin haluaisin tehdä ties mitä, myös käydä töissä, mutta kun en pirulauta pysty.

https://butyoudontlooksick.com/articles/written-by-christine/the-spoon-theory/