Seiskan keskiarvon oppilaiden ja amiksesta valmistuneiden oppilaiden vanhemmille
Palstalla on trollit viimepäivinä kirjoitelleet kovasti ilkeästi, että seiskan keskiarvon oppilaiden vanhemmat varmaan häpeää ja amiksen suoritus ei ole mikään suoritus, vaan ainoastaan ylioppilastutkinnolla on arvoa.
Kerron lyhyesti oman tarinani, kuinka lukion käymätön seiskan oppilas on tähän saakka elämänsä elänyt.
Ala- ja yläasteella olin todella surkea oppilas. Lintsasin, minkä kerkesin pääosin kiusaamisen takia. Koulutunnit olivat helvettiä ja välitunnit perkeleellisiä. No, luonnollisesti arvosanat eivät olleet häävit. Yläasteella kiinnostuin kuitenkin matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta ihan vaan sen takia, että opettaja oli todella hyvä, joka sai minut niistä innostumaan. No, yläasteen päästötodistus oli 7,3 vaan sen takia että nuo em. aineet olivat 9 tai 10. Liikunnasta sain 5, koska lintsasin liikunnasta lähes jatkuvatsi kiusaamisen takia.
Lukioon ei tullut mieleenkikään mennä, koska samaan lukioon olivat tunkemassa ne kiusaajat. Niinpä menin ammattikouluun, jossa ei sitten enää onneksi kiusattu. Ammattikoulun lopulla hain teknilliseen opistoon (nykyään ne ovat ammattikorkeakouluja kai), koska sain ammattikoulusta sen verran pisteitä että edes pääsin pääsykokeisiin. Niin pääsin opiskelemaan insinööriksi ja koulun lopulla meninkin sitten Nokiaan töihin - niinkuin moni muukin tietokonelan ihminen 1990-luvun puolivälissä.
Työn ohessa opiskelin diplomi-insinööriksi kolmessa vuodessa ja etenin samalla myös organisaatiossa. Jatkoin edelleen opintoja työn ohessa ja 35 vuotiaana väittelin tohtoriksi. Nyt olen viisikymppinen ja työskentelen koneoppimisen ja tekoälyn parissa eräässä kansainvälisessä yrityksessä.
Minä siis pääsin elämässäni niihin tavoitteisiin jotka aikoinaan asetin ja vielä ylikin huolimatta seiskan keskiarvosta ja ilman ylioppilaspapereita. Kovaa työtä se on vaatinut - pitkiä iltoja ja valvottuja öitä. Toki lukion kautta se olisi käynyt helpommin, mutta tuskin minun tapauksessani, koska olin niin loppuun kiusattu. Ihmisen menestystä ei sinetöidä päästötodistuksen keskiarvolla.
Kommentit (9)
Suurin osa todistusten keskiarvoista on 7-8 tasoa. Ihan normaalijakauman mukaisesti. Mutta kumma kun tänne palstalle tuntuu kirjoittavan vaan ne 9-10 keskiarvon oppilaiden vanhemmat :D
Mitä väliä näillä on. Jokainen ihminen elää oman elämänsä miten parhaiten katsoo. Nyt kun kohta on 60 v, niillä numeroilla ei ollut mitään merkitystä. Itse olin se hyvä oppilas, mutta elämä on silti ollut kovaa ja menetyksiä paljon. Iloitkaa jokaisen lapsenne kanssa, vielä kun hän on elossa. Numeroista viis.
Lukioon pääsi ennen alle seiskankin keskiarvolla. Nyt jätetään joissain lukioissa paikkoja täyttämättä, jos keinotekoisia lukiorajoja ei ylitetä.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa todistusten keskiarvoista on 7-8 tasoa. Ihan normaalijakauman mukaisesti. Mutta kumma kun tänne palstalle tuntuu kirjoittavan vaan ne 9-10 keskiarvon oppilaiden vanhemmat :D
AV-universumissa suurin osa on siis "erityislapsia" ja "kehityshäiriöisiä" ja vain siellä Gaussin käyrän oikeassa laidassa olevat "normaaleja" oppilaita ......
Vierailija kirjoitti:
Lukioon pääsi ennen alle seiskankin keskiarvolla. Nyt jätetään joissain lukioissa paikkoja täyttämättä, jos keinotekoisia lukiorajoja ei ylitetä.
Lukiokoulutus on paljon halvempaa järjestää kuin ammattikoulutus. Ennemminkin kaikkein surkeimmatkin oppilaat tungetaan lukioihin, kun ihan sama missä ne droppaavat.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole DI:n tekstiä.
Tässäpä on, peruskoulun ka 9.3, lukio nukkumalla läpi 8.5, amk-ttkk-aikuisamitsu.
Mutta lukioluokallani oli pari tapausta jotka nippanappa pääsivät sisään, noin 7.5 ka. Tänään toinen heistä on tekniikan tohtori (joutui tuplaamaan toisen luokan ruotsin takia), toinen väittelee pian filosofian tohtoriksi tietojenkäsittelytieteestä. Ja kummallakin lukionkin päättötodistus huonompi kuin minulla,paitsi pitkä fykema 10-rivinä.
Joten kyllä siellä seiskalaisissakin on hiomattomia timantteja, ne vaan pitää löytää ja osata motivoida. Näiden kahden kohdalla pelastus oli ankara mutta hyvä luokanvalvojamme lukiossa, joka opetti myös (pitkät) fykemat.
Mä menin aikoinaan lukioon vain siksi, että en vielä 16-vuotiaana tiennyt, mitä haluaisin elämässäni tehdä. Mikään ammattikoulun linja ei kiinnostanut eikä kiinnostanut mikään muukaan ala. En tosin tiennyt vielä lukion jälkeenkään. Muutaman vuoden olin töissä ja lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Valmistumisen jälkeen jäin heti äitiyslomalle ja hoitovapaalle. Sairaanhoitajan hommia tein muutaman vuoden ja vaihdoin muihin hommiin. Sairastuin siinä välissä myös nivelreumaan ja tiesin, että en sairaanhoitajan hommista tulisi edes pääsemään vanhuuseläkkeelle. Lähdin opiskelemaan työn ohessa it-alalle ja niissä hommissa edelleen. Etätyö mahdollistaa työnteon, vaikka liikkuminen onkin ollut välillä hankalaa. Ostin myös osakkuuden yrityksestä, jossa työskentelen. Joskus mietin, pitäisikö vielä hommata yliopistotutkintokin, mutta totesin, että eipä se muuttaisi mun elämässäni mitään. Ei muuttuisi työtehtävät eikä tulot.
Minusta on hienoa, jos lapset ja nuoret panostavat opiskeluun ja saavat hyviä arvosanoja. Avaahan hyvä todistus yleensä parempia mahdollisuuksia jatko-opintoihin. Toisaalta nykyisin voi korottaa arvosanoja ja uusia vaikka yksittäisiäkin aineita yo-kirjoituksissa, jos kaksvitosena huomaakin haluavansa alalle, johon pitää olla paremmat arvosanat. Ja ammattikoulunkin kautta voi hakea ammattikorkeakouluun. Suurin osa meistä ihmisistä on ihan taviksia. Tärkeintä on löytää tavat, joilla omassa elämässään pääsee eteenpäin.
Omille lapsilleni olen sanonut, että ensin pitää tavoitella sellaista ammattia, josta uskoo tykkäävänsä. Ja jos se ei lyö leiville, sitten ammattia, jossa voi tehdä rahaa.
Tiedän myös henkilön, joka pääsi koulusta 6,3 keskiarvolla ja valmistui myöhemmin maisteriksi. Elämää on myös peruskoulun jälkeen.