Suomalaiset eivät ole sukurakkaita ihmisiä

Riippuu suomalaisista. Meidän suvussa ollaan sukurakkaita. 

Todella harmi jos sinulla on tuollinen kokemus sukulaisuudesta.

Miksi joistakin pitäisi pitää, saati rakastaa, koska sattuu olemaan sukua?

Veikkaan että monissa maissa kaikkien sukulaiset eivät ole väkivaltaisia juoppoja. Täällä taitaa olla eniten.

Monissa maissa suku on vahvuus ja tuki.

Ainakin kaikissa nepotismin ja korruption edelläkävijämaissa, kuten Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa.

Ainakin Pohjanmaalla ja Vaasassa palvotaan narsistisesti omaa geenijatkumoa lähes insestiin asti. Muu rakkaus (tai hyvyys) on täysin tuntematon käsite.

Jotta suku voisi olla vahvuus ja tukena, siihen pitää suvusta löytyä riittävät resurssit. Pelkkä sukurakkaus ei riitä, jos on esimerkiksi mt- tai päihdeongelmia. Valitettavan moni lapsi joutuu kasvamaan perheessä, jossa vanhemmat itsekään eivät ole koskaan oppineet aidosti tukemaan ja välittämään lapsistaan. Näin lapset seuraavassakin sukupolvessa oppivat lähinnä vain selviytymään ja pärjäämään. 

Monissa maissa ei ole sosiaaliturvaa, joten sen hoitaa valtion puolesta suku. Pohjoismaissa sukulaisten kanssa ei kavereerata siksi, että ne on sukulaisia vaan ennemminkin siitäkin huolimatta.

Minä en ole sukurakas ollenkaan. Vanhempiini ja siskoni on ihan ok välit, mutta muilla ei ole väliä. Sukuni on aika iso ja olen nuorin serkuksistani, vanhimmat serkkuni ovat minua parikymmentä vuotta vanhempia ja en oikein keksi heidän kanssaan mitään yhteistä. En edes tuntisi heistä kuin muutaman, jos joku vastaan tulisi ja heidän lapsista tai lastenlapsista ei ole mitään tietoa. Isovanhemmista olen nähnyt vain yhden mummon ja hänkin on kuollut jo vuosia sitten.

Ystäviä minulla on kuitenkin hyvin, ystäviä, hyviä kavereita ja tuttavia. Ja se tärkein, eli oma perhe, heidän kanssaan vietän paljon aikaa.

Sukulaiset ovat aivan samanlaisia (ja arvoisia) ihmisiä kuin kaikki muutkin. Näin myös perheessä; omat aikuiset lapset ovat persooniaan. Läheiset ystävyydet sitten erikseen. Toki sukulainenkin voi olla ”rakas”.

Kauheaa olisi tällä omalla luonteellani olla syntynyt johonkin tuollaiseen kulttuuriin, jossa tiiviit perhe- ja sukusiteet ovat normi, kaikkien pitää olla selvillä toisten asioista ja vanhemmat pyrkivät ohjaamaan aikuistenkin lasten elämää ja valintoja, jatkuvaa älämölöä ja yhteisöllisyyttä. Hyi.

Suomessa on jo pitkään sukulaisten virkaa toimittanut yhteiskunta. Ei ole siis tarvetta sukurakkaudelle. Sukulaisiin turvautumista pidetään jopa hävettävänä kermaperseilynä, koska on hohdokkaampaa pärjätä yksin  tai yhteiskunnan avulla. 

Vihaan loisivia sukulaisia. En pidä enää mitään yhteyttä. Onni on oma elämä ja vapaus!

Suvussa on oikein mukavia ihmisiä: tätini, anoppi on kuin toinen äiti jne. Löytyy myös täysin luokattomia juntteja ja loisia joiden kanssa ovat välit menneet poikki -onneksi- ja joita väkisin näkee häissä ja hautajaisissa vilahdukselta.

Moni kaverini on paljon läheisempi kuin nuo jonninjoutavat b-luokan sukulaiset.

Osittain vieläkin yhteiskunnan rakennemuutoksesta johtuvaa. Maalle on jäänyt asumaan muutama ja loput levittäytyneet kaupunkeihin. Vanhakantainen sukukeskeisyys on aiheuttanut joillekin vaurastumista ja hyötyä, toisille vaille jäämisen tunnetta ja katkeruutta.

Siksi olen tyytyväinen ettei Suomessa ketään pakoteta suvun helmoihin.  Ihmettelen aina noita sukukulttuureja: miten he esimerkiksi saavat sovittua, kuka hoitaa mitäkin hommaa, eikö siinä aina joku jää muiden palvelijaksi ja palkkaa vaille? Ei tosin ihan heitteillekäään, mutta suvun päämiehillä ja -naisilla on valta päättää muiden asioista.

En kanssa ymmärrä tätä. Itse pidän ainakin vanhemmistani kiinni ja huolta. Muun suvun kanssa ei olla kyllä läheisiä..

Vierailija kirjoitti:

Miksi joistakin pitäisi pitää, saati rakastaa, koska sattuu olemaan sukua?

Suomalaiset eivät pidä yhtä innokkaasti kulisseja yllä kuten monissa muissa maissa tehdään. Joka maassa on helpompia ja hankalampia sukulaisia.

Minä en ole edes olemassa sukulaisilleni koska en kuulu heidän uskonlahkonsa. Minulle riitti uskonnontuputus ja muutin heti lakkiaisten jälkeen pois eikä yhteyksiä ole sen jälkeen pidetty. Varmasti jokainen osapuoli on tyytyväinen.

Isäni puolen sukulaiset kuvittelevat, että kaikki yrittävät hyötyä heistä taloudellisesti. Sen vuoksi en ole tekemisissä viereisessä korttelissa asuvan serkkuni kanssa sen koommin kun ehdotin hänelle Facebookissa kahvilla käymistä ja hän kieltäytyi tapaamasta minua vaikka olemme nähneet toisemme lapsina ja teineinä. En todellakaan olisi punninnut häneltä mitään ja olisin kyllä maksanut vaikka hänenkin kahvinsa ja syötävänsä.