Raskaaksi keskeytetyllä yhdynnällä?
Hei! Oon kuumeillut toista lasta jo pari vuotta, miestä en ole saanut lämpiämään toisen lapsen yrittämiselle. Alunperin olemme aina puhuneet (etenkin mies), että haluamme kaksi lasta. Mies kuitenkin riitaisan vauvavuoden jälkeen päätti ettei haluakkaan toista lasta. Olemme nyt parin vuoden seksittömän tauon jälkeen alkaneet uudelleen löytää toisemme ja olemaan aktiivisia petipuuhissakin ;) mies tietää, että keskeytettävä yhdynnästä voi tulla raskaaksi ja tietää myös, että minä en käytä hormonaalista ehkäisyä. Käytämme siis keskeytettyä yhdyntää, jossa mies on todella tarkka ja ehtii vetäistä ulos ajoissa. Onko täällä ketään kohtalontovereita tai sellaista kuka olisi raskautunut keskeytetystä yhdynnästä?
-Minttu
Kommentit (2)
Meillä on vuosi nyt menty "varmoilla päivillä" ja sääntönä, että kortsu pari päivää ennen ovulaatiota ja tietysti sinä päivänä ja pari päivää jälkeen. Säännöstä on kuitenkin useasti livetty, syynä hirvittävä himo. Tällöin ollaan kuitenkin keskeytetty. Aluksi kun en ollut aivan varma, mikä kierrossa on ovulaatiopäivä, tapahtui myös keskeytettyjä juuri tuona kyseisenä päivänä. Näin on käynyt siis neljä kertaa. Mahdollisuus tulla raskaaksi on siis ollut paras mahdollinen, mutta niin ei silti ole käynyt.
Tunnistan ovulaation selvästi toispuoleisesta kivusta. Toisaalta nyt viisastuneena tietää, että kun himot on pahimmillaan, oviskin on lähellä. Päivät eivät siis ole olleet arvailuja. Lisäksi kortsusta päätellen sitä itseään erittyy aika paljon jo ennen varsinaista laukeamista, mutta eipä ole riittänyt raskauttamaan. Jostain artikkelista luinkin, että siittiöitä ei tässä nesteessä ole ollenkaan tai vain niin vähän, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että joku niistä selviää perille ilman varsinaisen siemennesteen tuomaa apua.
Mut joo, oon tullu siihen tulokseen, että peruskoulun tehtävänä on selvästi pelotella teinit uskomaan, että joka tipasta voi tulla raskaaksi. Sit vanhempina luullaan, että lapsen alulle saattaminen on joku mekaaninen suoritus joka onnistuu sormia napsauttamalla. Väärin, aika nappisuoritus saa olla, että vauva tulee, jos tällaiset himojyystäjät onnistuu pienillä laskutoimituksilla välttämään raskauden.
Lopulta vastaus kysymykseesi: kokemukseni pohjalta sanoisin, että ei ehkä kannata antaa vauvahuuman vallata päätä jokaisen keskeytetyn jälkeen. Aika epätodennäköistä.
Ihan ensimmäisenä mietin sitä sinun miestä, että minkähänlainen hänen suhtautumisensa mahdolliseen raskauteen olisi. Sinä kun selvästi näytät toivovan, että kävisi ”vahinko”... itekin joskus toivoin samaa (kun vielä vähän pohdittiin että onkohan nyt kuitenkaan sopiva aika) ja päädyin siihen lopputulemaan, että valitettavasti tuo keskeytetty yhdyntä ainakin omien tietojeni mukaan vaikuttaa aika toimivalta tavalta, vaikka niinhän sitä aina koulussakin valistettiin, että se EI ole ehkäisykeino. :D Kyselin myös kavereilta tästä ja sain pelkästään niitä vastauksia, että se toimi juuri niin kauan kuin pitikin. Tutkimuksiahan tästä aiheesta on ja nekin on aika ristiriidassa...
Esikoinen la 10/2020. 💜