En pidä lämpimistä päivistä, koska olen niin yksinäinen

Pyöräilen ympäri kaupunkia, hoituu ne kilotkin siinä sivussa.

Mä teen samaa kuin kylminäkin, viihdyn kotona erilaisissa puuhissa. Ulkona olen lämpiminä päivinä vähemmän kuin muuten, mutta vain siksi että sitä lämmintä säätä inhoan. Täällä myös kiloja kertynyt ja vähissä sopivankokoiset kesävaatteet, mutta vaikka niitä kaapissa enemmänkin olisi niin mun mielestä auringonpaiste ja yli 18 asteen lämpö on ihan sietämätöntä. En ota siis mitään paineita siitä että pitäisi ulkoilla. Kaikilla muilla keleillä kyllä tykkään esim. metsässä kävellä.

Nautin auringosta, kävin kävelyllä, istuin puiston penkillä ja katselin ihmisiä ja fiilis oli mitä parhain. Ei tullu mitään yksinäisyyden tunteita, niinkuin ei tule ikinä. Joskus kärsin kovasti ja ahdistuiinkin, mutta sitten mietin ketä se hyödyttää ja aloin välinpitämättömksi monien asioiden suhteen, kuten miltä näytän tai miten suhtaudun omiin typeriin ajatuksiin, jotka ei merkitese yhtään mitään. Ne on ohjelmoituja sinne päähän ja jos ne välillä tulevat tietoisuuteen niin niistä pääsee samantien yli.

Yksinäisyys on surullista,rukoilen ja toivon että kaikki yksinäiset saisivat seuraa ja kavereita

Minä lähden kauniilla säällä pyörälenkille, niin ei tarvitse katsella mitään kaveriporukkaa tai pariskuntaa kovin pitkään. Yksinäisyys kyllä kalvaa eniten juuri keväisin ja kesäisin. Viikonloput ja lomat on pahimpia, kun ei ole mitään syytä mennä minnekään, ja kaikki tekeminen tuntuu yksin niin merkityksettömältä.

Sama juttu. Vaikka lähtisikin hyvällä fiiliksellä kävelylle, niin sitten tulee jotenkin huono mieli kun joutuu koko ajan väistelemään niitä kaveriporukoita joka paikassa.

Minä taas inhoan pariskuntia

Onneksi Suomessa ei ole kovinkaan montaa lämmintä päivää vuodessa. Ikävämpää olisi, jos et halaisi koskaan mennä ulos. 

En ole yksinäinen, mutta tykkään olla yksin. Ihanaa pyöräillä ja liikkua luonnossa näin kesän korvalla. En todellakaan kaipaa mitään kaveriporukkaa pilaamaan fiilistelyäni vehreässä luonnossa :D

Vierailija kirjoitti:

En ole yksinäinen, mutta tykkään olla yksin. Ihanaa pyöräillä ja liikkua luonnossa näin kesän korvalla. En todellakaan kaipaa mitään kaveriporukkaa pilaamaan fiilistelyäni vehreässä luonnossa :D

Pyöräilen yksin, koska haluan mennä omaan tahtiin oman kuntoni mukaan. Kavereiden kanssa sitten muuta tekemistä.

Lämmin päivä tarkoittaa mulle pyykkipäivää. Pyöritän konetta ja ripustan ulos kuivumaan, vien ja haen. Muut menevät ehkä terassille, puistoon, kokoontuvat ystävien kanssa tai mitä ikinä sosiaalista. Minä pysyttelen piilossa kotona, niin vältyn ulkopuolisuuden tunteelta ja muilta ikäviltä fiiliksiltä.

Sama, vaikka olenkin suhteessa. Kavereita ei silti ole..

Odotan vain että alkaa ilmat taas viilenemään ja pimenemään, silloin tunnen olevani enemmän elossa :D

Sama homma...

Hommasin itselleni kaverikoiran netin kautta (siellä koiranomistaja etsi koiralleen kaveria eli ulkoiluttajaa), ja lähden sitten ulkoilemaan sen koiran kanssa. Ei ole yksinäinen olo kun voi jutella sille koiralle ja sitten muut koiranomistajat usein tulee jutteleen jossain puistossa.

Jaksamisia sulle. Käyn kaupassa, kuleksin kaupungilla, luen, katon tv.tä, surffaan netissä. Sanon vielä, että älä välitä, meitä on paljon, ollaan vaan kaikki erillämme toisistamme. Tarjoisin sulle jos asusit täällä ja tunnettaisiin toisemme es näöltä.

Maaseudulla on ehkä parempi kestää yksinäisyyttä, kun täällä ei edes näe ihmisiä niin paljon ja tavallaan moni muukin menee yksin. Kaupungissa käydessä  se ihmisten määrä iskee heti tajuntaan ja jotenkin ne porukat ja pariskunnat vetävät mielen matalaksi ja sen lisäksi itsellä meinaa pää mennä ihan pyörälle muutenkin kun ihmisiä tulee ja menee. Yritin jotain salaattia kaupassa koota niin siinä pyöri todella monta ihmistä ja aina, kun ajattelen ottaa jotain niin joku ehti siihen "osioon" ensin. Silloin olin kyllä iloinen, kun vihdoin pääsin kaupasta ulos. Muutenkin se on surulinen ajatus, kun kaupungissa on niin paljon ihmisiä, mutta he eivät ole minua varten ja tavallaan "hipaisevat elämääni, kun esim kävelevät vastaan. Joskus näkee jonkun kiinnostavan ihmisen ja ajatettelee kuinka haluaisi tuntea tämän ja silti tietää todellisuuden. Näiden seikkojen takia viihdyn paremmin maalla, kun kaupungissa nousee se ajatus aina mieleen, että jos ihmisiä on näin paljon niin miksi minä onnistun olemaan ihan yksin ja tavallaan nämä asiat enemmän mielessä.  Silti kaupungista voisi löytää ehkä paremmin seuraa, mutta koen maaseudun rauhan tärkeäksi. Kaupungissa en huonona päivinä pysty edes rennosti kulkemaan jos aina pitää väistää jotakin ja tavallaan kulkea "muiden mukaan" seuraten "ihmisvirtaa"  ja se ihmispaljous saattaa ahdistaa. En voi silti sanoa, ettei kesä välillä toisi surullisia ajatuksia mieleen. Haluaisin aina tehdä niin paljon, mutta en jaksa enää lähteä yksin ja vaikka on ollut pakko pärjätä yksin niin ei tämä mukavaa aina ole. Olen vasta nuori ja senkin takia tämä hävettää ja olisi ikävä asia edes kertoa kenellekään.

Kävin tekemässä ensi viikon ostokset, istutin kesäkukkia, käytin koiran lenkillä, otin aurinkoa ja myöhemmin lähden terassille facebookin ystävä-ryhmässä tapaamieni ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin tekemässä ensi viikon ostokset, istutin kesäkukkia, käytin koiran lenkillä, otin aurinkoa ja myöhemmin lähden terassille facebookin ystävä-ryhmässä tapaamieni ihmisten kanssa.

Sinähän et ole yksinäinen, jos tapaat ihmisiä. Nyt puhutaan oikeasti yksinäisistä.

Vierailija kirjoitti:

Kävin tekemässä ensi viikon ostokset, istutin kesäkukkia, käytin koiran lenkillä, otin aurinkoa ja myöhemmin lähden terassille facebookin ystävä-ryhmässä tapaamieni ihmisten kanssa.

Mikä oli vaikea ymmärttää, on kyse YKSINÄISESTÄ!

Tiedän tunteen. Masennus pahenee myös aina näin keväisin ja kesällä. Välttelen puistoja ja keskustaan. Tänään olen käynyt aamulla lenkillä, siivosin ja katsonut teeveetä. Illalla käyn varmaan vielä kävelemässä ja koitan lukea. Otan unilääkkeen, että pääsisin tästä päivästä.