Miksi ajatellaan, etteivät pahoja vaikeuksia kärsineet valita pienistä?

Sanoisin että vaikeuksien keskellä pienet vastoinkäymiset kasaantuvat isojen päälle, vaikka eivät erikseen herättäisikään reaktiota. Sitten kun on käyty läpi raskaita asioita ja jos niiden kanssa on opittu elämään, ei enää pikkuasiat hetkauta samalla tavalla/ne osaa suhteuttaa isompaan mittakaavaan paremmin. Näin ainakin omien kokemusten mukaan.

N24

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että vaikeuksien keskellä pienet vastoinkäymiset kasaantuvat isojen päälle, vaikka eivät erikseen herättäisikään reaktiota. Sitten kun on käyty läpi raskaita asioita ja jos niiden kanssa on opittu elämään, ei enää pikkuasiat hetkauta samalla tavalla/ne osaa suhteuttaa isompaan mittakaavaan paremmin. Näin ainakin omien kokemusten mukaan.

N24

Entä jos vaikeiden asioiden kanssa ei opi elämään? Aika kuluu, mutta kipu säilyy ja pienikin vastoinkäyminen saa päälle valtavan paniikin.

Jotkut oppii.

Aikuinen kypäs ihminen pitäiisi kyetä solidaaarisuuteeen.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen kypäs ihminen pitäiisi kyetä solidaaarisuuteeen.

Aikuiinen kypsä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut oppii.

Niin, mutta eivät kaikki. Silti täällä palstalla ajatellaan automaattisesti, että ns. pienistä jutuista valittavat vain hyväosaiset. Sori, en ole hyväosainen, vaan ihminen, joka on kokenut kamalia asioita ja jäänyt niiden kanssa täysin yksin. Stressinsietokyky on ihan helvetin heikko sen takia.

Kai se on perisuomalainen ajattelutapa siitä että kärsimys kaunistaa ja jalostaa luonnetta. Joissain tapauksissa jokin järkyttävä tapahtuma voi tietenkin saada unohtamaan kaiken muun, mutta veikkaan että suurinta osaa yhä keljuttaa arkiset epämukavuudet, vaikka taustalla olisikin suurempaa tuskaa. On täysin luonne- ja tottumuskysymys valittaako ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että vaikeuksien keskellä pienet vastoinkäymiset kasaantuvat isojen päälle, vaikka eivät erikseen herättäisikään reaktiota. Sitten kun on käyty läpi raskaita asioita ja jos niiden kanssa on opittu elämään, ei enää pikkuasiat hetkauta samalla tavalla/ne osaa suhteuttaa isompaan mittakaavaan paremmin. Näin ainakin omien kokemusten mukaan.

N24

Entä jos vaikeiden asioiden kanssa ei opi elämään? Aika kuluu, mutta kipu säilyy ja pienikin vastoinkäyminen saa päälle valtavan paniikin.

Siinä tapauksessa kannattaa varmaan kääntyä ammattiauttajan puoleen, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Uskon, että kaikki hyötyisi keskusteluavusta. Terapiamuotojakin on niin moneen lähteeseen. Avun tarpeen myöntäminen ei ole heikkoutta.

Kaikilla löytyy elämästä myöskin hyviä asioita, joista olla kiitollinen. Täytyy etsiä iloa pienistäkin asioista.

N24

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen kypäs ihminen pitäiisi kyetä solidaaarisuuteeen.

Aikuiinen kypsä ihminen.

Nämäkin on tosiin jo tässä abstraktissa maaailmassa väännelty ihan jo omiin mittaluokkiiinsa etttä toki enää ehkä täkään enää silleen enää tunnnista kontekstissaaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että vaikeuksien keskellä pienet vastoinkäymiset kasaantuvat isojen päälle, vaikka eivät erikseen herättäisikään reaktiota. Sitten kun on käyty läpi raskaita asioita ja jos niiden kanssa on opittu elämään, ei enää pikkuasiat hetkauta samalla tavalla/ne osaa suhteuttaa isompaan mittakaavaan paremmin. Näin ainakin omien kokemusten mukaan.

N24

Entä jos vaikeiden asioiden kanssa ei opi elämään? Aika kuluu, mutta kipu säilyy ja pienikin vastoinkäyminen saa päälle valtavan paniikin.

Siinä tapauksessa kannattaa varmaan kääntyä ammattiauttajan puoleen, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Uskon, että kaikki hyötyisi keskusteluavusta. Terapiamuotojakin on niin moneen lähteeseen. Avun tarpeen myöntäminen ei ole heikkoutta.

Kaikilla löytyy elämästä myöskin hyviä asioita, joista olla kiitollinen. Täytyy etsiä iloa pienistäkin asioista.

N24

Olen käynyt terapiassa 2-kymppisestä asti. Tilanne ei ole tältä osin muuttunut, vaikka hoidon piirissä olen ollut jo 15 vuoden ajan vaihtelevasti. Elämä ei korjaa kaikkia kipuja, vaikka päivät menevät eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että vaikeuksien keskellä pienet vastoinkäymiset kasaantuvat isojen päälle, vaikka eivät erikseen herättäisikään reaktiota. Sitten kun on käyty läpi raskaita asioita ja jos niiden kanssa on opittu elämään, ei enää pikkuasiat hetkauta samalla tavalla/ne osaa suhteuttaa isompaan mittakaavaan paremmin. Näin ainakin omien kokemusten mukaan.

N24

Entä jos vaikeiden asioiden kanssa ei opi elämään? Aika kuluu, mutta kipu säilyy ja pienikin vastoinkäyminen saa päälle valtavan paniikin.

Siinä tapauksessa kannattaa varmaan kääntyä ammattiauttajan puoleen, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Uskon, että kaikki hyötyisi keskusteluavusta. Terapiamuotojakin on niin moneen lähteeseen. Avun tarpeen myöntäminen ei ole heikkoutta.

Kaikilla löytyy elämästä myöskin hyviä asioita, joista olla kiitollinen. Täytyy etsiä iloa pienistäkin asioista.

N24

Olen käynyt terapiassa 2-kymppisestä asti. Tilanne ei ole tältä osin muuttunut, vaikka hoidon piirissä olen ollut jo 15 vuoden ajan vaihtelevasti. Elämä ei korjaa kaikkia kipuja, vaikka päivät menevät eteenpäin.

Tästä näkee, että olemme tosiaan kaikki yksilöitä ja psyykkeemme reagoi eri tavalla eri asioihin. Terapeuttikaan ei oikein voi kuin yrittää antaa työkaluja asioiden käsittelyyn ja elämään. Sitä en tiedä miksi toiset ovat oman elämänsä Aku Ankkoja ja toiset Hannu Hanhia. Vertailu kuitenkin ainoastaan pahentaa asiaa. Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että vaikeuksien keskellä pienet vastoinkäymiset kasaantuvat isojen päälle, vaikka eivät erikseen herättäisikään reaktiota. Sitten kun on käyty läpi raskaita asioita ja jos niiden kanssa on opittu elämään, ei enää pikkuasiat hetkauta samalla tavalla/ne osaa suhteuttaa isompaan mittakaavaan paremmin. Näin ainakin omien kokemusten mukaan.

N24

Entä jos vaikeiden asioiden kanssa ei opi elämään? Aika kuluu, mutta kipu säilyy ja pienikin vastoinkäyminen saa päälle valtavan paniikin.

Siinä tapauksessa kannattaa varmaan kääntyä ammattiauttajan puoleen, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Uskon, että kaikki hyötyisi keskusteluavusta. Terapiamuotojakin on niin moneen lähteeseen. Avun tarpeen myöntäminen ei ole heikkoutta.

Kaikilla löytyy elämästä myöskin hyviä asioita, joista olla kiitollinen. Täytyy etsiä iloa pienistäkin asioista.

N24

Olen käynyt terapiassa 2-kymppisestä asti. Tilanne ei ole tältä osin muuttunut, vaikka hoidon piirissä olen ollut jo 15 vuoden ajan vaihtelevasti. Elämä ei korjaa kaikkia kipuja, vaikka päivät menevät eteenpäin.

Tästä näkee, että olemme tosiaan kaikki yksilöitä ja psyykkeemme reagoi eri tavalla eri asioihin. Terapeuttikaan ei oikein voi kuin yrittää antaa työkaluja asioiden käsittelyyn ja elämään. Sitä en tiedä miksi toiset ovat oman elämänsä Aku Ankkoja ja toiset Hannu Hanhia. Vertailu kuitenkin ainoastaan pahentaa asiaa. Voimia sinulle!

Kukaan muu ei ole elänyt samaa elämää kuin minä. Ei siis ole mitenkään mahdollista vertailla millä tavoin joku muu tämän olisi hoitanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että vaikeuksien keskellä pienet vastoinkäymiset kasaantuvat isojen päälle, vaikka eivät erikseen herättäisikään reaktiota. Sitten kun on käyty läpi raskaita asioita ja jos niiden kanssa on opittu elämään, ei enää pikkuasiat hetkauta samalla tavalla/ne osaa suhteuttaa isompaan mittakaavaan paremmin. Näin ainakin omien kokemusten mukaan.

N24

Entä jos vaikeiden asioiden kanssa ei opi elämään? Aika kuluu, mutta kipu säilyy ja pienikin vastoinkäyminen saa päälle valtavan paniikin.

Siinä tapauksessa kannattaa varmaan kääntyä ammattiauttajan puoleen, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Uskon, että kaikki hyötyisi keskusteluavusta. Terapiamuotojakin on niin moneen lähteeseen. Avun tarpeen myöntäminen ei ole heikkoutta.

Kaikilla löytyy elämästä myöskin hyviä asioita, joista olla kiitollinen. Täytyy etsiä iloa pienistäkin asioista.

N24

Olen käynyt terapiassa 2-kymppisestä asti. Tilanne ei ole tältä osin muuttunut, vaikka hoidon piirissä olen ollut jo 15 vuoden ajan vaihtelevasti. Elämä ei korjaa kaikkia kipuja, vaikka päivät menevät eteenpäin.

Tästä näkee, että olemme tosiaan kaikki yksilöitä ja psyykkeemme reagoi eri tavalla eri asioihin. Terapeuttikaan ei oikein voi kuin yrittää antaa työkaluja asioiden käsittelyyn ja elämään. Sitä en tiedä miksi toiset ovat oman elämänsä Aku Ankkoja ja toiset Hannu Hanhia. Vertailu kuitenkin ainoastaan pahentaa asiaa. Voimia sinulle!

Kukaan muu ei ole elänyt samaa elämää kuin minä. Ei siis ole mitenkään mahdollista vertailla millä tavoin joku muu tämän olisi hoitanut.

Näin on. Ehkä tarkoitin tällä että omaa elämää ei kannata verrata toisten elämiin/olosuhteisiin.