Lue keskustelun säännöt.
Elin lapsuuteni pelossa.
12.05.2019 |
En saanut osoittaa kiukustumista, vihaa.
Minulla ei saanut olla mitään omia mielipiteitä.
Olin h.. u.. isäni mielestä.
Ja jos yritin tehdä jotain niin aina oli valituksen aihe.
Mikään ei ollut hyvin. Tein jotain Ei hyvä. Olin tekemättä Ei hyvä.
Minusta tuli yksinäinen, onneton, syrjäytynyt, arka ja pelokas.
Kammottavia arpia sielussani.
Miksi?
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Sä olet itse vastuussa elämästäsi, sua on kohdeltu väärin, mutta älä kohtele itse itseäsi huonosti, vaan toteuta unelmasi, etsi ystäviä, harrasta, opiskele vaikka kokonaan uusi ammatti.
Millä voimavaroilla?
- Ohis samanlaisella taustalla. Ystävät alkavat vältellä, jos kerrot jotain elämästäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuvuodet olivat tosi hyviä. 10 ensimmäistä vuotta.
Minulla oli muita tapoja osoittaa kiukustuminen. Ei hätää.
Minulla on ollut hyvin vahvat mielipiteet ja ole uhmannut isääni nuoresta pitäen.
Ei ihmiset karta taustojen takia, nykyään somessa esiintyy moni todella raskailla taustoilla, lue erilaisia blogeja ja liity vaikka Facebook in ryhmiin mm. yksiniset yhteen, yksinäiset aikuiset, narsistien uhrit vertaistukiryhmä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmiset karta taustojen takia, nykyään somessa esiintyy moni todella raskailla taustoilla, lue erilaisia blogeja ja liity vaikka Facebook in ryhmiin mm. yksiniset yhteen, yksinäiset aikuiset, narsistien uhrit vertaistukiryhmä..
Ei pidä paikkaansa käytännössä.
Tuleeko muille ikinä katkeruus siitä, että joss olisi uuskaltanut lapsena avata suunsa kaltoinkohtelustaan, ja päästä johonkin parempaan sijaisperheeseen kasvamaan, oma elämä olisikin voinut mennä ihan eri tavalla(rutkasti paremmin)? Mutta eipä sitä lapsena tiennyt narsismista ym.ja pelko oli tosiaan latistanut jo perheen syylliseksi syntipukiksi jne.: että tilanteesta olisi älynnyt ja uskaltanut kertoa esim. koulussa:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko muille ikinä katkeruus siitä, että joss olisi uuskaltanut lapsena avata suunsa kaltoinkohtelustaan, ja päästä johonkin parempaan sijaisperheeseen kasvamaan, oma elämä olisikin voinut mennä ihan eri tavalla(rutkasti paremmin)? Mutta eipä sitä lapsena tiennyt narsismista ym.ja pelko oli tosiaan latistanut jo perheen syylliseksi syntipukiksi jne.: että tilanteesta olisi älynnyt ja uskaltanut kertoa esim. koulussa:(
Minä kerroin koulussa. Ei ollut mitään vaikutusta. Aikuinen totesi vain että kaikilla on välillä raskasta ja pitää olla reipas. Siitä se epäluottamus ihmisiin lähti kehittymään... Nykyään en kovin paljon muiden seurassa viihdy. Ihmiset tuottavat loputtomasti pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko muille ikinä katkeruus siitä, että joss olisi uuskaltanut lapsena avata suunsa kaltoinkohtelustaan, ja päästä johonkin parempaan sijaisperheeseen kasvamaan, oma elämä olisikin voinut mennä ihan eri tavalla(rutkasti paremmin)? Mutta eipä sitä lapsena tiennyt narsismista ym.ja pelko oli tosiaan latistanut jo perheen syylliseksi syntipukiksi jne.: että tilanteesta olisi älynnyt ja uskaltanut kertoa esim. koulussa:(
Mä en ole katkera, mutta surullinen olen siitä miten mua on kohdeltu. Olin tosi pieni kun aloin toivoa pääseväni lastenkotiin tai jonnekin pois, muualle kotoa, ihmisten - muiden lastenkin - pariin. Haaveilin oikeasta perheestä, lämpimistä ihmissuhteista, naurusta, yhdessäolosta, kannustamisesta, huomioimisesta. En osannut minäkään kertoa kenellekään mitään ajatuksistani. Voin pahoin monta vuotta.
Elämäni on mennyt jotenkin eteenpäin, mutta itsetuntoa tai itsevarmuutta minulla ei ole. Olen äärettömän herkkä ja epäilen aina itseäni. Minua ei rohkaistu koskaan mitenkään tai mihinkään, annettiin ymmärtää että mielenterveyteni ei ole kunnossa. Olin erilainen kuin muut sisarukset, jotka ottivat minut kiusatakseen. Vanhemmat eivät todellakaan puolustaneet. Olin kuulemma kantelupukki, jos itkin jotain kiusaamistapahtumaa. Pelkäsin siis koko perhettäni; en saanut ymmärrystä. Olin yksin maailmassa alistettuna jo pienenä lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan vaikea elämä jos ei saa kauniita lapsia. Kova elämä tiedossa.
Hei me omistetaan kaikkien talot täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan miettivät koko ajan että Jumala rakas, anna meille kauniit lapset että saadaan lisää ihailua. Ja että meidän lapsista tulee suosittuja. Tärkein asia elämässä se oma suosittuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko muille ikinä katkeruus siitä, että joss olisi uuskaltanut lapsena avata suunsa kaltoinkohtelustaan, ja päästä johonkin parempaan sijaisperheeseen kasvamaan, oma elämä olisikin voinut mennä ihan eri tavalla(rutkasti paremmin)? Mutta eipä sitä lapsena tiennyt narsismista ym.ja pelko oli tosiaan latistanut jo perheen syylliseksi syntipukiksi jne.: että tilanteesta olisi älynnyt ja uskaltanut kertoa esim. koulussa:(
Minä kerroin koulussa. Ei ollut mitään vaikutusta. Aikuinen totesi vain että kaikilla on välillä raskasta ja pitää olla reipas. Siitä se epäluottamus ihmisiin lähti kehittymään... Nykyään en kovin paljon muiden seurassa viihdy. Ihmiset tuottavat loputtomasti pettymyksiä.
Minä kerroin poliisille siitä kun mun vanhemmat hakkasivat mua. Ei hyödyttänyt. Lopputulos oli vain se että poliisi vei mut psykiatrille. Psykiatri oli vieläpä mun vanhempien tuttava, kertoi mun vanhemmille kaiken mitä olin psykiatrille kertonut.
En tiedä onko minulla epäluottamus ihmisiin mutta minulla on täysi epäluottamus viranomaisiin ja kaikkeen mitä valtio tekee, kaikkiin julkisiin palveluihin, demokratiaamme, ym. En äänestä enkä maksa veroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani kaikesta siitä pas**sta, jota olet elämässäsi joutunut kokemaan. Sieluasi on haavoitettu. Helli, silitä ja pidä itsestäsi hyvää huolta, kerro itsellesi miten arvokas olet, olet ainutlaatuinen ja kaunis, ei se haittaa vaikka muistot satuttavat sinua, sure se suru ja päästä irti siitä, kun sen aika on. Anna tunteiden tulla ja mennä, muistojen tulla ja mennä. Lopulta, kun aikaa on kulunut huomaat, että sinä selvisit. Tee elämästäsi sinun näköinen, toteuta unelmiasi ja elä elämääsi. Onnea omalle polullesi! et ole tässä maailmassa yksin, sinun kaltaisiasi on monia. Sinun ei tarvitse kertoa menneisyydestäsi kenellekään, elä tässä hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kaikesta siitä pas**sta, jota olet elämässäsi joutunut kokemaan. Sieluasi on haavoitettu. Helli, silitä ja pidä itsestäsi hyvää huolta, kerro itsellesi miten arvokas olet, olet ainutlaatuinen ja kaunis, ei se haittaa vaikka muistot satuttavat sinua, sure se suru ja päästä irti siitä, kun sen aika on. Anna tunteiden tulla ja mennä, muistojen tulla ja mennä. Lopulta, kun aikaa on kulunut huomaat, että sinä selvisit. Tee elämästäsi sinun näköinen, toteuta unelmiasi ja elä elämääsi. Onnea omalle polullesi! et ole tässä maailmassa yksin, sinun kaltaisiasi on monia. Sinun ei tarvitse kertoa menneisyydestäsi kenellekään, elä tässä hetkessä.
Miten se on mahdollista, jos traumat kiusaavat jatkuvasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kaikesta siitä pas**sta, jota olet elämässäsi joutunut kokemaan. Sieluasi on haavoitettu. Helli, silitä ja pidä itsestäsi hyvää huolta, kerro itsellesi miten arvokas olet, olet ainutlaatuinen ja kaunis, ei se haittaa vaikka muistot satuttavat sinua, sure se suru ja päästä irti siitä, kun sen aika on. Anna tunteiden tulla ja mennä, muistojen tulla ja mennä. Lopulta, kun aikaa on kulunut huomaat, että sinä selvisit. Tee elämästäsi sinun näköinen, toteuta unelmiasi ja elä elämääsi. Onnea omalle polullesi! et ole tässä maailmassa yksin, sinun kaltaisiasi on monia. Sinun ei tarvitse kertoa menneisyydestäsi kenellekään, elä tässä hetkessä.
Miten se on mahdollista, jos traumat kiusaavat jatkuvasti?
Jos tarumat kiusaavat sinua jatkuvasti, etäkä pysty elämään hetkessä, kannustan sinua menemään terapiaan, uskon, että voisit hyötyä siitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kaikesta siitä pas**sta, jota olet elämässäsi joutunut kokemaan. Sieluasi on haavoitettu. Helli, silitä ja pidä itsestäsi hyvää huolta, kerro itsellesi miten arvokas olet, olet ainutlaatuinen ja kaunis, ei se haittaa vaikka muistot satuttavat sinua, sure se suru ja päästä irti siitä, kun sen aika on. Anna tunteiden tulla ja mennä, muistojen tulla ja mennä. Lopulta, kun aikaa on kulunut huomaat, että sinä selvisit. Tee elämästäsi sinun näköinen, toteuta unelmiasi ja elä elämääsi. Onnea omalle polullesi! et ole tässä maailmassa yksin, sinun kaltaisiasi on monia. Sinun ei tarvitse kertoa menneisyydestäsi kenellekään, elä tässä hetkessä.
Miten se on mahdollista, jos traumat kiusaavat jatkuvasti?
Jos tarumat kiusaavat sinua jatkuvasti, etäkä pysty elämään hetkessä, kannustan sinua menemään terapiaan, uskon, että voisit hyötyä siitä
Olen käynyt terapiassa vuosikausia. Se on auttanut, mutta traumat vaivaavat silti päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kaikesta siitä pas**sta, jota olet elämässäsi joutunut kokemaan. Sieluasi on haavoitettu. Helli, silitä ja pidä itsestäsi hyvää huolta, kerro itsellesi miten arvokas olet, olet ainutlaatuinen ja kaunis, ei se haittaa vaikka muistot satuttavat sinua, sure se suru ja päästä irti siitä, kun sen aika on. Anna tunteiden tulla ja mennä, muistojen tulla ja mennä. Lopulta, kun aikaa on kulunut huomaat, että sinä selvisit. Tee elämästäsi sinun näköinen, toteuta unelmiasi ja elä elämääsi. Onnea omalle polullesi! et ole tässä maailmassa yksin, sinun kaltaisiasi on monia. Sinun ei tarvitse kertoa menneisyydestäsi kenellekään, elä tässä hetkessä.
Miten se on mahdollista, jos traumat kiusaavat jatkuvasti?
Jos tarumat kiusaavat sinua jatkuvasti, etäkä pysty elämään hetkessä, kannustan sinua menemään terapiaan, uskon, että voisit hyötyä siitä
Olen käynyt terapiassa vuosikausia. Se on auttanut, mutta traumat vaivaavat silti päivittäin.
Traumaterapia?
Sä olet itse vastuussa elämästäsi, sua on kohdeltu väärin, mutta älä kohtele itse itseäsi huonosti, vaan toteuta unelmasi, etsi ystäviä, harrasta, opiskele vaikka kokonaan uusi ammatti.