Lemmikki-ihmisille kysymys

Jo kauan ennen sen kotiin tuomista.

Ei kuulostahyvältä tuo sinun tilanteesi lemmikkiä(kään) kohtaan.

Kun lemmikki oli kasvanut (erittäin ärsyttävän) pentuvaiheensa yli ja alkoi käyttäytyä ns. eläimiksi.

Eipä silläkään toisaalta aluksi ollut minua kohtaan minkäänlaista kiintymystä lähes vuoteen.

Mulla aina näin: kun näen söpöt pennut, tunnen kyllä rakkautta. Mutta sitten kun se riiviö on oikeasti kotona, tuleekin melkein hätä: ei, minä en kestä, miksi TAAS ryhdyin tähän. Joskus olen ihan itkenyt uupumuksesta ja ollut täysin väsynyt koko penikkaan. Mutta tiedän jo monen koiran kokemuksella että mulla se menee aina näin, mutta kun vaan sisukkaasti jaksaa päivä kerrallaan niin tuollaiset tunteet menee kyllä ohi. Ensin pentuun ja sen vaatimaan vaivaan ja huomioon tottuu, sitten sitä vähitellen oppii rakastamaan.

Vierailija kirjoitti:

Jo kauan ennen sen kotiin tuomista.

Ei kuulostahyvältä tuo sinun tilanteesi lemmikkiä(kään) kohtaan.

Ei sen tarvitse lemmikille mitään huonoa olla, kunhan omistaja on sen verran tunnollinen koiranomistaja, että hoitaa sen hyvin riippumatta siitä miltä minäkin päivänä itsestä tuntuu. Ihmisiä on erilaisia. Esim. itse myönnän että en edes ihmislapsiani kohtaan joka hetki tunne suurta rakkautta, joskus olen jopa katunut väsyneenä että olen semmoisia koskaan hankkinut, mutta ikinä en kohtele lapsia -enkä eläimiä- epäoikeudenmukaisesti tai kylmästi vaan kestän omat tunteeni sisäisesti itsekseni enkä pura viattomiin.

- 3

Jonkinlaista kiintymystä olen tuntenut heti kotiin tuotaessa, varsinaista rakkautta yleensä ehkä noin viikon yhteisen elon jälkeen.

Kun olin pentua hakemassa niin kyllä meinasi sydän sulaa ja itku tulla, kun kasvattaja nosti pennun syliin ja sanoi että tämä söpöläinen lähtee sinun mukaan. Automatkallakin piti aina välillä katsoa ihmetyksen vallassa, että onhan se tosiaan minun ja ihastella. Että kyllä se rakkaus lähti siitä, kun sen pennun sai syliin, ja tiesi että just meistä tulee kaverit, ja tätä pientä ihmettä olen valmis suojelemaan kaikelta pahalta.

Tietenkin lemmikkejä ja ihmisiä on erilaisia, mutta itsestä tuntuu että vaikka huonoja päiviäkin on, niin koko ajan rakkaus tuota koiraa kohtaan kuitenkin vain kasvaa. Kontakti parenee ja suhde kehittyy, ymmärretään toisiamme paremmin koko ajan. Se onkin toki helppoa omassa tapauksessani, kun koira on perusluonteeltaan minun mielestäni "helppo", haluaa miellyttää ja aina ei siksi tarvitse edes sanoa mitä pitää tehdä, kun se osaa jo ennakoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo kauan ennen sen kotiin tuomista.

Ei kuulostahyvältä tuo sinun tilanteesi lemmikkiä(kään) kohtaan.

Ei sen tarvitse lemmikille mitään huonoa olla, kunhan omistaja on sen verran tunnollinen koiranomistaja, että hoitaa sen hyvin riippumatta siitä miltä minäkin päivänä itsestä tuntuu. Ihmisiä on erilaisia. Esim. itse myönnän että en edes ihmislapsiani kohtaan joka hetki tunne suurta rakkautta, joskus olen jopa katunut väsyneenä että olen semmoisia koskaan hankkinut, mutta ikinä en kohtele lapsia -enkä eläimiä- epäoikeudenmukaisesti tai kylmästi vaan kestän omat tunteeni sisäisesti itsekseni enkä pura viattomiin.

- 3

Ei tarvitse mutta voi olla. Lemmikkiä ei oteta velvollisuudesta vaan tarkoitus toki on ilo ja rakkaus. Rankkaa hoitaa vain velvollisuudesta 15 vuotta.

Omat lapset ei ihan sama juttu ole.

Mutta ap.lle ja hänen lemmikilleen parasta toivottaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo kauan ennen sen kotiin tuomista.

Ei kuulostahyvältä tuo sinun tilanteesi lemmikkiä(kään) kohtaan.

Ei sen tarvitse lemmikille mitään huonoa olla, kunhan omistaja on sen verran tunnollinen koiranomistaja, että hoitaa sen hyvin riippumatta siitä miltä minäkin päivänä itsestä tuntuu. Ihmisiä on erilaisia. Esim. itse myönnän että en edes ihmislapsiani kohtaan joka hetki tunne suurta rakkautta, joskus olen jopa katunut väsyneenä että olen semmoisia koskaan hankkinut, mutta ikinä en kohtele lapsia -enkä eläimiä- epäoikeudenmukaisesti tai kylmästi vaan kestän omat tunteeni sisäisesti itsekseni enkä pura viattomiin.

- 3

Ei tarvitse mutta voi olla. Lemmikkiä ei oteta velvollisuudesta vaan tarkoitus toki on ilo ja rakkaus. Rankkaa hoitaa vain velvollisuudesta 15 vuotta.

Omat lapset ei ihan sama juttu ole.

Mutta ap.lle ja hänen lemmikilleen parasta toivottaen.

Ei kaikki kiinny lapsiinsakaan koskaan, lapsiakin kadutaan. Mutta niitä ei voi viedä piikille.

Sanoisin, että reilussa kuukaudessa kiinnyin jo aika paljon.

Kiitos asiallisista vastauksista.

Pystyin samaistumaan monen tarinaan ja varsinkin No:3;n tarina oli kuin omasta elämästäni. Minulla on ollut kissoja ja niitä olen rakastanut jokaisella solullani ja ollut valmis puolustamaan ihan miltä tahansa, mutta he ovat joutuneet poistumaan taivaan kotiin iän ja sairauksien murtamina.

Nyt otin uuden kissan. Tämä on vanhempi, itseasiassa paljon vanhempi kuin minulle kerrottiin; lähemmäs 10-vuotias. Huonoissa oloissa elänyt arka kissa. Ei päästä juuri lähelle ja ottaa kynsillä kiinni ja repii joka paikan ja yöllä alkaa maratooni ympäri kämppää. Olen väsynyt ja mietin miksi tähän läksin, kun sain sairaat kissani kunnialla ja suunnattomalla rakkaudella hoidettua loppuun.

Mietin millon se rakkaus alkaa. Kiitos vastauksistanne - uskon että se sieltä tulee, kunhan tässä tutustutaan toisiimme ja aika kuluu ja.... saa yöt nukuttua.