Ihmisten keskellä yksinäinen
Olen parisuhteessa ja minulla on perhe, töissä ihmisten kanssa, olen ulospäinsuuntautunut tutustun ihmisiin helposti. Mutta koen itseni henkisesti itseni todella yksinäiseksi. Tuntuu, ettei ole ketään, kuka olisi oikeasti kiinnostunut minusta tai kenen kanssa ajatusmaailmat synkkaisivat yhteen. Joskus sellaisia ihmisiä sattuu kohdalle, mutta jotenkin he katoavat. Kotona taas tuntuu usein, että voisi puhua yhtä hyvin seinälle, kukaan ei reagoi mitenkään tai keskeyttää minut kuin en olisi mitään sanonutkaan. Itse olen varmasti osin syyllinen tilanteeseen siten, että olen muuttanut monta kertaa opiskeluiden ja töiden perässä ja nyt varsinkin pikkulapsivuodet ovat olleet harvinaisen raskaita syistä, joita en halua tässä tarkemmin avata, joka sekin on varmasti osaltaan vaikuttanut. Huonoksi tuurikseni minulla oli pitkään myös työ, joka oli henkisesti aika yksinäistä, onneksi nyt tilanne on erilainen.
Onko muita samoin kokevia?
Kommentit (5)
Sellaista on elämä myös teinien äitinä. Ja olen eronnut ja yksin
Minulla samoin. Hengenheimolaiset puuttuvat, vaikka tulenkin ihmisten kanssa toimeen ja päällisin puolin kaikki on hyvin.
Joskus tulee joku ajatus tai havainto, jonka haluaisi jakaa muiden kanssa. Ja sitten sitä vain huomaa, ettei oikein ole sitä tyyppiä, jonka kanssa jakaa asioita.
Aloitus olisi voinut olla minun kirjoittamani. Olen muuttanut useasti maasta toiseen opintojen ja työn perässä, eikä minulla lapsena tai nuorenakaan ollut kuin 1-2 kaveria. Tunnen itseni usein ulkopuoliseksi ihmisten seurassa vaikka helposti tutustunkin. Olen myös sisarussarjan vanhin, ja jotenkin nuoremmat sisarukset helposti avautuu mulle omista asioistaan ja kyselen heidän kuulumisiaan, mutta olen heille vähän sellainen huolehtiva äitihahmo eikä mun kuulumisia juuri kysellä. Minusta myös tuntuu, ettei ole oikein ketään joka todella olisi kiinnostunut minusta ja asioistani. Eli yksinäinen ihmisten keskellä olen minäkin :/
Oletteko tehneet Myers-Briggs-testin? Minkä tyypin olette saaneet tulokseksi? Jo pelkästään testi voi auttaa ymmärtämään, että kaikki eivät löydä sielunkumppania helposti.
Ylös