Mistä tietää että nyt on aika erota?
Pitkä suhde, yli puoli elämää kestänyt.
Paljon koettu ja tehty.
Miehen viat olleet aina samat. Minussa alkaa olemaan myös vikoja jo aikalailla. Minusta ne on kehittyneet pikkuhiljaa vittumaisen miehen takia. Ennen olin kiltti, enää en ole. Paitsi lapsille ja omille sisaruksille.
Lapset on koululaisia, molempiin minulla on hyvä ja läheinen suhde.
Olen voinut huonosti viimeiset pari vuotta. Itsemurha pyörii mielessä jo pelottavan usein. Sitä en voi tehdä, rakastan lapsia ja sisaruksia niin paljon, että surun aiheuttaminen saisi minusta vain saastan. Masentunut olen varmasti, mutta sen piilotan hyvin.
Kaikki ei ole miehen vika, minun mielialat on mysteeri ha välillä olen aika tuuliviiri. Olen hyvin tunnollinen ja haluan hoitaa kaikki aina oikein, mies ei ja se on syönyt voimia minulta aina.
Haluan pitää vapaata ja kuunnella itseäni, mitä minä haluan. En tiedä.
Onko muilla tällaista?
Ulkoisesti meillä on kaikki hyvin!
Silloin pitää erota, kun suhteessa ei voi hyvin. Omaa hyvää ei pidä uhrata. Jos ajattelet lämäsi muuttuvan paremmaksi ilman miestä niin eroa. Yksi elämä vain. Itsekin erosin. Kärvistelin viimeiset vuodet. Vasta sitten tuli ero, kun ihastuin toiseen mieheen. Olisinpa eronnut aikaisemmin.