OCD-henkilöitä paikalla? Kun teillä laimenee tietty pakko-oire, niin tuleeko tilalle aina uusia? Vai onko joku päässyt vaivasta kokonaan eroon?

Mulla ei ole lääkitystä ja oireet aika lieviä, mutta tulee kyllä. Saattaa olla niin, että joku oire lievenee ja tulee toinen tilanne, mutta se lieventynyt oire paheneekin.

Äitini kanssa tästä juttelin ja hän kokee ihan samoin.

Mulle tulee sitä enemmän oireita mitä levottomampaa ja turvattomamman tuntuista elämä kulloinkin on. Hyvinä aikoina en edes kunnolla huomaa oireita, huonoina niistä hakee kai turvaa, että edes joku asia on "kontrollissa". Paljon on jäänyt pois ajan kuluessa.

Millaista sun elämä muuten on? Käytkö töissä, harrastatko, onko "perusturvallista" oloa?

Mutta hei, vinkkinä täytyy sanoa, että mulle rentoutumisesta ja mindfullnessista on ollut apua. Kun vain muistaisi aina tehdä niitä harjoituksia. Aina ei ole helppo siirtää ajatuksia pois, mutta jos edes vähän pystyy, niin se voi helpottaa.

T. 2

Vierailija kirjoitti:

Mutta hei, vinkkinä täytyy sanoa, että mulle rentoutumisesta ja mindfullnessista on ollut apua. Kun vain muistaisi aina tehdä niitä harjoituksia. Aina ei ole helppo siirtää ajatuksia pois, mutta jos edes vähän pystyy, niin se voi helpottaa.

T. 2

Siis t. 1. Meni väärin. Sori!

Täällä ainakin tuntuu että kun vähän pystyy rentoutumaan jonkin tarkistuskohteen kanssa niin toinen tarkistuskohde nousee pahemmaksi. :D Mutta olen myös huomannut että puhtaalla itsekurilla pystyy oireita helpottamaan, siis että poistuu vaan väkisin paikalta vaikka tuntuu että pitäisi vielä tarkistaa. Itselläni ei tosin ole muita pakkoajatuksia kuin nuo "pitäisikö kuitenkin mennä vielä tarkistamaan" niin en tiedä miten tehoaa pakkoajatuksiin.

Kannattaa ainakin muistaa hengittää syvään tai vaikka jännitellä lihakset läpi ja kokeilla jos se helpottaisi ahdistusta. Itsellä ainakin jos olen ihan paniikissa tekemässä tarkistuksia niin tuntuu etten enää tajua mistään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee sitä enemmän oireita mitä levottomampaa ja turvattomamman tuntuista elämä kulloinkin on. Hyvinä aikoina en edes kunnolla huomaa oireita, huonoina niistä hakee kai turvaa, että edes joku asia on "kontrollissa". Paljon on jäänyt pois ajan kuluessa.

Millaista sun elämä muuten on? Käytkö töissä, harrastatko, onko "perusturvallista" oloa?

AIka kiireistä perheenäidin arkea. Käyn töissä ja elämän puitteet ovat kunnossa. Olo on melko perusturvallinen, mutta minulla on sama juttu, eli jos jotain yllättävää/stressaavaa/turvallisuutta horjuttavaa tapahtuu niin oireet iskevät pahempina heti. Olen tunnistanut itsessäni tietyn turvattomuuden tunteen, joka herkästi aktivoituu haastavammissa tilanteissa. Saatan tuolloin ihan hulluna pelätä, että kaikki sortuu elämässä tai jään jotenkin täysin yksin. Se tunne onkin varmaan yksi vaikuttava tekijä oireissani, koska yritän pakko-oireilla varmistella ettei tuota kamalaa "jotain" koskaan tapahtuisi. Pelkään ihan hulluna mokaamista, sitä että teen virheen joka aiheuttaa jonkin katastrofin.

Mulla iän myötä vähentyneet, veikkaan että liittyy siihen että muuttunut henkisesti tasapainoisemmaksi ja vakaammaksi. Tosi pahoja vastoinkäymisiäja epävarmoja aikoja välillä ollut, mikä itsellä on heti vaikuttanut siihen että oireet olleet hyvin vahvoja. Jotenkin olen niistä rämpinyt yli, olisi ollut kyllä itselläkin hyvä käydä terapiassa niin varmaan helpomman kautta olisin nekin taltuttanut. 

Tulee aina uusia. Mulla tosin ilmenee vähän epätavallisella tavalla... Pienenä oli sitä perus käsienpakko pesua, sitten vanhempana tuli anorexia (n.15v), sitten kun oli "pakko" lopettaa se tuli hygienia ja siivouspakko, sitten sairastuin dermatillomaniaan. (n. 18v), nyt on derma + bulimia ja ikää löytyy 30v... Terapiasta ei apua eikä mistään muustakaan. Kärsin myös vahvasta ahdistuksesta. 

Itse en käytä lääkitystä ( kokeilin en tykännyt) ja terapiankin koin hyödyttömäksi.

Olen vaan oppinut hyväksymään että tällainen olen. Oireita on vaikka oisin ihan rentokin. Ainoastaan tic-oireet pahenevat selvästi stressistä.

Mulla on ollut näitä vuositolkulla eivät ole enää vuosiin pahentuneet ja ihan hellyydellä suhtaudun omaan "omituisuuteeni".

Kiitos kommenteista, onpa mukava kun meitä on täällä enemmänkin! :)

ap

Ei oikeastaan. Mulla on ne vakiojutut olleet jo vuosia, eikä uusia ole tullut tilalle. Suuri osa oireista on jo jäänyt pois, onneksi. Ja oireet on itselläni ihan fyysistä tekemistä ja laskemista. Vielä kun saisi aikaiseksi päästä näistä lopuistakin eroon.

Ei tule uusia, mutta kierrätän niitä samoja vanhoja, eli kun saan yhden pois, niin jo kohta huomaan korvanneeni sen toisella. Olen siitä onnellisessa asemassa, että tämä ei vaikuta elämääni juurikaan muuten kuin niin, että menee hyvää aikaa hukkaan noiden kanssa kisaillessa :D Rentoutusharjoituksia en pysty tekemään, koska kotonani on kaksi kissaa, jotka häiritsevät rentoutumistani. Tarvitsen siis ihan hiljaisen tilan, ja varmuuden siitä että mikään tai kukaan ei häiritse. Kissat häiritsevät aina, koska jos laitan jonkun oven kiinni, niin toinen tulee heti oven taakse naukumaan :D 

Kuulostaa varmaan oudolta, mutta minua helpottaa lukea ulkomaalisia ocd-keskustelufoorumeita. Siellä ihmiset kertovat avoimesti oireistaan. Voin sanoa että niin pimeitä juttuja on tullut luettua, että se oikeasti jo vähän helpottaa omaa oloa. Mekanismi on kuitenkin yleensä sama: omien ajatusten, impulssien, reaktioiden ja tekojen jatkuvaa analysointia ja testaamista ja jatkuvaa epäilyä, onko tämä sittenkään ocd vai olenko oikeasti hullu tai paha.

Mielenkiintoinen aihe. Haluaisiko joku kertoa, mikä laukaisi sairauden tai mistä huomasitte, että tilanne ei ole normaali? Vai patistiko joku läheinen menemään lääkäriin?

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen aihe. Haluaisiko joku kertoa, mikä laukaisi sairauden tai mistä huomasitte, että tilanne ei ole normaali? Vai patistiko joku läheinen menemään lääkäriin?

Minulla todettiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ensin. Olin jatkuvasti todella ahdistunut. Hakeuduin terapiaan ja siellä huomattiin, että pakkoajatukset ovat keskeinen osa ongelmaa.