Miten olette ratkaisseet loppusijoituspaikan niille kaikille hirvityksille, joita lapsenne kantaa kotiin koulun puutyö- ja teknisen työn tunneilta?

Olen laittanut ne ensin esille ja vähän ajan kuluttua haudannut ne vähin äänin jonnekin varaston perukoille. Ei ole kukaan kysellyt perään.

Ootko tosissas? Meillä on mennyt monet käyttöön ja ilolla muistellaan alkuperää vielä ajankin kuluttua.

Meillä menee käyttöön. Onhan ne jotkin aika rumia kieltämättä, mutta niissä on sitä lapsenkauneutta. Omilla vanhemmillakin on vieläkin käytössä rahi, jonka tein yläasteella.

Ei ole lapsia, mutta jos olisi, aarteena säilyttäisin heidän tekemänsä työt.

Käytössä ovat jonkin aikaa, sitten yleensä laitan jossain kohtaa hienoimmat säilöön, huonoimmat tai vähiten käyttökelpoiset roskiin. Osa on kulutettu käytössä loppuun, esim puinen leikkuulauta jossain vaiheessa hajosi.

Mun äipällä on ollut pari ylä- ja ala-asteella tekemääni puutyötä esillä jo yli neljännesvuosisadan. Vieläkin on kiva hänen luona käydessään huomata ne, ja onpa omatkin lapseni niitä päässeet hypistelemään. Onneksi äitini on aina ollut yksi niistä äideistä, joille itse tehty on arvokasta.

Meillä on käytössä puinen jakkara ja puiset leikkulaudat, jotka mieheni on tehnyt koulussa joskus kauan sitten. Mies on nyt 46v. Ja nuo on oikeasti tyylikkäät! Miehen äiti antoi ne meille, kun muutti pienempään asuntoon. 

Kyllä ne kaikki käytössä ovat siinä roolissa johon ne on tehty. Muutama noista on jopa todella tyylikäs ja oivaltava.

Kynätelineet, puuvene yms. lapsen omassa huoneessa. Ei ole mitään isompaa tullut.

Osa on esillä jonkun aikaa, toiset pitempään.. Osa jää säästöön jonnekin varastoon. Rumimmat ja ne joissa on vieraan lapsen nimi, päätyvät vähin äänin takkaan tai roskiin.

Omassa huoneessa esillä hyllyillä. Piirustukset kehystetty ikealla.

Meillä on useampi laatikollinen lasten piirrustuksia ja erilaisia käsitöitä kaapien täytteenä.

Ensinnäkin oman lapsen työt on suloisia, niin hirveitä kuin ne ovatkin :)

Jos saisin vastaavan laatikon jonkun tuntemattoman lapsen tekemiä asioita, niin laatikko päätyisi roskiin.

Jotkin lasten tekemät työt on ihan hyödyllisä itselle. Kenkätukki ja kirjateline esimerkkeinä.

Mutta en millään keksi käyttöä lapsen esikoulussa tekemälle koristellulle pilttipurkille, joka ymmärtääkseni on tuikkujen polttamista varten :)

Puhumattakaan kaikista niistä hamahelmitöistä :)

Mikäli tehty puusta niin ratkaisu löytyy: takka. Mutta vasta hetki pitää odottaa että esine unohtuu lapselta.

Minulla on tallessa koulutyöt 40 vuoden takaa. Leikkuulauta on edelleen aktiivisessa käytössä. Ei niitä ainakaan pois kannata heittää.

Asia ei ole vielä itselleni ajankohtainen, mutta tällä hetkellä mietin loppusijoituspaikkaa noille lapsen päiväkotiväkerryksille, mitä kotiin kulkeutuu. Todellisuushan on se, että lapsi ei suurta osaa niistä ole edes itse askarrellut, vaan ne hoitajat, koska lapsi on vasta pieni.. Muutama maalaus on sellainen, että ne voisi olla lapsen itse tekemiä. Äitienpäiväkorttikin oli viime vuonna hoitajien tekemä, lapsi maalannut siihen ehkä yhden sentti kertaa sentti punaisen tuherruksen :D

Lasten tekemät löylykauhat ovat käytössä mökillä. Kelloista toinen on keittiössä, toisen kohtaloa en muista. Pullonavaajaa käytetään, samoin pikkuruista puusta veistettyä suolalusikkaa. Muista töistä en tiedä tai musita. Varsinkin se keittiössä oleva kello on karsea, mutta lapsi on tehnyt sen innolla ja kantoi ylpeänä kotiin, joten se puolustaa paikaansa kaikessa kitschissään.

Osa on esillä. Helposti säilytettävät olen arkistoinut. Osa on päätynyt roskiin tai takkaan.

Käyttöesineet jää käyttöön tai säilytän varastossa, mutta itseäni rassaa enemmän se järkyttävä määrä piirustuksia, maalauksia ja askarteluita, mitä sieltä koulusta raahataan muutaman kuukauden välein repullinen. Hienoja teoksia, ei sillä, mutta kellä on tilaa säilöä lapsen jokainen töherrys, kartonkiaskartelu ja kävystä tehty pääsiäispupu? 

Aluksi pistin niitä kansioihin, mutta ne täyttyivät sellaista vauhtia, etten tiedä missä hemmetissä sitä kansiomäärää säilyttäisin. Muutenkin ihan liikaa tavaraa josta pitäisi eroon päästä, ja juurikin sain tyhjennettyä kolme kaappia turhasta tavarasta, niin eiköhän just tullut eka luokkalaisen mukana kotiin repullinen askarteluja joita tehnyt koulussa JA iltapäiväkerhossa..

Meillä on tallessa isoisäni vuonna 1929 piirtämä kuva kissasta. Isoisälläni oli silloin ikää 4v. Jostain kummallisesta syystä joissain suvuissa tavaroita ja muistoja säästetään, toisissa ne päätyvät roskiin. Tuskin tuo oli ainoa isoisäni koskaan tekemä piirros eikä se todellakaan ole kaksinen näin aikuisen silmin, mutta se on mukava muisto jostain sellaisesta, mitä ei enää ole. Ja mikä toisaalta on ikuisesti eli lapsen tapa hahmottaa ensisijaisesti tärkeät asiat (kissalla on 4 jalkaa ja viikset).

Kaikki ovat olleet oman aikansa esillä, sitten on tehty valintaa. Osa kuvataan digiarkistoon ja varsinainen tavara roskiin. Osa jää käyttöön tai koriste-esineiksi, omassa kömpelöydessään ovat hellyttäviä ja niillä on suunnaton tunnearvo. Osa niistä on ihan oikeasti hienoja. Mutta toki tilat on rajalliset. Piirustuksissa sama homma, huonommat ikuistetaan digimuotoon ja parhaat arkistoidaan kansioon, olenpa jokusen kehystänyt seinällekin itselle ja mummolaan.

Tosi kiva katsella näitä väkerryksiä vielä vuosien ja vuosien jälkeenkin, erityisesti nyt alkaa nuo isoimmat arvostaa, ovat jo aikuisia. Monen monta hilpeää hetkeä ovat nämä käden työt antaneet meidän perheelle. :)