Tänään perhekerhossa:

Yksi äiti valitteli totaalista uupumusta vauvan koliikin vuoksi. Vauva on kerhossakin aina todella itkuinen ja jatkuvasti pitää kantaa. Ovat käyneet vyöhyketerapiat yms läpi, mutta mistään ei löydy apua. Siihen sitten yksi kolmen lapsen äiti toteamaan:



" Kyllä se on ihan kiinni vanhemmista miten ne vauvat itkee. Jos vaan jaksaa antaa läheisyyttä ja hellyyttä tarpeeksi, niin ei vauvan tarvitse itkeä. Hän saa huomionsa muutenkin. Meillä meinasi tuolla kakkosella tulla koliikki, mutta minä vaan sylkyttelin ja annoin valtavasti rakkautta. Hieroin jalkoja ja massuja yöt läpi, niin eipä tullutkaan koliikki päälle."



Itse olin aivan järkyttynyt noista kommenteista ja taisin sanoa aika rumasti tälle onnistuneelle äidille. Toinen raukka kun oli vakavasti sitä mieltä ettei hänestä ole enää äidiksikään. Mikä ihmisiä oikeesti risoo?