Lue keskustelun säännöt.
Meneekö teidän miehillä herneet nenään pienimmästäkin kritiikistä? (vuodatus)
16.04.2019 |
Oon ihan loppu miehen herkkyyteen. Lyhyesti taustoitettuna: meidän suhde on mahdollisesti päättymässä miehen sulkeutuneisuuden takia, vaikka ollaan kyllä saatu paljon selvitettyä asioita ja menossa osin parempaan suuntaan.
Keskusteleminen ja asioiden käsitteleminen sujuu niin pitkään, kun suomin lähinnä itseäni ja syytän omaa käytöstäni suhteemme ongelmista. Mies on valmis keskustelemaan rakentavasti niistä. Mutta jos ikinä vihjaankaan, että hän esimerkiksi ajattelee kovin pessimistisesti ja on mahdollisesti niin kovin onneton sen takia, alkaa mököttäminen.
Olen itse valmis pesemään likapyykit kerralla ja kunnolla, mutta mahdotonta se on, kun toinen ei kestä rippustakaan kritiikkiä. Ja nimenomaan ymmärrän, että voin syyttää miestä kohtuuttomasti asioista, jotka eivät ole totta miehen näkökulmasta käsin, ja juuri siksi keskustelua asioista tarvitaan. Kun mies loukkaantuu, vetäydyn itsekin ja rupean pyytelemään anteeksi ja pahennan vaan omaa oloani kääntämällä taas ongelmat omaksi syykseni. On minussakin toki vikaa ja otan mielelläni vastaan kritiikkiä omasta käytöksestäni.
Onko muiden miehet tällaisia herkkiä mimosankukkia?
Kommentit (52)
Joo. Ex jopa raivostui jos kerroin, etten pidä jostain hänen toimintatavastaan. Raivo jatkui siihen asti, että käänsin kelkkani ja sanoin olleeni väärässä. Että hänen toimintatapansa oli ihan oikein. Sitten piti vielä pyytää anteeksi, että olin "valittanut vastaan" (mitä sitten ikinä tarkoittaakaan) ja saanut hänet suuttumaan. Kauaa en tuota show'ta jaksanut.
Nykyisellä puolisollani on huono itsetunto, ja hän kokee kritiikin helposti hyökkäyksenä häntä itseään kohtaan. Jos vaikka makoilemme sohvalla ja vaihdan asentoa, hän harmistuu kuinka hänen kätensä oli varmaan väärässä paikassa ja satutti minua tms., siis ihan hölmöjäkin juttuja 🤣 Tai jos valitan hänen torkuttamisestaan, kuinka herään siihen itsekin niin se koetaan kuin kritisoisin suoraan häntä. Sulkeutuu itseensä, mököttää tms. ja sitten pitää selittää, etten ole vihainen hänelle vaan ärsyyntynyt hänen torkuttamisestaan. Raskasta tämäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun miehelläni meni tänään aamiaispöydässä kikherne nenään.
Mun vaimo on tuollainen. Varmaan kohta ex.
Mun mies on kanssa herkkä kritiikille, vaikka esittäisin sen miten rauhallisesti ja asiallisesti tahansa. Mistään asiasta ei saa sanoa ilman että mies ahdistuu, masentuu ja keräilee voimiaan seuraavat pari päivää. On todella väsyttävää...herkkyys on hyvä ominaisuus, mutta silloin kun se herkkyys estää normaalin elämisen, niin silloin sille pitäisi tehdä jotain. Meillä on kommunikaatio kaventunut ihan älyttömästi tämän takia, kun pitää pelätä etukäteen, että miten pahasti mies romahtaa mistäkin kritiikistä.
Juu tuttua on. Mutta me naiset, me ollaan niin ylitunteellisia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on kanssa tuollainen. Tosin mä en kutsu häntä herkäksi, vaan minusta hänellä on luonnevika. Kaikki riidat ovat hänen mielestään tietysti aina minun aloittamiani tai minun käytökseni on provosoinut häntä, hän itse on niin erinomainen ja harvinainen yksilö, ettei hänessä kerta kaikkiaan voi olla mitään vikaa. Jos joskus saan hänet ihan aavistuksen verran ymmärtämään omaa käytöstään toisen silmin, niin se ahaa-elämys ei kauaa kestä - seuraavalla kerralla kaikki jatkuu samalla tavalla. Asioista ei voi puhua rauhassa, kaikki päättyy aina riitaan. Olen miettinyt eroa aika paljon...
Mainittakoon vielä, että mies ei ole aina ollut noin ehdoton ja jyrkkä. Vuodet ja kilometrit ovat tuoneet hänelle paitsi rahaa ja mainetta, niin myös käsittämättömän itsepäisyyden ja ehkä jonkinlaisen omahyväisyyden. Tätä hän ei tietenkään itse myönnä eikä havaitse.
Voit syyttää kohtuuttomasti asioista, jotka eivät ole totta miehen näkökulmasta käsin. Sinunko näkökulmasta ovat? Ei kai totuus näkökulmasta riipu. Ei ihme, että miestä vtuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Mies ei voi ymmärtää että joku asia ärsyttää minua ja sitä ei tarvitse muuttaa, koska häntä se ei ärsyttäisi jos minä tekisin niin. Eli minun tunteeni ovat vääriä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on kanssa tuollainen. Tosin mä en kutsu häntä herkäksi, vaan minusta hänellä on luonnevika. Kaikki riidat ovat hänen mielestään tietysti aina minun aloittamiani tai minun käytökseni on provosoinut häntä, hän itse on niin erinomainen ja harvinainen yksilö, ettei hänessä kerta kaikkiaan voi olla mitään vikaa. Jos joskus saan hänet ihan aavistuksen verran ymmärtämään omaa käytöstään toisen silmin, niin se ahaa-elämys ei kauaa kestä - seuraavalla kerralla kaikki jatkuu samalla tavalla. Asioista ei voi puhua rauhassa, kaikki päättyy aina riitaan. Olen miettinyt eroa aika paljon...
Mainittakoon vielä, että mies ei ole aina ollut noin ehdoton ja jyrkkä. Vuodet ja kilometrit ovat tuoneet hänelle paitsi rahaa ja mainetta, niin myös käsittämättömän itsepäisyyden ja ehkä jonkinlaisen omahyväisyyden. Tätä hän ei tietenkään itse myönnä eikä havaitse.
Voi tämähän voisi olla minun kirjoittamani! Itsekään en pidä tuota varsinaisesti herkkyytenä ja miehelläni on lisäksi tunteiden kanssa suuria ongelmia - hän ei tunnista muiden tunteita ja on peilaaja, joka ei osaa reagoida toisen tunteisiin kuin tulkitsemalla ne mahdollisimman yksinkertaisella tavalla ja peilaten tuon tulkintansa. Näistä syntyykin "kivoja" tilanteita, mies kun ei tiedä olevankaan muita olotiloja kuin vihaisuus tai joku neutraali ei-vihainen. Jos vaikka pahoitan mieleni, loukkaannun, olen väsynyt, peloissani, stressaantunut, huolissani, väsynyt, kipeä, jotain muuta vakavalla naamalla tai kulmat kurtussa, niin mies tulkitsee minun olevan vihainen hänelle ja on vihainen minulle (siitä). Jos/kun selitän, että hän on ymmärtänyt tunnetilani väärin, hän suuttuu (onhan hän jo valmiiksi vihainen) ja ilmoittaa, että tietää kyllä paremmin tämän asian, olen vihainen ja piste. Hmmmm?
Kaikki kritiikki ja neuvominen on henkilökohtaista hänelle, ei osaa erottaa asioita egostaan. Siis minä en saa neuvoa häntä edes asioissa, jotka ovat minulle tuttuja ja hänelle vieraita. En, vaikka näkisin että parin minuutin sisään syntyy katastrofi jollen puutu asiaan...
Niin minäkin olen tosiaan sitä eroa tässä pohtinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen miehen, joka ottaa itseensä pienestäkin kritiikinpoikasesta, vaikka useimmiten riittää kyllä sekin, että hän kuvittelee itseään kritisoitavan vaikka siitä ei olisi kyse. Alkaa hirveä raivoaminen ja muiden syyttely, kaikki mistä häntä kritisoidaan on aina pohjimmiltaan jonkun toisen syy, tai ainakin joku toinen on toiminut ihan samalla tavalla, joten häntäkään ei voi asiasta syyttää. Kohtuullisen raskasta, kun ihminen on muutenkin sitä laatua, että tietää kaikesta kaiken tai ainakin enemmän ja paremmin kuin keskustelukumppani. Nämä piirteet vaan tuntuvat pahenevan iän myötä ja minkäänlaisia keskusteluja, oikeastaan mistään aiheista ei huvita nykyään henkilön kanssa käydä, kun koskaan ei tiedä mistä viattomasta kommentista tai vaikka vitsistä ottaa itseensä.
Joo - täällä sama. Loukkaantuu sanomastani ja sen jälkeen alkaa surkuttelu "en ole hyvä missään, en osaa mitään".
Ja mikään ei auta. Ei, vaikka kuinka vastapainoksi kehuisi. Ei kiltisti sanominen. Ei mäkätys. Ei huuto. Ei keskustelu.
Miehellä vain on niiiin huono itsetunto. Enemmän ärsyttää se, että ei tee asialle mitään. Ei edes mitään selfhelppiä! Mieluummin guuglaa ja on kiinnostunut, kuinka pitkä maa Suomi on, kuin että alkaisi kehittämään itseään. Mutta joo... Onhan tuo muutenkin aika patalaiska, että ei se kyllä ikinä tule kehittymään.
Olen tämä faktan hyväksynyt, vaikka hyvin pitkään siinä meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on kanssa tuollainen. Tosin mä en kutsu häntä herkäksi, vaan minusta hänellä on luonnevika. Kaikki riidat ovat hänen mielestään tietysti aina minun aloittamiani tai minun käytökseni on provosoinut häntä, hän itse on niin erinomainen ja harvinainen yksilö, ettei hänessä kerta kaikkiaan voi olla mitään vikaa. Jos joskus saan hänet ihan aavistuksen verran ymmärtämään omaa käytöstään toisen silmin, niin se ahaa-elämys ei kauaa kestä - seuraavalla kerralla kaikki jatkuu samalla tavalla. Asioista ei voi puhua rauhassa, kaikki päättyy aina riitaan. Olen miettinyt eroa aika paljon...
Mainittakoon vielä, että mies ei ole aina ollut noin ehdoton ja jyrkkä. Vuodet ja kilometrit ovat tuoneet hänelle paitsi rahaa ja mainetta, niin myös käsittämättömän itsepäisyyden ja ehkä jonkinlaisen omahyväisyyden. Tätä hän ei tietenkään itse myönnä eikä havaitse.
Voi tämähän voisi olla minun kirjoittamani! Itsekään en pidä tuota varsinaisesti herkkyytenä ja miehelläni on lisäksi tunteiden kanssa suuria ongelmia - hän ei tunnista muiden tunteita ja on peilaaja, joka ei osaa reagoida toisen tunteisiin kuin tulkitsemalla ne mahdollisimman yksinkertaisella tavalla ja peilaten tuon tulkintansa. Näistä syntyykin "kivoja" tilanteita, mies kun ei tiedä olevankaan muita olotiloja kuin vihaisuus tai joku neutraali ei-vihainen. Jos vaikka pahoitan mieleni, loukkaannun, olen väsynyt, peloissani, stressaantunut, huolissani, väsynyt, kipeä, jotain muuta vakavalla naamalla tai kulmat kurtussa, niin mies tulkitsee minun olevan vihainen hänelle ja on vihainen minulle (siitä). Jos/kun selitän, että hän on ymmärtänyt tunnetilani väärin, hän suuttuu (onhan hän jo valmiiksi vihainen) ja ilmoittaa, että tietää kyllä paremmin tämän asian, olen vihainen ja piste. Hmmmm?
Kaikki kritiikki ja neuvominen on henkilökohtaista hänelle, ei osaa erottaa asioita egostaan. Siis minä en saa neuvoa häntä edes asioissa, jotka ovat minulle tuttuja ja hänelle vieraita. En, vaikka näkisin että parin minuutin sisään syntyy katastrofi jollen puutu asiaan...
Niin minäkin olen tosiaan sitä eroa tässä pohtinut.
Kuulostaa todella tutulta! Mieheni myös tekee tuota. Ikään kuin olettaa jostain ilmeestäni, huokaisustani, äänestäni, sanoistani, jne... jotain ja reagoi siihen ottamatta asiasta sen enempää selvää. Koska hän ei ikinä ole väärässä hänen oletuksensa ja reagointinsa on oikeassa. Olen joskus ollut ihan puulla päähän lyöty, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Nyt on kyllä mennyt hermot siihen ja olen sanonutkin, että ole oletuksessasi, sun tunteet ei ole mun vastuullani.
Huoh. Jotenkin lohduttavaa päästä keskustelemaan tästä, koska kenelläkään ystävälläni ei ole tällaista.
- nro 13
Vierailija kirjoitti:
Joo - täällä sama. Loukkaantuu sanomastani ja sen jälkeen alkaa surkuttelu "en ole hyvä missään, en osaa mitään".
Ja mikään ei auta. Ei, vaikka kuinka vastapainoksi kehuisi. Ei kiltisti sanominen. Ei mäkätys. Ei huuto. Ei keskustelu.
Miehellä vain on niiiin huono itsetunto. Enemmän ärsyttää se, että ei tee asialle mitään. Ei edes mitään selfhelppiä! Mieluummin guuglaa ja on kiinnostunut, kuinka pitkä maa Suomi on, kuin että alkaisi kehittämään itseään. Mutta joo... Onhan tuo muutenkin aika patalaiska, että ei se kyllä ikinä tule kehittymään.
Olen tämä faktan hyväksynyt, vaikka hyvin pitkään siinä meni.
Mikähän siinäkin on, että naiset kyllä kehittävät omia heikkoja puoliaan, mutta miehet eivät? Mulla on traumaperäinen stressihäiriö ja siihen liittyviä oireita, kuten ahdistuneisuutta, masennusta eri asteisena, pakko-oireisuutta lievänä, dissosiaatiota jossain kohtaa, voimakkaita yli- ja alivirittyneisyystiloja, uniongelmia. Olen hakenut tähän apua ja haen edelleen. Liikun, pyrin syömään terveellisesti, käyttämään alkoa vain kohtuudella, kiinnitän huomiota uneen, olen avoin jopa lääkehoidolle jos niin päätetään, että se on minulle hyväksi. Teen todella paljon töitä sen eteen, että voisin paremmin. Mies taas ei omalle liikaherkkyydelleen haluaisi tehdä mitään eikä missään nimessä suostu menemään ainakaan minnekään ammattilaisen luokse. Sanoo että hoitaa asian itse ja tilanne jatkuu vuosi toisensa jälkeen täsmälleen samana. En ymmärrä...luulis että se helpottaisi, kun saisi apua ja perspektiiviä muualta. Harvat mielenterveysongelmat ja päävaivat oikeasti paranee itsestään ja omin voimin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
antaako mies itse kritiikkiä toiminnastasi vai kritisoitko vain miestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo - täällä sama. Loukkaantuu sanomastani ja sen jälkeen alkaa surkuttelu "en ole hyvä missään, en osaa mitään".
Ja mikään ei auta. Ei, vaikka kuinka vastapainoksi kehuisi. Ei kiltisti sanominen. Ei mäkätys. Ei huuto. Ei keskustelu.
Miehellä vain on niiiin huono itsetunto. Enemmän ärsyttää se, että ei tee asialle mitään. Ei edes mitään selfhelppiä! Mieluummin guuglaa ja on kiinnostunut, kuinka pitkä maa Suomi on, kuin että alkaisi kehittämään itseään. Mutta joo... Onhan tuo muutenkin aika patalaiska, että ei se kyllä ikinä tule kehittymään.
Olen tämä faktan hyväksynyt, vaikka hyvin pitkään siinä meni.
Mikähän siinäkin on, että naiset kyllä kehittävät omia heikkoja puoliaan, mutta miehet eivät? Mulla on traumaperäinen stressihäiriö ja siihen liittyviä oireita, kuten ahdistuneisuutta, masennusta eri asteisena, pakko-oireisuutta lievänä, dissosiaatiota jossain kohtaa, voimakkaita yli- ja alivirittyneisyystiloja, uniongelmia. Olen hakenut tähän apua ja haen edelleen. Liikun, pyrin syömään terveellisesti, käyttämään alkoa vain kohtuudella, kiinnitän huomiota uneen, olen avoin jopa lääkehoidolle jos niin päätetään, että se on minulle hyväksi. Teen todella paljon töitä sen eteen, että voisin paremmin. Mies taas ei omalle liikaherkkyydelleen haluaisi tehdä mitään eikä missään nimessä suostu menemään ainakaan minnekään ammattilaisen luokse. Sanoo että hoitaa asian itse ja tilanne jatkuu vuosi toisensa jälkeen täsmälleen samana. En ymmärrä...luulis että se helpottaisi, kun saisi apua ja perspektiiviä muualta. Harvat mielenterveysongelmat ja päävaivat oikeasti paranee itsestään ja omin voimin.
Mun mies on myös hyvin itsekäs ja ahne luonteeltaan, vaikka hyväsydäminen onkin. Näen asian niin, että koska ei itse kuitenkaan ns. kärsi, ei ole tarvetta kehittää itseään - tai sitten sulkee ongelmat. Mies on nimittäin aivan loistava lakaisemaan ongelmia maton alle, jotta niitä ei tarvitsisi käsitellä.
- nro 13
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo - täällä sama. Loukkaantuu sanomastani ja sen jälkeen alkaa surkuttelu "en ole hyvä missään, en osaa mitään".
Ja mikään ei auta. Ei, vaikka kuinka vastapainoksi kehuisi. Ei kiltisti sanominen. Ei mäkätys. Ei huuto. Ei keskustelu.
Miehellä vain on niiiin huono itsetunto. Enemmän ärsyttää se, että ei tee asialle mitään. Ei edes mitään selfhelppiä! Mieluummin guuglaa ja on kiinnostunut, kuinka pitkä maa Suomi on, kuin että alkaisi kehittämään itseään. Mutta joo... Onhan tuo muutenkin aika patalaiska, että ei se kyllä ikinä tule kehittymään.
Olen tämä faktan hyväksynyt, vaikka hyvin pitkään siinä meni.
Mikähän siinäkin on, että naiset kyllä kehittävät omia heikkoja puoliaan, mutta miehet eivät? Mulla on traumaperäinen stressihäiriö ja siihen liittyviä oireita, kuten ahdistuneisuutta, masennusta eri asteisena, pakko-oireisuutta lievänä, dissosiaatiota jossain kohtaa, voimakkaita yli- ja alivirittyneisyystiloja, uniongelmia. Olen hakenut tähän apua ja haen edelleen. Liikun, pyrin syömään terveellisesti, käyttämään alkoa vain kohtuudella, kiinnitän huomiota uneen, olen avoin jopa lääkehoidolle jos niin päätetään, että se on minulle hyväksi. Teen todella paljon töitä sen eteen, että voisin paremmin. Mies taas ei omalle liikaherkkyydelleen haluaisi tehdä mitään eikä missään nimessä suostu menemään ainakaan minnekään ammattilaisen luokse. Sanoo että hoitaa asian itse ja tilanne jatkuu vuosi toisensa jälkeen täsmälleen samana. En ymmärrä...luulis että se helpottaisi, kun saisi apua ja perspektiiviä muualta. Harvat mielenterveysongelmat ja päävaivat oikeasti paranee itsestään ja omin voimin.
Mun mies on myös hyvin itsekäs ja ahne luonteeltaan, vaikka hyväsydäminen onkin. Näen asian niin, että koska ei itse kuitenkaan ns. kärsi, ei ole tarvetta kehittää itseään - tai sitten sulkee ongelmat. Mies on nimittäin aivan loistava lakaisemaan ongelmia maton alle, jotta niitä ei tarvitsisi käsitellä.
- nro 13
Niin tosiaan, se laiskuus. Sehän olisi kamalan työlästä (!!) alkaa selvittämään päänsisäisiä ongelmiaan. Helpompi vain olla.
Oma mieheni muuttuu harvinaisen marttyyriksi, jos häneen kohdistaa mitään kritiikkiä. Pitää lähestyä aina jotenkin älyttömän hitaasti ja rauhallisesti ja muistaa miehen edellisen suhteen aiheuttamat traumat. Onhan se ärsyttävää, mutta onneksi tuolle on edes jokin selitys.
Vierailija kirjoitti:
antaako mies itse kritiikkiä toiminnastasi vai kritisoitko vain miestä?
En ole ap vaan 10, mutta vastaan silti. Mun mies ei puutu tekemisiini millään lailla, ikinä. Tai puuttuu sitten kun suuttuu jostain, saan haukut kaikesta mitä ikinä teen tai olen ja loppukaneettina joka kerta vielä: "mutta mä en ikinä kyllä valita sulle mistään". Niin, no mistä voisi valittaakaan kun mä teen yksin kaikki käytännönhommat remonteista arkirutiineihin, eikä mies huomaisi, vaikka maalaisin talon eri väriseksi tai hankkisin toisen koiran.
annatko rakentavasti kritiikkiä vai huudatko? menkää pariterapiaan, siellä ehkä molemmat tulee kuulluksi ja jos päädytte eroon niin se auttaa myös eron käsittelyssä. suosittelen lämpimästi.
Tyypillistä. Juuri tuon takia monet miehet kieltäytyvät esimerkiksi parisuhdeterapiasta (kai te jo käytte?), koska eivät kestä tarkastella omaa käytöstään ja ajatusmallejaan kriittisesti.