Meneekö teidän miehillä herneet nenään pienimmästäkin kritiikistä? (vuodatus)

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kituuttanut mimosankukka miehen kanssa useamman vuoden. Kaikkeen on syynsä.

Ihan turhaa pään seinään hakkaamista kuvitella että kyllä se muuttuu. Suhtaudun häneen kuin mt potilaaseen. Odotan koska raivokohtaus tulee, virhe on alkaa edes yrittää keskustella. Teen parhaani lynnysmattona jotta tilanne rauhoittuisi.Kritiikkiä ei kykene ottaa vastaan. Huonot välit aina äitiinsäkin olleet, ei arvosta naisia. (Paitsi ehkä joitain todella menestyneitä ja todella kauniita).

Suhtautumistapani ja ymmärrykseni katsoa tätä vähän lintuperspektiivistä ovat mahdollistaneet paremman mielenrauhan-tiedän ettei asialle voi ikinä mitään ja hänellä on mt ongelmia ollut aina johon ei hae apua.

Asioita ei myös riidan jölkeen tai yhteydessä kannata puhua..

Yritän joskus mielikuvilla ja vastakkainasettelulla havainnollistaa hänelle jotain. Kun ei ole suuttunut.Se saa hänet joskus miettimään. Esim.rahaan liittyen tai muiden naisten huomionkerjäämiseen liittyen.

ja olet tämän helmen kanssa, koska... raha? Isohko muna? Joku muu yhtä käsittämätön syy?

Ei mene, sillä mieheni on saanut jo vuosia kritiikkiä enemmän tai vähemmän, kun on julkisuuden henkilö. Osaa ottaa luodit vastaan, ja myöntää myös erheensä. Ja hän on myös hyvä analysoimaan kritiikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah, tänä aamuna huomautin että ne astiat voi laittaa suoraan koneeseen eikä kerätä niitä siihen pöydälle astianpesukoneen päälle. Seuraavat puoli tuntia kuuntelin kaikkia niitä asioita mitä olen tehnyt väärin/jättänyt tekemättä/tai ylipäätään tehnyt..

Aivan ! Juuri näin ! Ihan kuin hän olisi oikeutettu jättämään ne astiat siihen pöydälle tiskikoneen sijaan, koska sinä jätät asian a, b, c, d, e, jne. tekemättä - vaikka todellisuudessa ne sinun tekemät/tekemättä jättämiset eivät liity millään tavalla siihen, että hän jättää ne tiskit siihen pöydälle.

Meillä olen tähän tokaissut, että pitäisikö asiat pitää erillään, eikä sotkea, jotta niitä saa selvitettyäkin. Puhutaan siitä, kun jätän asian a tekemättä, vaikka viiden minuutin päästä, mutta nyt on aika keskustella siitä, että sinä jätät ne tiskit siihen pöydälle. Miehellä ei ole mitään argumenttia tämän jälkeen ja asia ratkeaa niin, että mies laittaa ne tiskit suoraan koneeseen... kahden päivän ajan kunnes...

- nro 13

Haha, ei oo totta, tääkin on ihan kuin meiltä... Paitsi tuo loppuosa - mun mies on jostain syystä sitä mieltä, että kun me ei kuitenkaan koskaan puhuta kaikista mun vioista (tarkoittaen sitä, etten oma-aloitteisesti ripittäydy hänelle niistä luonteenpiirteistäni, jotka aiheuttavat hänelle tunnetyötä tai joista hän ei pidä - en koskaan kieltäydy keskustelusta, mutta hän ei tee aloitteita niiden suhteen), niin hänelle ei saisi esittää neutraalilla äänellä toivomusta, että hän siivoaisi keittiöstä omat jälkensä, kuten meillä muutkin tekee heti sotkettuaan. Minusta on niin tajuttoman epäkypsää ja hämmentävää ottaa itseensä tuollaisesta huomauttamisesta, ettei tosikaan. Hänestä minun pitäisi ajatella miltä hänestä tuntuu se, että sanotaan. No mutta miksi ihmeessä hänen ei tarvitse ajatella, miltä hänen itsekeskeinen laiskuutensa tai välinpitämättömyytensä muista tuntuu, kysynpä vaan. 

Mielestäni kodinhoitoon liittyvissä asioissa on pakko opetella sietämään kahden eri ihmisen tapoja, jos haluaa asua yhdessä. Se on kuitenkin teidän kummankin koti. Ei toinen voi olla tyranni, joka määrää kaiken. Lian ja sotkun keskellä ei tarvitse asua, mutta kaatuuko maailma kuppien väärään värijärjestykseen tai sukkaan jossain nurkassa? Jos miehen paita ei ole pyykkikorissa pyykkipäivänä, niin sitten sen voi jättää pesemättä.

Uskon, että asiassa on helpompi lähteä etenemään, jos jättää pois turhan valittamisen ja kritiikin antamisen vähemmän tärkeissä asioissa. Keskittykää oikeisiin pulmiin. Kukaan ei halua kuunnella kotona jatkuvasti kritiikkiä väärin tyhjennetystä astianpesukoneesta tai jostain lautasista sohvapöydällä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kodinhoitoon liittyvissä asioissa on pakko opetella sietämään kahden eri ihmisen tapoja, jos haluaa asua yhdessä. Se on kuitenkin teidän kummankin koti. Ei toinen voi olla tyranni, joka määrää kaiken. Lian ja sotkun keskellä ei tarvitse asua, mutta kaatuuko maailma kuppien väärään värijärjestykseen tai sukkaan jossain nurkassa? Jos miehen paita ei ole pyykkikorissa pyykkipäivänä, niin sitten sen voi jättää pesemättä.

Uskon, että asiassa on helpompi lähteä etenemään, jos jättää pois turhan valittamisen ja kritiikin antamisen vähemmän tärkeissä asioissa. Keskittykää oikeisiin pulmiin. Kukaan ei halua kuunnella kotona jatkuvasti kritiikkiä väärin tyhjennetystä astianpesukoneesta tai jostain lautasista sohvapöydällä.

Lautaset ja muut astiat sohvapöydällä voi kyllä olla isompikin asia. Meillä on koira tiputtanut monet astiat sohvapöydältä lattialle, siinä on aika iso riski, että koira vielä kaiken huipuksi talsii sirpaleisiin. Eläinlääkärireissu voi viedä jopa tonnin rahaa, enemmänkin. Ja mainittakoon vielä se, että minä niitä astioita sinne sohvapöydälle kasaan ja mies niistä huomauttaa ihan järkevästä ja aiheellisesta syystä. Minä taas olen miehelle sanonut hellan ja pöytätasojen putsaamisesta, koska kuivunutta ruokaa on huomattavasti hankalampaa siivota pois, etenkin keittolevyiltä. Ja paskainen pöytätaso on riski ruokamyrkytyksen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kodinhoitoon liittyvissä asioissa on pakko opetella sietämään kahden eri ihmisen tapoja, jos haluaa asua yhdessä. Se on kuitenkin teidän kummankin koti. Ei toinen voi olla tyranni, joka määrää kaiken. Lian ja sotkun keskellä ei tarvitse asua, mutta kaatuuko maailma kuppien väärään värijärjestykseen tai sukkaan jossain nurkassa? Jos miehen paita ei ole pyykkikorissa pyykkipäivänä, niin sitten sen voi jättää pesemättä.

Uskon, että asiassa on helpompi lähteä etenemään, jos jättää pois turhan valittamisen ja kritiikin antamisen vähemmän tärkeissä asioissa. Keskittykää oikeisiin pulmiin. Kukaan ei halua kuunnella kotona jatkuvasti kritiikkiä väärin tyhjennetystä astianpesukoneesta tai jostain lautasista sohvapöydällä.

Tässä on nyt ymmärretty keskustelussa mainitut esimerkkitilanteet "sanomisista" vähän väärin - en minä ainakaan nipota yhdestä likasukasta lattialla muun kodin ollessa tiptop tai edes siedettävässä kunnossa miehen jäljiltä. Esimerkit sotkuisesta keittiöstä ovat ainakin mulla niitä jäävuoren huippuja. Sitä paitsi ei kyse ole mulle loppujen lopuksi siisteystasosta, vaan siitä, että toiset tulee ottaa huomioon. 

Vierailija kirjoitti:

ei tuo mitään herkkyyttä ole. huono itsetunto saa ihmisen ottamaan kaiken kritiikin loukkauksena itseä kohtaan vaikka kyse olisi kritiikistä toiminnasta/ sanomisista.

Mä olen ystävällisesti kysynyt mieheltäni, voisiko hänellä olla kyse tästä huonosta itsetunnosta. Mua siis ihan todellakin kiinnostaa se, millainen ihminen hän on, miten hänen ajatuksensa toimii ja miksi se "kritiikki" häntä niin älyttömän paljon raivostuttaa - mutta vastauksena kysymykseeni olen saanut pimahduksen, jossa mut haukuttiin mm. huonoksi äidiksi (!), kykenemättömäksi näkemään "omia vikojani" ja kehotuksen mennä terapiaan. Mies poistui paikalta ovet paukkuen, katosi ja tuli kotiin vasta yöllä, edelleen vihaisena. Ja hänellähän ei kuulemma ole huono itsetunto. 

Kuinka huono itsetuntemus monella voikaan olla! Ja täysi haluttomuus ja mielenkiinnonpuute koko aiheeseen.

Onneksi tiedän oman arvoni ja tuollaiset puheet enemmän kummastuttavat ja aiheuttavat surua, kuin että niillä saisi minua lytistettyä maanrakoon, sinne miehen surkean itsetunnon viereen nyyhkimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kituuttanut mimosankukka miehen kanssa useamman vuoden. Kaikkeen on syynsä.

Ihan turhaa pään seinään hakkaamista kuvitella että kyllä se muuttuu. Suhtaudun häneen kuin mt potilaaseen. Odotan koska raivokohtaus tulee, virhe on alkaa edes yrittää keskustella. Teen parhaani lynnysmattona jotta tilanne rauhoittuisi.Kritiikkiä ei kykene ottaa vastaan. Huonot välit aina äitiinsäkin olleet, ei arvosta naisia. (Paitsi ehkä joitain todella menestyneitä ja todella kauniita).

Suhtautumistapani ja ymmärrykseni katsoa tätä vähän lintuperspektiivistä ovat mahdollistaneet paremman mielenrauhan-tiedän ettei asialle voi ikinä mitään ja hänellä on mt ongelmia ollut aina johon ei hae apua.

Asioita ei myös riidan jölkeen tai yhteydessä kannata puhua..

Yritän joskus mielikuvilla ja vastakkainasettelulla havainnollistaa hänelle jotain. Kun ei ole suuttunut.Se saa hänet joskus miettimään. Esim.rahaan liittyen tai muiden naisten huomionkerjäämiseen liittyen.

ja olet tämän helmen kanssa, koska... raha? Isohko muna? Joku muu yhtä käsittämätön syy?

Tärkein syy ettei noita kohtauksia ole joka päivä tai edes kuukausi. Elämä on jopa normaalia ja tasapainoista muulloin.

Toinen syy on pieni lapsemme.

Kolmas että olen vielä taloudellisesti erittäin riippuvainen hänestä.

Neljäs että hän vaatisi erossa viikkoviikkoa lähivuosina. Lapsi altistuisi mm.hänen tavat oppimaan selkeämmin, hänen äkkipikaisuudelle, kiroilulle (vittua kuuluu huutaen heti aggressiivisesti jos joku ei miellytä)ja huudolle. Sellaisille asioille jotka eivät tee lasta onnelliseksi ja jotka tavat opittuaan pojalla ei ole paljonkaan mahdollisuuksia pärjätä naistenkaan kanssa myöhemmin..Mies ei kykene antamaan mitään läheisyyttäkään, pään taputus korkeintaan jos on jotain suurta saavuttanut. En todellakaan jaa lasta hänen kanssa. Itse olen hyvinkin erilainen kuin mies ja olen opettanut pojan keskustelemaan ja läheisyyteen ym.Olen myös kork.koulutettu ja pystyn häntönneuvoa läksyissäkin 200% enemmän kuin peruskoulun käynyt mies.

Mutta mikään muu kuin ero ei riitä palstalaisille. Heti vaan eroeroero jos pienikin ongelma vaikka 90%olisi normaalia elämä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikään muu kuin ero ei riitä palstalaisille. Heti vaan eroeroero jos pienikin ongelma vaikka 90%olisi normaalia elämä.

Kerro mulle että miten korjaat ja työstät asioita sellaisen kanssa, joka ei ota mitään vastuuta omista teoistaan ja tunteistaan?

Liityn kerhoon. Esim. tilanne jossa tuon esille että lapsi ehkä temppuaa meidän erilaisia toimintatapoja, että voitaisiinko ehkä miettiä jotain yhteistä linjaa. Tuon esille tilanteita jotka minua mietityttävät, sekä miehen että omassa toiminnassani. Myönnän auliisti että minulla on kehitettävää, esimerkein kerron että nämä nyt ainakin on sellaisia mitkä ei auta asiassa ja yritän jatkossa toimia paremmin, ja toivon että mies sanoo jos huomaa jotain mitä itse en. Ja sanon, että miehen toiminnassa nämä ja nämä piirteet mietityttää minua, että voikohan ne osaltaan vaikuttaa siihen että tietyt jutut on tosi vaikeita lapsen kanssa. Kysyn mitä mies ajattelee.

Mies ei vastaa mitään. Tai vastaa jotain "no niin kai sitten" sellaisella ilmeellä ja äänensävyllä että on selvää, että hän on eri mieltä. Kysyn mitä hän oikeasti ajattelee, ei vastaa. Yritän varsin asiallisesti ja ystävällisesti selventää ajatustani saadakseni hänestä jotain vastakaikua. Mies ei edes katso päin. Myöhemmin hän välittää että aina hyökkään ja syytän.

Arvatkaa mikä se eri linjojen pulma on? Mies ei vaadi tai odota lapsilta mitään eikä uskalla olla yhtään jämäkkä kun pelkää näiden hermostuvan ja esim. huutavan. Ei siis kestä kritiikkiä lapsiltaankaan. Ja kun joudun yksin tekemään kaiken kasvatustyön niin olen ylläri pylläri joskus (!) itse turhautunut ja sen myötä joustamaton ja ärtynyt. Eli miehen mukaan "huudan ja raivoan" jos yhtään napakammin komennan että iltahommilta ei karata kesken leikkimään.

(Olen kyllä joskus vuosia sitten huutanut ja raivonnutkin ja silloin hain neuvolan kautta apua, en ole sokea omalle toiminnalleni.)

Miksi tästä yritetään tehdä sukupuoleen sidottu asiaa? Luuletteko te ihan oikeasti, että naisissa ei ole ihan samanlaisia änkyröitä?

Voi olla kyse huonosta itsetunnosta tai sitten ihan vain narsistisesta piirteestä tai kansankielellä kusipäisyydestä.

Narsismiinhan kuuluu keskeisenä osana se, että pelätään kuollakseen sitä, että joku saa osoitettua virheitä tai heikkouksia omassa itsessä ja sellaiset pitää aina torjua hyvinkin raivokkaasti.

Vaihtakaa parempaan mieheen, älkää haukkuko meitä kaikkia.