Jos pyytää ystävää kummiksi, niin pitääkö pyytää myös hänen avokkiaan, veikkei häntä niin hyvin tunne

Itse ymmärtäisin aivan hyvin, jos joku ystäväni pyytäisi minua lapsensa kummiksi ilman AVIOmiestäni tai päin vastoin, siis nimenomaan sellaisessa tilanteessa, jossa pyytäjä olisi hyvin selkeästi vain minun tai mieheni ystävä ja tuntisi minut huonommin. Jos taas kyse olisi ystävästä, jonka me molemmat olemme tunteneet hyvin vuosikausia ja alkuperäinen " mun vai sun ystävä" -tilanne on jo hämärtynyt, saattaisi vähän ihmetyttää, miksi vain toista pyydettäisiin.



Se, että minä ymmärrän, ei kuitenkaan taida tarkoittaa sitä, että kaikki ymmärtäisivät. Olen täältä lukenut useita viestejä, joissa joku on vetänyt herneen erittäin syvälle, kun ainoastaan miestä on pyydetty jonkun miehen kaverin lapsen kummiksi, tai kun häntä itseään on pyydetty ilman miestä. Te tunnette ystävänne parhaiten. Jos lapselle on tulossa varmasti läheisiä kummeja muitakin, voisi ehkä jopa kohteliaisuudesta pyytää tuon avokinkin, jos teillä ei siis häntä vastaan ole muuta kuin se, että pelkäätte hänen jossain vaiheessa katoavan lapsen elämästä (tässä asiassa ei muuten nykyään liiemmin auta sekään, vaikka pariskunta olisi naimisissakin;).

Yksi näistä kummeista on naimisissa, kaksi avoliitossa (toisella parilla lapsi) ja loput seurustelevat enemmän tai vähemmän vakavasti. Me emme pyytäneet ketään puolisoineen, vaan vain se ' alkuperäinen' ystävä tuli kummiksi. Kukaan heistä ei ottanut asiaa huonosti, vaikka pahaa pelättiin. Toisaalta kyllä yritettiin ilmaista asia mahdollisimman kauniisti.. :)