Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Naapurin lapsi

huoh
12.04.2019 |

Meillä asuu naapurissa 7v- poika, ja välillä tuntuu, että hän asuisi meillä. Tunnetaan pojan vanhemmat, jutellaan silloin tällöin, mutta ei kuitenkaan niin hyvin että käytäisiin esim. kylässä. Vanhemmat siis aivan normaaleja. Tiedetään kyllä, että tää poika käy täällä sen vuoksi, kun meillä kaksi poikaa ja itsellään kun kotona ei ole leikkikaveria kuin parivuotias pikkusisko. Kuitenkin, tämä poika on aina pihallaan kyttäämässä, että milloin tullaan kotiin ja heti hyökkää kimppuun. Joka päivä. Inhottaa sanoa näin, mutta on alkanut jo käymään vähän vaivaksi. Omat pojat kun ovat jo hieman ärsyyntyneitä, kun haluaisivat olla kotonaan rauhassa, mutta ei olla viitsitty sanoa että ei voi tulla kun muutenkin käännytetään ovella usein pois koska ollaan lähdössä milloin minnekin harrastukseenynnä muuhun. Poikani omien harrastustensa jälkeen haluaisivat rauhoittua ja ovat kertoneet, etteivät joka päivä halua leikkiä tämän kanssa. Heillä on myös usein kaikenlaista kinaa tämän pojan kanssa. Itselläni menee myös hermo, koska jotenkin en vain voi rauhoittua kunnolla kun vieras talossa + aina jos vaikka kutsun poikani syömään niin tämä naapurin poika seuraa heitä pöytään, vaikka ovat sanoneet että voit odottaa huoneessa. Kysyn, haluaako syödä ja vastaus on useimmiten kieltävä, mutta istuu kanssamme pöydässä ja tollottaa siinä kun syödään. Alkaa olla hermo pinnassa. Mitä teen?

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasvata munat, no ei sentään. Riittää kun sanot ei!

Vierailija
2/5 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mitäkö teet? Kiellät vain kerta toisensa jälkeen tulemasta. Itse olen ottanut sen kannan (asutaan tosin taloyhtiössä, ei omk:ssa) että naapurin lasten kanssa leikitään aina ulkona (paitsi kovilla pakkasilla), eli meille sisälle ei ole tulemista. Muuten ei olisi hetken rauhaa.

Tyttårelläni asuu tässä varmaan 8 kaveria ja aina tosiaan leikkivät ulkona keskenään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käsket kotiin ku teillä syödään. Sanot että nyt ei käy jos omat lapset ei halua leikkiä. Koti on lepopaikka, myös lapsille.

Vierailija
4/5 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

itsellä oli aikoinaan sama tilanne. ei ollut enää pärheen keskeistä aikaa juuri ollenkaan kun aina naapuri kylässä. itse en silloin asiaan puuttunut, mutta olisi pitänyt vai rohkeasti sanoa, ettei nyt käy

Vierailija
5/5 |
12.04.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole vaikeaa, olin itse ennen samanlainen nössö lasten kavereiden tai lähinnä naapurin mukuloiden suhteen, enkä osannut sanoa koskaan ei. Sitten päätin vaan kasvattaa ne kuuluisat pallit ja opettelin sanomaan ei. Ajattele omia lapsiasi, jos he eivär kerran jaksaisi tuota poikaa.. Sinä olet se aikuinen!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi neljä