Eikö terapiassa nolota itkeä ongelmia?

Ei kannata hävetä. Mulla meni terapia ihan hukkaan, koska en vaan kehdannut alkaa itkemään asioitani, vaan vaihdoin aina aihetta, jos huomasin, että alkoi tulla itku kurkkuun.

Ja on siis paljon muutakin ulvottavaa, mutta noiden takia ulvominen tuntuu nololta. ap

Mä kävin kolme vuotta terapiassa, kertaakaan en itkenyt siellä terapiaistunnossa. Jälkikäteen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Mä kävin kolme vuotta terapiassa, kertaakaan en itkenyt siellä terapiaistunnossa. Jälkikäteen kyllä.

Good for you. Mä alan aina vollottamaan jos pitää puhua jostain kipeästä asiasta. Ap

Et voi ratkaista ongelmiasi jos et voi myöntää olevasi heikko.

Sinua nolottaa monet asiat ja kätket sen tuon ylikorostuneen vahvuuden taakse? Eikö olisikin vapauttaavaa päästä noloudesta, häpeästä ja sen tuomista negatiivisista tunteista eroon.

En ymmärrä miksi nolottaisi. Kävimme parisuhdeterapiassa ja itkimme molemmat, minä joka kerta, mies vain kaikkein vaikeimpien asioiden kohdalla. Terapian ansiosta löysimme yhteisen tahdon jatkaa yhdessä ja korjata ongelmat.

Niinno... terapiaan harvemmin mennään kertomaan, että menee todella hyvin ja kaikki on kunnossa. Sinne mennään yleensä puhumaan asioista, jotka tekevät onnettomiksi, ja terapeutin kanssa yritetään ajan myötä ratkoa niitä asioita. Ei se missään nimessä noloa ole.

Sille terapeutille maksetaan siitä, että kuuntelee sun tarinat ja vollotukset. Pöydällä on yleensä valmiiksi nippu nenäliinoja, koska aika moni herkistyy. Sitä ei todellakaan kannata hävetä tai pidätellä. Terapeutti on nähnyt kaikkea paniikkikohtauksista lähtien ja on vaitiolovelvollinen.

Sinne vaan, ja hanat auki heti kun siltä tuntuu. Niin pääsee vaikeiden aiheiden ääreen, ja terapeutti antaa mahdollisuuden olla turvallisissa oloissa juuri niin heikko ja avuton kuin kussakin tilanteessa olet.

Terapiaan mennään, että asiat saataisiin selvitettyä. Joskus itkukin on luonteva osa selvittelyprosessia. Sitä varten asiakkaan paikan ulottuvilla yleensä on jo valmiiksi nippu nenäliinoja. Kokenut terapeutti on taatusti uransa varrella nähnyt jos jonkinlaista itku-, raivo- ja hysteeristä kikatuskohtausta.

Mikset sanoisi suoraan terapian alussa, että sinua hävettää ja nolottaa, jos alat itkeä ongelmiasi terapeutin kuullen? Näin tiedätte kumpikin tilanteen ja voitte yhdessä jo etukäteen miettiä toimintastrategian tällaisen hetken varalta. Itkeminenkään ei välttämättä tunnu niin kiusalliselta, kun olet jo pystynyt myöntämään tunteesi ääneen.

Hallava kirjoitti:

Et voi ratkaista ongelmiasi jos et voi myöntää olevasi heikko.

Sinua nolottaa monet asiat ja kätket sen tuon ylikorostuneen vahvuuden taakse? Eikö olisikin vapauttaavaa päästä noloudesta, häpeästä ja sen tuomista negatiivisista tunteista eroon.

Tiedostan kyllä olevani heikko, mutta inhoan näyttää sitä muille. On ollut pakko olla vahva kun muuten en olisi pärjännyt kaikkien vaikeuksien kanssa. Ap

Ap, mulla sama juttu. Pelottaa, pystynkö luopumaan vahvuuden viitastani ja tuomaan murheeni toisen ja itseni nähtäväksi. 40 vuotta hammasta purren eläneenä se on todella vaikeaa edes ajatella. Tottunut työntämään itseni piiloon.

Mä itkin terapiakäyntikertojen jälkeen. Jos en itkenyt, niin tuli helvetillinen päänsärky. Jos nolottaa, niin antaa nolottaa, on keskityttävä siihen että haluaa parempaa elämää ja siksi on terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Hallava kirjoitti:

Et voi ratkaista ongelmiasi jos et voi myöntää olevasi heikko.

Sinua nolottaa monet asiat ja kätket sen tuon ylikorostuneen vahvuuden taakse? Eikö olisikin vapauttaavaa päästä noloudesta, häpeästä ja sen tuomista negatiivisista tunteista eroon.

Tiedostan kyllä olevani heikko, mutta inhoan näyttää sitä muille. On ollut pakko olla vahva kun muuten en olisi pärjännyt kaikkien vaikeuksien kanssa. Ap

Ethän sinä ole oikeasti ollut vahva. Olet vain näytellyt sitä. Todellinen vahvuus tulee aitoudesta, ei sen peittämisestä.

Terapia on yksi mahdollsiuus, joka voi auttaa sinua löytämään oman todellisen vahvuutesi.