Miksi olet palstalla tai somessa, etkä keskustelemassa oikeiden ihmisten kanssa?
Kommentit (31)
Täällähän mä keskustelen juuri ihmisten kanssa. Uskotteko että olette parempaa seuraa mitä livenä saisin (mistä edes hakisin).
Ei oo ollu kavereita sitten yläasteen. N30
Muutin kaupungista maaseudulle - ystävät jäivät kaupunkiin. Täällä ei ole ikäluokkaani kuuluvia, vaikka vanhempi seura ei yhtään haittaisikaan. Olen erilainen. Monilla on lapsia, lastenlapsia, minulla ei.
En ole kyllä vastannut kyläkutsuihin. Haluaisin enempi tavata 'puolueettomalla' maaperällä. Toisen koti on jäykistävä tekijä? 🤔
On vain yksi ihminen, jonka seuraan nyt haluaisin mutta se ei ole mahdollista.
Oikeiden ihmisten kanssa keskustellakseen pitäisi pukeutua ja poistua kotoa. Kuka sellaista perjantai-iltana jaksaa. Sohvaperunatkin alkaa kohta.
Koska ei ole kavereita/ tuttavia keiden kanssa jutella.
Ainoat "ystävät" ovat sukulaisia eivätkä hekään koskaan tule mun luokse kylään, vaan nähdään ainoastaan silloin kun minä menen heillä käymään.
Työtkin on pääasiallisesti itsenäistä työtä, joten toisinaan sitä kyllä tuntee itsensä aika yksinäiseksi kun koko viikon ainoa kontakti saattaa olla kaupan kassa. Muuten olen hiljaa, välillä mietin että voikohan ääni lähteä kun ei sitä koskaan käytä.
Saan riittävästi sosiaalista aktiviteettia töissä, vapaa-ajan vietän hiljaisuudessa.
Koska ne oikeat ihmiset eivät halua keskustella minun kanssani. Olen oikeasti aika yksinäinen.
Olen jutellut tai leikkinyt lasten kanssa nyt lähes nonstoppina klo 11:30 lähtien. Vetäydyin hetkeksi omiin oloihini.
Oikea ihminen ärsyttää mua just, joten en jaksa olla oikeasti läsnä.
Odotan että lapset nukahtavat viereisissä huoneissa... parempi olla hiljaa ja selata nettiä kuin keskustella häiritsevästi ;)
Mulla tulee kyllä ihmisten kanssa keskustelu -kiintiö täyteen päivän mittaan. Palstaihmiset ovat sopivan matkan päässä.
Vierailija kirjoitti:
Täällähän mä keskustelen juuri ihmisten kanssa. Uskotteko että olette parempaa seuraa mitä livenä saisin (mistä edes hakisin).
Ei tekstiviestien vaihto verkon yli ole oikeaa keskustelua tai sosiaalista kanssakäymistä.
Olen keski-ikäinen ja harvat ystäväni asuvat eri puolilla Suomea, näemme pari kolme kertaa vuodessa. Lisäksi asun maalla, joten täällä ei voi poiketa pubiin oluselle koska baari on auki vain tilauksesta.
Odottelen saunaan pääsyä, enkä todellakaan kaipaa raskaan työviikon jälkeen kenenkään muun kuin oman kullan seuraa.
Ne oikeat ihmiset jotka ovat tässä asunnossa räpläävät puhelimiaan.
Minä puhuin mutta poistuin huoneeseen yksinäni koska olen huomannut että nykyään ei enään saa puhua ihmisille.
Joten nyt keskustelen täällä AV:llä.
Samaa kysyn sinulta, miksi sinä olet täällä?
En tunne vielä ketään tältä paikkakunnalta. Kaverit asuvat muualla ja ovat kiireisiä (ne ruuhkavuodet).
Hyvin vähän kyllä kirjoittelen palstalle.
Kun ei kiinnosta.