Peppi Pitkätossu-kirjassa surullinen loppu :(

Tai muistan jutelleeni lapseni siskoni ja veljeni kanssa että veljellä tulee varmasti olemaan tyttöystävä aikuisena mutta veli sanoi että "ei varmana".

Nyt kuitenkin käynyt niin että sekä siskollani että veljelläni oma elämänsä tyttö- ja poikaystävänineen kun minä jäänyt yksin osittain omasta tahdostani. Lapsena sitä ei kuvitellut toteutuvan.

Naiset ylianalysoi kaikkea, johtuuko naisten mt ongelmat siitä?

Se loppu on haikea. Eräällä käymälläni kirjallisuuden kurssilla esitettiin tulkinta, että Peppi olisikin oikeasti Tommin ja Annikan mielikuvitusystävä - tavallaan se lapsi, joka he haluaisivat toisinaan olla (kun heidät itsensä on kasvatettu käyttäytymään niin hyvin). Tuossa lopussa he sitten tavallaan "näkisivät" Pepin viimeisen kerran, mutta tämän jälkeen pikkuhiljaa unohtaisivat hänet varttuessaan.

Tietty näistäkin kirjoista voi esittää hyvin monipuolisia tulkintoja, tämä on vain yksi.

Peppi on ihan oikeassa. Kannattaa säilyttää lapsen mieli. Avoin, rohkea, utelias, seikkailunhaluinen, leikkisä. Olen myös Peppi ikuisesti.

Kaipaan kyllä, enkä tajunnut rajallisuutta lapsena. Kyllähän aikuisuus tuntuu vähän vetävän ihmisiä erilleen. Elämään tulee puolisot, työt ja perhe. Tunnen ikävää asian johdosta joskus. Lapsuus oli viatonta ja välitöntä aikaa, varttuessa taas ajattelu ja elämän kokeminen muuttuu. Toisaalta sisaruus silti pysyy ja ehkä vain muuntuu toisenlaiseksi aikuisten sisarusten välillä. Side voi säilyä yhtä vahvana.

Mulla oli sen verran väkivaltainen veli että en todellakaan halunnut lapsuuden jatkuvan. Oli ihana päästä veljestä eroon.

Ymmärsin lapsena lapsuuden rajallisuuden, tein parhaani saadakseni siitä silloin kaiken irti. Laitoin aina välillä tarkoituksella asioita muistiin ajatellen että tämän haluan muistaa kun olen aikuinen. 

Mielestäni onnistuin siinä, koska nyt yli 40v voin aina välillä vajota muistoihin takaisin. Elin omasta mielestäni sen vaiheen parhaalla mahdollisella tavalla, iloineen ja suruineen.

M43

Vierailija kirjoitti:

Se loppu on haikea. Eräällä käymälläni kirjallisuuden kurssilla esitettiin tulkinta, että Peppi olisikin oikeasti Tommin ja Annikan mielikuvitusystävä - tavallaan se lapsi, joka he haluaisivat toisinaan olla (kun heidät itsensä on kasvatettu käyttäytymään niin hyvin). Tuossa lopussa he sitten tavallaan "näkisivät" Pepin viimeisen kerran, mutta tämän jälkeen pikkuhiljaa unohtaisivat hänet varttuessaan.

Tietty näistäkin kirjoista voi esittää hyvin monipuolisia tulkintoja, tämä on vain yksi.

Mielenkiintoinen tulkinta. Astrid Lindgrenin Kultasiskoni-sadussakin on tuo teema, eli että se kultasisko on keskushenkilön mielikuvitusystävä, joka kerran tulee lähtemään pois.

Sadussa on koskettava kohta, jossa kultasisko itse sanoo keskushenkilölle mielikuvitusmaassa (johon pääsee ruusupensas-portin kautta) kesken seikkailun: "Yksi sinun täytyy tietää... Kun ruusupensaan kukat kuihtuvat, minua ei enää ole." Eikä keskushenkilönä oleva lapsi meinaa hyväksyä sitä.

Lindgrenillä on useampi muukin satu, jossa teemana on lapsen vaikeus ja haikeus kasvaa aikuisuuteen ja luopua mielikuvitusystävästä.

Jos ajattelee, että Peppi eli keskushenkilö olisikin mielikuvitusystävä, niin tuo on todella koskettava ajatus, että ne oikeat lapset (Tommi ja Annika) eivät osaa ajatella että aikuistuminen ja elämä vie mennessään eivätkä he jonain päivänä enää palaa mielikuvitusmaailmaan, mutta mielikuvitusystävä Peppi ymmärtää sen ja tuntee haikeutta.