Onko ruuhkavuodet sen arvoista?

Oma vaativa työ, pitkät työpäivät, miehen vaativa työ ja pitkät työpäivät, molemmilla välillä työmatkoja, lasten harrastukset, kuskaamiset harrastuksiin, ruokakaupassa käynnit, vaatekaupassa käynnit, harrastusvälineiden hankkimiset, läksyissä auttamiset, wilmat, lasten hammaslääkärit, omat hammaslääkärit, kampaajallakin pitää käydä ja käyttää lapset, kaverisynttärit, kaverisynttäreille lahjat, ruoanlaitot, iltasadut, omat harrastukset, flunssat, vatsataudit, lasten koulujutut ja vanhempainillat, harrastuksen vanhempainjutut, jne jne.

Joo mulla oli työuupumus jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Miehellä ollut välillä masennusta, mutta ei diagnosoitua. Eli väsyneitä ja kuormittuneita ollaan oltu jo kroonisesti kauan. Ei tukiverkkoja. Päivät sinnittelyä. Illalla kaadutaan sänkyyn eikä jakseta mitään. Onko tämä sen arvoista? Tuntuu, että meistä kukaan ei oikeasti nauti tästä elämästä. Mistä karsia? Mitä jättää pois? Ai mennä psykoterapiaan hoitamaan sitä masennusta. Niin varmaan joo, kuka silloin laittaa ruokaa ja kuskaa lapsia. Ai puoliso? No ei se ehdi, kun se vie toisen lapsen harrastukseen ja käy samalla ruokakaupassa. Sanokaa mistä karsia? Onko ruuhkavuodet teidän mielestä oikeasti sen arvoista?