Lue keskustelun säännöt.
Jos naisen ideaalielämä olisi elokuva, se olisi romanttinen jännäri
11.03.2019 |
Jossa komea ja lihaksikas jænnæmies ihastuu keskivartalolihavaan ja pottunokkaiseen palstamammaan.
Kommentit (6)
Miehellä taas pornoleffa: kassaneidin rinnat ei mahdu minitoppiin, ja kun mies ojentaa tälle hihnalla rahat, vastaa juuri ja juuri täysi-ikäinen blondi että "kaksi yhden hinnalla" ja kohta mies, kassaneiti ja robottikassa ovat työn touhussa taukohuoneessa. "Sex and the Citymarket".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tajusin just, että elän mun ideaalielämää. Mutta leffana se olisi varmaan aika tylsä: mun elämä on hyviä keskusteluja, paljon naurua, sopivasti itseironiaa (kommelluksien kautta) ja loistavaa seksiä paljon ja usein. Läheisyyttä, hellyyttä, olemista läsnä hetkessä.
Mun elämä olis kuin Gilmoren tytöistä, mukava työ, fiksu tytär (joka mulla on oikeastikin) hauska ja kiva paras ystävä, kohtuullisen komea mies joka osaa tehdä ja haluaa tehdä kaikenlaista, rikkaat vanhemmat jotka auttaa tarvittaessa, terve hoikka kroppa, mahtava huumorintaju, fiksu...
En minä tarvitse mitään jännitystä elämään yhtään sen enenpää mitä tulee ihan luonnostaan esim. töissä kun tilanteet muuttuu ja pitää keksiä uusi suunnitelma.
Nyt mun elämä tosiaan on kuin jännityselokuva konsanaan, saanko koskaan töitä, saadaanko velkoja koskaan maksettua, kumpi meistä seuraavaksi sairastuu johonkin vakavaan, mahtaako se olla syöpä seuraavaksi, eletäänkö niin vanhoiksi että toinen joutuu omaishoitajaksi tai makaamaan huonossa hoidossa laitoksessa tai kun toinen on kuollut joutuuko makaamaan yksin omassa kodissa paskavaipoissa jne. jännityksen aiheet on loputtomia. Kun saisi vain joskus olla ihan rauhassa niin ettei tarvisi pelätä tai jännittää mitään. Ei olisi laskuja maksamatta ja kaikki olisi terveenä. Mutta kun elämä ei ole elokuvaa...
Mun elämä olis dekkari. Olisin Åsa Larssonin dekkareiden päähenkilö Rebecka Martinsson, joka muutettuaan Ruotsin Lappiin löytää sieltä sivujuonteena uuden rakkauden, kiltin koirankouluttaja-poliisin jolta on onnettomuudessa palaneet kasvot ja toista korvaakaan ei ole ollenkaan.
Mä olisin se Sydänsarjan onnekas tyty joka saa perinnön tai perii sukulaisensa punaisen mökin ja perunamaan jossain upealla paikalla järven rannassa. Sitten muuttaisin sinne ja saisin tietty mielenkiintoisen työn ja tapaisin laumoittain mukavia avuliaita ihmisiä plus 7 komeaa mukavaa herrasmiestä joista sitten valitsisin hauskojen kommellusten jälkeen sen parhaan.
Mun ideaalielämä olisi Taru sormusten herrasta ekat parikymmentä minuuttia. Ruokaa, ruokaa, kaljaa, puutarhanhoitoa ja rentoilua.