Elämme oman mielemme unessa
Olemme unissakävelijöitä elämänkokeiluplaneetalla.
Kommentit (8)
Korkeamman tietoisuuden omaavat olennot ovat täällä auttamassa meitä mutta voivat auttaa meitä vain ns. taustalla johtuen vapaan tahdon laista joka vallitsee planeetallamme. Tilanne todellakin on ollut vakava jo pidemmän aikaa ja he ovatkin hyvin huolissaan monista asioista tällä planeetalla. Ympäristön laajamittainen tuhoutuminen ja uhkaavat sotatoimet esimerkiksi.
Nyt olemme saavuttaneet käännekohdan kehityksessä jossa pyritään avaamaan ihmisten korkeamman tietoisuuden tasoja samalla kun planeettamme avautuu viidenteen ulottuvuuteen. Kun kriittinen massa tulee saavuttamaan korkeamman tietoisuuden niin heidän on mahdollista ottaa ihmiskuntaan laajempaakin yhteyttä ja auttaa meitä ymmärryksemme laajentamisessa jotta planeetta olisi elinkelpoinen myös tulevaisuudessa. Paljon on vielä tehtävissä.
Kokeilu on aloitettu jo monta kertaa ennen "meidän" aikaamme. On ollut mm. Atlantis ja sitä ennen Lemuria. Ja vielä sitäkin vanhempia.
Kun ihmissuhdetaidot on vähän niin ja näin ja oma elämänhallinta kateissa voi sentään ajatella oman värähtelytasonsa nousseen riitävän korkeaksi planeettaa parantamaan yhdessä yksisarvisten ja enkeleiden kanssa. Eikä siinä kai mitään pahaa ole, mutta toi löpölöpö-jargon ulottuvuuksineen on rasittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilu on selvästikin mennyt pieleen kun katselee maailmanmenoa. Miksi näin on käynyt?
Niin nyt vaan tuppaa tieteellisissä kokeissa usein käymään, silloin heitetään pieleenmennyt jämä roskiin ja yritetään uudelleen.
Sinä olet ap itse "korkeanman tietoisuuden tason omaava olento" jo nyt ja olet aina ollut. Ymmärrät sen heti kun lopetat väärin ymmärtämästä käsitettä "minä".
Planeetta käsittääkseni kyllä pitää huolen itsestään loppupeleissä. Onko ihminen sitten näin paha omena kuin todellisuus näyttää. Väittäisin, että suurimmasta osasta ihmisiä löytyy kuitenkin hyvä sisimmästä. Kuka on ohjannut ihmiskunnan tietä tähän pisteeseen?
Ihmiskunnan tulevaisuus on valoisa. Nyt vain näyttää pahalta. Ei ole hyvää tai pahaa. Asiat vain:ON. Jumala loi meidät kokeakseen tunteita. Me kaikki olemme Jumalia. Ja olemme kaikki yhtä. Mielemme vain luo harhan erillisyydestä.
Kokeilu on selvästikin mennyt pieleen kun katselee maailmanmenoa. Miksi näin on käynyt?