Oletko ollut tilanteessa, että olet itse muuttunut niin paljon, että koko elämäsi menee uusiksi?

Haluaisin saada jonkinlaista keskustelua aikaan tästä hämmentävästä ja toisinaan ahdistavasta tilanteesta.

Kerron lyhyesti.
Minun lapsuus oli vaikea ja perustui jonkinlaisiin selviytymismalleihin ja identiteettini oli riippuvainen toisten miellyttämisestä. En kokenut eläväni itselleni enkä voinut hyvin. Jouduin ongelmiin usein ja jouduin niiden kanssa taistelemaan vuosia.
Ratkoin lopulta kaiken ottamalla vastuun omasta tulevaisuudestani.

Nyt olen lähes täysin muuttunut. Koko elämän arvoni ja mielenkiinnon kohteet ovat erilaisia.
Minusta niin kuuluukin olla. Olen mennyt nopeasti eteenpäin ja joutunut valitettavasti myös tiputtamaan monia ihmisiä pois elämästäni.
Tunnen nyt elämäni alkaneen kunnolla ja olen ylpeä asioista, joita olen saanut rakennettua uudestaan.
Tunnen kuitenkin lievästi syyllisyyttä ja yksinäisyyttä joskus.
Olen saanut paljon palautetta siitä, etten ole enää sama ihminen. En osaa olla heidän seurassaan enää joiden kanssa ennen aikani vietin. Tottakai tunne on tällöin molemminpuolinen ja ihmiset ovat loukkaantuneet, tunteneet minun pettäneen heidät koska itse olen mennyt eteenpäin.

Olen tavallaan onnellinen. Toisinaan kuitenkin mietin, että onko minussa sittenkin jotain vikaa, olenko jopa jollain tavoin tunteeton tai liian ylpeä kun en enää vain välitä pitää ihmisiä elämässä joita joskus kutsuttiin ystävyydeksi.
Heistä irti päästäminen on tuonut vapautta ja raikkautta elämään.
En enää vain kuulunut joukkoon.

Olen yksin mutta oikealla tiellä mielestäni.
En kadu mutta joskus mietin, miten elämässä näin tapahtui?

Kokemuksia jaettavana?