Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten nousta pohjalta takaisin ylös (ahdistuneisuus yms.)?
10.03.2019 |
Olen parikymppinen sekä yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä että lievästä sosiaalisesta fobiasta kärsivä nainen. Tuntuu, että olen elämäni kanssa umpikujassa. Minusta ei ole mihinkään... Muut ikäiseni menevät niin työelämässä kuin sosiaalisessakin elämässä valovuosien edellä.
- mt-ongelmat ovat haitanneet töiden saantia, joten kesätyökokemus on hyvin pieni ja ns. hanttihommista (en pysty olemaan edes kaupan kassalla, joten olen tehnyt lähinnä fyysisiä hommia —> eivät edistä omassa ammatissa tarvittavaa osaamista)
- vaikka osaan enkkua ja ruotsia kirjallisesti ihan hyvin, ahdistus estää puhumasta kumpaakaan sanaakaan, muilla ikäisilläni yliopisto-opiskelijoilla on vähintään vahva enkku ja monilla lisänä espanjaa/saksaa/ranskaa/venäjää
- ammatillinen verkostoituminen ja muutenkin sosiaalisten suhteiden luominen on todella vaikeaa
- typeränä menin valitsemaan alan täysin intohimoni mukaan, ala sattuu olemaan kilpailtu ja pitäisi osata ”brändätä” itsensä, alanvaihto on hankalaa ensikertalaiskiintiöiden ja pääsykoeuudistusten takia
- yritin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähdin mukaan ainejärjestön hallitukseen, mutta sitten romahdin —> lähdin hallituksesta kesken kauden ja nyt mulla on omassa ainejärjestössäkin varmaan outo maine
On toki elämässäni jotain hyvääkin:
+ minulla ylipäätään on opiskelupaikka, joten tulen saamaan edes tutkinnon vaikken töitä saisikaan
+ läheiset suhteet perheeseen ja muutama ihan ok kaveri, eli täysin yksinäinen en ole
+ opiskelu sujuu (esityksiä lukuun ottamatta) hyvin, olen kohtalaisen älykäs
+ vaikka mt-ongelmat vaivaa, olen sentään fyysisesti terve ja hyvässä kunnossa
Antakaa mulle jotain konkreettisia neuvoja miten päästä ylös tästä suosta! Vertaistukea saa myös jakaa. Psykoterapiaan ei ole varaa, psykologin kanssa juttelu ei helpottanut tilannetta tarpeeksi ja ainoa lääke, mitä minulle on suostuttu kirjoittamaan (betasalpaajat), ei juuri auttanut.
Kommentit (16)
Olen 48-vuotias mies. Kaiketi älykäs, kun kouluissa ja älykkyystesteissä olen menestynyt hyvin. En ole täysin epäsosiaalinenkaan.
Vähä vähältä asiat ovat liukuneet poskelleen. Ei ole paljon tulevaisuudennäkymiä, ei. Kukaan ei tällaista palkkaa. Ilmaistyövoimaksi näytän kelpaavan kyllä, mutta kun minulle pitäisi maksaa palkkaa, niin kiinnostus näyttää loppuvan justiinsa.
Mielialaongelmiini saan lääkkehiä. Niistä on sen verran hyötyä, että pahimmat masennuksen ja alakuloisuudentunteet pysyvät aisoissa.
Tuskittelin vuosikausia aloitekyvyttömyyttäni. Vasta noin fantasiljoonas lääkäri kirjoitti lähetteen neuropsykiatrian polille, että selvitetään, onko minulla keskittymishäiriö tai aspergerin syndrooma. Kummallekin löytyy joitakin perusteita.
Olen täysin tietoinen siitä, että ulkoilu, terveellinen ravinto ja sosiaaliset suhteet olisivat tärkeitä myös ahdistuksen hoidossa. En vain saa itseäni tästä koneelta mihinkään. Ryhtiliike ei toimi, enkä minä viitsi tuolla öljysataman nurkilla yksin paarustaa. Seura innostaisi kummasti. Sellaista ei juuri ole tarjolla.
Olen menettänyt kykyni innostua mistään. Ennen harrastin kaikenmoista. Nyt en tahdo saada yhtä romaania luettua. Innostus kuitenkin virkistäisi...
Tällaisia... minä en tiedä, mikä juuri sinua auttaisi. Haluaisin väittää, että aika ja korjaavat kokemukset, mutta itselläni eivät näemmä nekään. En halua olla pessimisti kuitenkaan.
Itseään ei voi pakottaa, mutta rutiineja sentään voi luoda. Minä aloitin lenkkeilyn. Vaikka jaksoin sitä aika kauan, innostuinkin, niin kuntoni ei noussut. Aluksi reippaat kävelyt vain ruokkivat kauheita ajatuksiani, mutta myöhemmin helpotti. Sitten alkoivat nämä fyysiset oireet, joiden takia lenkkeily hupeni vähiin. Monia liikunta auttaa, joten ehdotan, että jos vielä et harrasta liikuntaa, niin aloitat sellaisen. Aluksi riittää ihan kävelykin. Tärkeintä on aluksi saada siitä tapa ja rutiini. Tavoitteita voi asetella sittemmin.
Terveelliset ruokatottumukset. Säännöllinen uni. Millähän noita sosiaalisia ongelmia auttaisi? Jotenkin nuo betasalpaajat eivät kuulosta riittävältä hoidolta. Jos ainejärjestöaktivismi oli liiallista, niin voisiko jokin uusi sometuttavuus olla vähän matalampi askelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 48-vuotias mies. Kaiketi älykäs, kun kouluissa ja älykkyystesteissä olen menestynyt hyvin. En ole täysin epäsosiaalinenkaan.
Vähä vähältä asiat ovat liukuneet poskelleen. Ei ole paljon tulevaisuudennäkymiä, ei. Kukaan ei tällaista palkkaa. Ilmaistyövoimaksi näytän kelpaavan kyllä, mutta kun minulle pitäisi maksaa palkkaa, niin kiinnostus näyttää loppuvan justiinsa.
Mielialaongelmiini saan lääkkehiä. Niistä on sen verran hyötyä, että pahimmat masennuksen ja alakuloisuudentunteet pysyvät aisoissa.
Tuskittelin vuosikausia aloitekyvyttömyyttäni. Vasta noin fantasiljoonas lääkäri kirjoitti lähetteen neuropsykiatrian polille, että selvitetään, onko minulla keskittymishäiriö tai aspergerin syndrooma. Kummallekin löytyy joitakin perusteita.
Olen täysin tietoinen siitä, että ulkoilu, terveellinen ravinto ja sosiaaliset suhteet olisivat tärkeitä myös ahdistuksen hoidossa. En vain saa itseäni tästä koneelta mihinkään. Ryhtiliike ei toimi, enkä minä viitsi tuolla öljysataman nurkilla yksin paarustaa. Seura innostaisi kummasti. Sellaista ei juuri ole tarjolla.
Olen menettänyt kykyni innostua mistään. Ennen harrastin kaikenmoista. Nyt en tahdo saada yhtä romaania luettua. Innostus kuitenkin virkistäisi...
Tällaisia... minä en tiedä, mikä juuri sinua auttaisi. Haluaisin väittää, että aika ja korjaavat kokemukset, mutta itselläni eivät näemmä nekään. En halua olla pessimisti kuitenkaan.
Itseään ei voi pakottaa, mutta rutiineja sentään voi luoda. Minä aloitin lenkkeilyn. Vaikka jaksoin sitä aika kauan, innostuinkin, niin kuntoni ei noussut. Aluksi reippaat kävelyt vain ruokkivat kauheita ajatuksiani, mutta myöhemmin helpotti. Sitten alkoivat nämä fyysiset oireet, joiden takia lenkkeily hupeni vähiin. Monia liikunta auttaa, joten ehdotan, että jos vielä et harrasta liikuntaa, niin aloitat sellaisen. Aluksi riittää ihan kävelykin. Tärkeintä on aluksi saada siitä tapa ja rutiini. Tavoitteita voi asetella sittemmin.
Terveelliset ruokatottumukset. Säännöllinen uni. Millähän noita sosiaalisia ongelmia auttaisi? Jotenkin nuo betasalpaajat eivät kuulosta riittävältä hoidolta. Jos ainejärjestöaktivismi oli liiallista, niin voisiko jokin uusi sometuttavuus olla vähän matalampi askelma?
Kiitos vastauksesta! Harrastan paljonkin liikuntaa, ja se on yksi harvoja henkireikiä elämässäni. Joskus liikunnan jälkeen saattaa useammankin tunnin ahdistus olla poissa. Muutenkin yritän elää terveellisesti, mutta ahdistus välillä haittaa unta. Kahvia tai alkoholia en voi nauttia ollenkaan.
Hmmm mistähän tuollaisia sometuttavia voisi löytää? Tindereihin yms. en halua mennä, sillä en koe olevani juuri nyt valmis parisuhteeseen. Mutta en tiedä, onko vastaavia kaveripalveluita olemassa.
Ap
Ei kuulosta lievältä sosiaaliselta ahdistukselta. Itsellä oli todella vaikea ja monisyinen, mutta nykyään olen kuin kuka tahansa muu. Ssri lääkkeet antoivat tarpeeksi voimaa ja sitten pistin itseni tilanteisiin joita pelkäsin ja hitaasti mutta varmasti opin että normaaleja tilanteita ei tarvitse pelätä.
Oon ollut samantapaisessa umpikujassa ja päätin selviytyä siitä vaikka tiukkaa teki. Ei siinä muu auta kun aika välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useimmat noista luettelemistasi miinuksista liittyvät jotain kautta siihen sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Harmi ettei psykoterapia ole mahdollista sinulle. Kuulemma kognitiivis-behavoraalinen terapia voisi tuollaiseenkin auttaa.
Beetasalpaaja vie esiintymisjännityksen yms. fyysiset oireet pois aika tehokkaasti, mutta ei välttämättä auta siihen jännittämisen tunteeseen (muuten kuin siten, että niiden fyysisten oireiden ilmaantumista ei tarvitse vielä lisäksi jännittää). Olen itse kokeillut sitä juuri tuohon sos. tilanteiden jännitykseen, ja fyysisten oireiden osalta se on toiminut.
Jotkut lääkärithän suosittelevat sos. tilanteiden jännittämiseenkin mielialalääkkeitä. En itse suhtaudu kovin myönteisesti mielialalääkkeisiin, mutta jos keinot ovat vähissä, harkitsisin kokeilemista.
Hyvä että saat parempaa oloa liikunnasta, että olet fyysisesti terve etkä käytä alkoholia. Nuo kaikki tekevät "ennusteestasi" aika hyvän!
Varmaan kannattaakin hyviä kokemuksia lisäämällä tehdä elämästäsi entistä mielekkäämpää. Esim. joku itsellesi tärkeä, mielenkiintoinen tavoitteellinen harrastus (jota voi tehdä opintojen lisäksi, vapaa-ajalla) voisi tuoda iloa elämään ja vähentää yleistä ahdistusta.
Samoin itsensä muistuttaminen siitä, että ahdistus ei ole vaarallista vaikka inhottavaa onkin, vähentää ahdistusta yleensä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Mullakin on ensimmäisen vastaajan kanssa paljon yhteistä. Olen 30v mies ja mulla on aspergerin oireyhtymä. Ihan hemmetin vaikeaa elämä on ollut.
Kuitenkin olen huomannut, että omat henkiset esteeni on olleet suurempia kuin mikään muu. Ei mistään maineestaan kannata huolehtia. Vain pikkumaisia ihmisiä kiinnostaa kiusata jotakuta, jos menneisyydessä on jotain outoa ollut.
Ei mustakaan ole ollut oikein mihinkään tavallaan. Pari kissaa olen pelastanut varmalta kuolemalta ja netissä juttelemalla koittanut muita auttaa. Muutama on sitten tehnytkin isoja ratkaisuja onnistuneesti.
En ehkä pysty olemaan tavallisella tavalla hyödyksi, mutta olen voinut auttaa ihmisiä muuten. Ei kukaan ole mulle siitä rahaa antanut, mutta onko se arvotonta työtä?
Olen lähes jäänyt asunnottomaksi ja elämäni varrella on tapahtunut ties mitä. Olen tässä miettinyt, mitä itse vaadin itseltäni. Se on enemmän kuin mitä muut vaativat.
Seurasit intohimoasi ja otit riskin. Se ei onnistunut toistaiseksi. Et ainakaan sitten kadu sitä, ettet yrittänyt. Monet katuvat juuri sellaisia juttuja kuolinvuoteellaan. Kun eivät seuranneet intohimoaan.
Itselläni on myös opiskelupaikka, mutta vanhat ongelmat nostavat jatkuvasti päätään. Mua pidettiin aina lahjakkaana ja tavallaan joo ehkä olenkin, mutta ongelmieni takia en voi hyödyntää sitä käytännössä.
Elämä ei aina mene tavalliseen tapaan. En, tiedä, mitä sanoisin sinulle, mutta itse olen ollut samassa jamassa jo pitkään. Itsensä syyllistäminen ei ainakaan auta. On parempi koittaa pysyä jotenkin ns. taistelukunnossa ja pitää mahdollisuuksia silmällä, jos niitä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos hyvistä vastauksista! Joku uusi liikuntaharrastus kuulostaa kivalta ratkaisulta (nykyään siis treenaan lähinnä yksin). Siinä voisi samalla yrittää opetella ryhmässä olemista ja ihmisiin tutustumista. Jos vain saisi ylitettyä sen vaikean kynnyksen, että uskaltaa ekan kerran mennä mukaan... varmaan syksyllä helpompaa, kun alkaa kaikkia uusia ryhmiä. Laitetaan siis korvan taakse :)
Itse olisin valmis kokeilemaan mielialalääkitystäkin. Viimeksi lääkäri vain oli eri mieltä, vaikka kerroin, etteivät betasalpaajat auta. Ehkä täytyisi mennä toisen lääkärin vastaanotolle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin tuossa tilanteessa 21-27 ikävuotenani. Olin ollut 3 kertaa lataamossa ja jouduin muuttamaan vanhempieni luokse takas, kun mielenterveys ei kestänyt asua yksin. Juu ja tämäkin aiheutti lieää ahdistusta kuin myös se kun entisessä Koulukaverit.com sivustolta luin mitä kaverit on saavuttanut elämässä. Alkoholikin oli alkanut maistua kans ja se epäsopivien lääkkeiden kanssa nosti mun painoa 25 kiloa 3 vuodessa.
Töitä en voinut kuvitellakaa siinä tilanteessa ja sekin aiheutti lisää ahdistusta. Koko tämä kierre aiheutti ahdistusta, mikä taas ruokki mielisairauttani.
Ja kyllä nro 2:n tavoin olin emotionaalisesti halvaantunut etten pystynyt mihinkään järkevään, esim. hakemaan tjms. Mua haukutttiin sen takia, kun "makasin kotona perse homeessa" tekemättä mitään. Näin vuosia jälkeenpäin ja terveempänä tajusin, että sairauttahan toi oli, mutta siinä tilantees, mun olis pitänyt pitää huolta enemmän kognitiivisista taidoista joko terapian ja/tai lääkkeiden avulla ja lähteä ihmisten pariin vaikka se tuntui siltä kuin kuolemaa olis tehnyt.
Aloittajalle sellaisia vinkkejä, että lopeta se vertailu muihin. Joku on aina sun edellä tai sua parempi ja aina on niitä joilla on asiat huonommin. Sitte katkaise tuo ahdistuksen kierre. Hoidata tuo ahdistuneisuus terpiassa eli selvitä mistä oikeesti sun ahdistuneisuus kumpuaa. Lääkkeillä pysyt toimintakykyisenä. Rauhoittavat auttavat siihen infernaaliseen ahdistukseen, kun on tunne että nyt se on liikaa.
Ja sitten jos omaat ongelmanratkaisukykyjä, analysointitaitoja ja kärsivällisyyttä nii itsetutkiskelulla pääsee jo pitkälle. Sun iässä tulee muutenkin ikävästi tietoinen ympärillä olevasta maailmasta siinä mielessä että tuntee ettei osaa yhtään mitään ja on tunne ettei tiedä kuka on ja mitä pitäis tehdä elämässään. Kannattaa siis suunnata se matka sisimpään sen sijaan, että etsii vastauksia ulkopuolelta. No tottakai ulkopuoleltakin saa vastauksia.
Kaikkea hyvää.
Kannattaa käydä psykiatrilla, ap! Yleislääkörit usein arastelevat lääkkeiden kirjoittamista ahdistuneille. Kyllä tilanteesi siltä kuulosta, että mielialalääke voisi olla paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen Jeesusta. Googlella löytyy netin esirukouspalveluja. Tv7:llä on erilaisia kristillisiä ohjelmia ilmaiseksi netin kautta. Jumala on suurin tuki ja turva, hän johdattaa elämääsi, jos vaan haluat
Jeesus todella rakastaa juuri Sinua!
Siunausta! ❤💙💚💛💜
Hae kriisiapua esim. HelsinkiMissiosta tai Nyyti ry:stä, jos olet pk-seudulta. Jos et ole, etkä jaksa selvittää, voit kysellä heiltä apua paikallisjaoston löytämiseksi.
Sain heiltä apua vaikeaan elämäntilanteeseen, vaikka ei ollut varsinaisesti vielä kriisi, mutta ilman apua olisi kehittynyt kriisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidätkö eläimistä? Suosittelisin koiran hankkimista. Koiralemmikillä on tunnetusti rauhoittava vaikutus, plus tulee lähdettyä ulos. Saat halutessasi lisää sosiaalisia kontakteja päivittäin. Small talk on helpompaa, kun huomio kiinnittyy koiriin ja on luonnollinen jutunaihe valmiina.
Itselle on koiraa ulkoiluttaessa löytynyt paljon hyviä juttukumppaneita, pikku hiljaa keskustelunaiheet laajentuneet ja syventyneet. Yksi ihan sydänystäväkin löytynyt.
Vaikka oisi ollut ihan surkea päivä, koiraa ulkoiluttaessa mieli kevenee ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Hyvä alku kun kirjoitit!
Tästä lähtee rullaamaan.
Tuhannen kilometri matka alkaa yhdellä askeleella.
Elämä yllättää, myös hyvällä.
Alue: Aihe vapaa
Up