Mitä mieltä lähes 30 v. ihmisistä, jotka ovat täysin riippuvaisia omien vanhempiensa taloudellisesta tuesta?

Vaikka aikuisilla lapsilla on omat hyvätkin tulot.

sellaisten taholta juttua ruuan kalleudesta tai rahan vähyydestä.

ensin puhut, että olisi riippuvaisia, seuraavaksi sanot, että saa autoja yms. Siis eihän tuo mitään riippuvuutta ole, vaan sitä, että on syntynyt varakkaaseen perheeseen. Se on kuule IHAN eri asia kuin se että olisi jotenkin riippuvainen.

Ollaan mekin saatu vanhemmilta takaus omaan taloon, vauvalle rattaita, syöttötuoleja, pinnasänkyjä jne, mutta en nyt sanoisi, että sen takia ollaan jotenkin riippuvaisia, kun vanhemmilla on varaa ostella kaikkea pientä.

Me ollaan pienipalkkaisiaa töissä miehen kanssa ja mutsilla ja faijalla on pienet eläkkeet. Niinpä me lainaillaan puolin ja toisin, tyyliin " pystytkö lainaan satasen, laitan viikon päästä tilipäivänä takasin sun tilille" tai " laitatko mulle vähän, mä maksan eläkepäivänä takasin" . Usein kyllä sitten sanotaan, että ei tartte maksaa takasin, lainaat mulle sitten joskus=). Mutta en kyllä koe olevani mitenkään vanhempieni elätettävänä, mä autan ystävää hädässä ja sitten mua taas joskus autetaan.

Hänellä on hyvät tulot, mutta vanhemmat ovat aina kustantaneet ruoan ja ostaneet tyttärelle asunnon. Kyllähän se oudolta tuntuu, mutta kukin tavallaan. Ehkä on järkevääkin käyttää " perintöä" pitkin elämää.

vanhemmat taas tuntuu olevan tosi nihkeitä tollasten suhteen, vaikka pätäkkää heillä olisikin. Pienituloisia ollaan mutta toimeen tullaan ilman apujakin. Itse vastaavassa tilanteessa auttaisin ehkä enemmän omia lapsiani. Mutta tehkööt kuin haluaa, siskoani kyllä autetaan mutta hänellä onkin akateeminen koulutus ja mulla ei... Enkä halua ruinata heiltä. Kerran lainattiin suurempi summa rahaa, mutta joka penni maksettu takaisin. Mutta tiedän kyllä yhden, joka on yli 30 ja saa säännöllisesti rahaa vanhemmiltaan, vaikka omillaan asuukin. Tulot samat kun mulla, mutta ei kuulemma pärjää vaikka yksin asuu ja meitä on kuitenkin 4...

Minusta 3-kymppisen pitäisi itselleen pystyä eläminen ja asuminen kustantamaan. Toisaalta elämäntilanne voi olla sellainen, että taloudellinen apu on tarpeen. Ja jos vanhemmilla on mahdollisuus auttaa, niin mikäs siinä. Verottaja vaan ei hyväksy laajamittaista avustamisesta. Meillä appivanhemmat lainasivat piiiiitkällä laina-ajalla 35 000 e asuntoa varten (verottaja tietoinen), minun vanhemmat 2. auton ostamiseen taas 10 000 e. Näin molempien vanhemmat ovat auttaneet kaikkia lapsiaan.

Vierailija:

Siis ihmisistä, joille omat vanhemmat on kustantaneet KOKONAAN, asunnon, auton, koko peruselämisen. Tunnettko tällaisia tapauksia?

En onneksi tunne. Mutta kun itse on saanut niin vähän ja raatanut koko pienen elämänsä, niin raivostuttaa kaikki, jotka ovat " lellipentuja" , eli jotka pääsevät tosi helpolla :(

siskoksille mahdollisimman paljon ennakkoperintönä. Oltiin köyhiä kun olin pieni ja vanhempani tietävät tasan millaista on olla nuori, perheellinen ja pienituloinen.



On muuten sellainen aihe jonka ottavat esille juuri ne, joiden vanhemmat eivät mitenkään rahallisesti auta. Kateus nostaa päätään aina kun joku muu saa enemmän. Tämä on jälleen kerran tilanne jossa ketään ei mitenkään loukata, mutta katkerat ihmiset yrittävät vääntää jotenkin tuomittavaksi.



Kun minun lapseni ovat omillaan ja minulla on rahaa niin todellakin aion heitä tukea. Ja jos minulla on paljon rahaa niin miksen jakaisi sitä niin että koko perheelläni olisi mukavat oltavat?



Voi teitä kateellisia, ainahan sitä löytyy joku jolla on enemmän rahaa tai saa sitä helpommin. Raha ei tuo kuitenkaan onnellisuutta, on ajantuhlausta kytätä paljonko rahaa muut saavat ja mistä.