Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä aikuisesta miehestä joka ei USKALLA matkustaa yksin?
05.03.2019 |
Jotenkin vaikea tajuta näin 30-v naisena että aikuinen mies ei uskalla matkustaa yksin kun itse olen reissannut 19-v alkaen yksin. Mikä siinä pelottaa?
Kommentit (13)
Ei varmaan ole matkustanut paljon. Eiköhän tuo ole kokemuksen kautta hoidettavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet ihmiset ovat arempia uusille asioille. Olen itsekin perusluonteeltani stressaaja, joka osaa kuvitella jokaisessa asiassa kovin elävästi, mikä kaikki siinä voi mennä pieleen. Lisäksi uudet asiat jännittävät, jos eivät suorastaan pelota, sillä en pysty varautumaan niihin etukäteen suunnitelemalla, kun en voi tietää, mitä on tulossa. Nuorempana, kun muutin pois kotoa 18-vuotiaana, minulla oli tapana esim. pankki- ja kelakäyntejä ennen käydä mielessäni läpi päässäni moneen kertaan kaikki mahdolliset keskustelut, joita joutuisin virkailijan kanssa käymään, että olisin varmasti varautunut, tulee eteen sitten mitä tahansa. Ihan sama muiden uusien asioiden kanssa. Samoin ennen kuin soitin mihinkään puhelimella. Vaikka nykyään vanhempana osaankin tämän luonteenpiirteeni kanssa elellä niin, ettei se häiritse arkea, jännitän edelleen uusia asioita ja pyrin netistä tai muuten ottamaan mahdollisimman tarkasti selvää, mitä voi olla odotettavissa.
Minulla tuo luonteenpiirre ei ole estänyt yksinkään matkustamista, mutta ymmärrän hyvin, että jollain ihmisellä tilanne voi olla vielä sen verran "pahempi", että tuollainen uusi, iso asia, jossa et vain voi varautua kaikkeen, pelottaa niin paljon, ettei sitä halua edes kokeilla. Itse inhoan edelleen uusiin paikkoihin menemistä, jos en tiedä etukäteen, miten siellä toimitaan. Mieluummin jätän väliin.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä sinäkin olet ensin lapsena reissannut jonkun kanssa.
Kyllä, ikävuodet 0-10 matkustin perheen kanssa. Aikuisena sitten kun alkoi tienata omaa rahaa, oli vähän pakko alkaa matkustaa yksin sillä kavereita mulla ei ollut/ole ja matkustaminen on sellainen asia josta en halua luopua vain siksi ettei ole seuraa. Ja tarkoitan näillä miehillä nyt sellaisia aikuisia miehiä jotka kyllä reissaavat, mutta aina oltava kaveri mukana. ap
Miehet on nykyisin lassukoita, jotka pelkää jopa lähestyä naisia. Osasyynä tähän on kiristynyt ilmapiiri naisten seksuaalisen häirinnän tulkinnassa. Miehet eivät uskalla enää lähestyä naisia, koska saattavat saada julkisen höykyytyksen. Miehistä on tehty munattomia seinäkoristeita.
Yhteiskunta on muokkautunut palvelemaan naisen tarpeita. Miesten on yhä hankalampaa menestyä koulussa ja saada työpaikkaa. Miesten velvollisuudet ovat isot, mutta oikeuksia ei tunnu olevan juurikaan enää.
Nainen saa yksin päättää pitääkö lapsen ja voi halutessaan ajaa miehen lapsen elämästä pois helposti. Käytännlssä nainen on aina se joka saa pitää pariskunnan yhteiset lapset.
Miehet pakotetaan armeijaan kun taas naisille se on vapaaehtoista.
Miehen odotetaan olevan se joka uskaltaa mennä ja tehdä asioita. Se on kokoajan hankalampaa kun yhteiskunta näyttää syrjivän nuoria miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän. Moni ei tykkää tunkea itseään uusiin asioihin ja kaipaa seuraa.
En minäkään tykkää matkustaa yksin, vaikka olen reppureissannut yksin vaikka missä. Aina jostain löytyi joku toinen reissaaja seuraksi joksikin aikaa. Eli ei tarvinnut reissata yksin.
Ajattelen että hohhoijaa, kylläpä sinä oletkin kauhean hyvä ihminen. Matkustat ja kaikkea! Tässä sinulle kiitokseksi ja kannustukseksi palkinto 🏆 noin, nyt on hyvä mieli kaikilla.
Menehän johonkin reissuun, niin meilläkin on mukavaa! Heippa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä teet niin ja näin ja matkustelu on sinulle tuttua ja mieluisaa.
Mieleesi ei mahdu ajatus, että joku toinen kokee asian toisin?
No mä en uskalla. Onneksi en myöskään kyllä halua :D
Mutta siis, mulla on sellainen taipumus että panikoidun vieraissa tilanteissa, ja kun panikoidun, menen toimintakyvyttömäksi. En siis osaa muuta kuin itkeä ja vollottaa ja sääliä itseäni, en pysty toimimaan rationaalisesti. Olen kyllä yrittänyt nuorempana jotenkin 'karaista' itseäni, pakottamalla itseni niihin pelottaviin tilanteisiin, mutta kun se ei ole auttanut mitään. Olen sitten vaan tosiaan joutunut pulatilanteisiin kun olen hätääntynyt ja en osaa enää muuta kuin itkeä, ja siitä on vaivaa ulkopuolisillekin.
Esim. viimeksi kun yritin käydä ulkomailla, bussissa tuli paniikki kun huomasin että olen väärässä bussissa. hätä purkaantui paniikki-itkuna ja yrityksenä päästä heti pakoon tilanteesta eli ulos liikkuvasta bussista. Bussikuski oli äidillisen ja kiltin näköinen nainen, ja huomasi hätäni. Pysäytti bussin, kyseli englanniksi mikä on. Ja kun näki miten lamaantuneessa tilassa olen, tilasi minulle itse taksin jolla pääsen haluamaani osoitteeseen. Itse en olisi pystynyt edes siihen, vaan olisin jäänyt itkien harhailemaan sinne ties kuinka pitkäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin matkustaminen on parasta ja jännää.
Etenkin, kun lennonvaihdon yhteydessä on aikaa mennä sec chekin jälkeen portille n. 10 minuuttia ja sekoitat sinulle ääneenlausutun portin numeron "fourty" --> "fourteen" ja juoksentelet pitkin heathrown käytäviä kiinalaisten kanssa lopulta kuitenkin ehtien koneeseen just ja just.
Joku tyyppi vähän katteli pitkään, kun paikalle istahtaessa hikoilin kuin sika. :D
Vierailija kirjoitti:
Yksin matkustaminen on parasta ja jännää.
Etenkin, kun lennonvaihdon yhteydessä on aikaa mennä sec chekin jälkeen portille n. 10 minuuttia ja sekoitat sinulle ääneenlausutun portin numeron "fourty" --> "fourteen" ja juoksentelet pitkin heathrown käytäviä kiinalaisten kanssa lopulta kuitenkin ehtien koneeseen just ja just.Joku tyyppi vähän katteli pitkään, kun paikalle istahtaessa hikoilin kuin sika. :D
Mulle tällainen extemporee-extreme matkustelussa on kanssa kunnon kirsikkaa kakussa. Jatkolennolta myöhästyminen (ilman omaa syytä), matkalaukku ei saavu kohteeseen ja pari päivää joutuu taitelemaan sillä mitä on & luottokortilla, eksyminen (urbaaniympätistössä), joutuminen outoihin (pl. vaaralliset) tilanteisiin niin mua ihan hykerryttää kun tapahtuu jotain poikkeavaa ja jännää.
Noita on sitten hauska jälkeenkin päin muistella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mä en uskalla. Onneksi en myöskään kyllä halua :D
Mutta siis, mulla on sellainen taipumus että panikoidun vieraissa tilanteissa, ja kun panikoidun, menen toimintakyvyttömäksi. En siis osaa muuta kuin itkeä ja vollottaa ja sääliä itseäni, en pysty toimimaan rationaalisesti. Olen kyllä yrittänyt nuorempana jotenkin 'karaista' itseäni, pakottamalla itseni niihin pelottaviin tilanteisiin, mutta kun se ei ole auttanut mitään. Olen sitten vaan tosiaan joutunut pulatilanteisiin kun olen hätääntynyt ja en osaa enää muuta kuin itkeä, ja siitä on vaivaa ulkopuolisillekin.
Esim. viimeksi kun yritin käydä ulkomailla, bussissa tuli paniikki kun huomasin että olen väärässä bussissa. hätä purkaantui paniikki-itkuna ja yrityksenä päästä heti pakoon tilanteesta eli ulos liikkuvasta bussista. Bussikuski oli äidillisen ja kiltin näköinen nainen, ja huomasi hätäni. Pysäytti bussin, kyseli englanniksi mikä on. Ja kun näki miten lamaantuneessa tilassa olen, tilasi minulle itse taksin jolla pääsen haluamaani osoitteeseen. Itse en olisi pystynyt edes siihen, vaan olisin jäänyt itkien harhailemaan sinne ties kuinka pitkäksi aikaa.
Oman kokemukseni mukaan noihin ei auta itsensä ”karaistaminen ja susille heittäminen” vaan pienten positiivisten kokemusten kerääminen ja sitä kautta ”minä onnistun tässä”-itsevarmuuden karttuminen.
Tuon bussikokemuksesi voi kääntää myös positiiviseksi. Vaikka pahin tapahtui (väärä bussi), selvisit siitä kuitenkin, jäit henkiin, et jäänyt harhailemaan ja lopulta päädyit minne pitikin. Tyylipisteitä ei kannata miettiä.
Jatka vain rohkeasti uusien kokemusten hankkimista.
No ehkä sinäkin olet ensin lapsena reissannut jonkun kanssa.