Onko muita jotka ovat onnellisia siitä että lapset kasvaa?

Vääntötarve voi johtua osittain molemmista osapuolista ja koko teidän pperhedynamiikasta, isä mukaan lukien. Oletteko välillä istuneet rauhassa pöydän ääreen ja keskustelleet asioista koettaen saada yhteistä sopimusta aikaan siitä miten toimitaan ja tilanne saataisiin paremmaksi? Lapsillekaan tuo ei ole kivaa jos "mutsi aina ragee", voin vaikka vannoa. Toisaalta sillä tavoin he kyllä saavat huomiota ja välittämisen osoitusta sinulta, sellaisessa muodossa johon ovat tottuneet koko ikänsä. Olisiko esim. perheneuvolasta apua? Hae ainakin itsellesi keskusteluapua, jottet romahda. Voimia!

Lasten pitäisi saada positiivista huomiota ja palkitsemista oikein tekemisestä ja sitten esim. viikkorahoja pois, jos sovituista asioista lipsutaan. Pitäisi löytää se tapa palkita, joka teidän lapsille toimii. Enemmän kivaa yhdessä tekemistä ja laatuaikaa perheenä. Lapsille kunnon herätyskellot, jos kännykän herätys ei riitä.

Minustakin on mukavaa, että lapset kasvavat. Ovat nyt koulussa alaluokilla, ihanaa kun a) vaipparalli b) syöttäminen c) pukeminen d) neuvolakäynnit ja e) jatkuva vahtiminen ovat ohi. 

Oma lapsi on vielä pieni, mutta todellakin nautin kasvamisesta ja voin kuvitella nauttivani aikanaan myös siitä, kun lapsi muuttaa omaan kotiinsa. En sen takia, että haluaisin lapsesta eroon vaan koska on aidosti ihanaa ja ihmeellistä nähdä itsenäistymisen tapahtuvan askel askeleelta.

Meillä ei ole ollut lasten kanssa oikein minkäänlaisia onglemia. Koulua on käyty patistelematta ja arvosanat ovat olleet hyviä. Ei ole ollut ongelmia kotiintuloaikojen kanssa tai päihteiden käyttöä. Mutta siti on tosi mahtavaa kun muuttavat omilleen. Nuorin on 20 ja jos saa syksyllä opiskelupaikan (tai töitä), niin aikoo muuttaa pois, kaksi vanhenpaa on asunut jo kolmisen vuotta omillaan. Kyllä tämän on ehdottomasti elämän parasta aikaa tähän asti.

Olen onnellinen siitä että kasvavat ja pärjäävät.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3417927/ketju/neuvoja_miten_saada_lapsi…

https://www.is.fi/perhe/art-2000005615602.html

5 vinkkiä, miten saat lapsesi tekemään läksynsä

https://www.is.fi/perhe/art-2000000677530.html

Pistä teini kuriin: "Älä suostu jäkättäjäksi ja käske kaverit koteihinsa"

https://www.aamulehti.fi/ihmiset/elatko-murrosikaisen-kanssa-poimi-tast…

Elätkö murrosikäisen kanssa? Poimi tästä 28 Kamalien äitien vinkkiä, joilla selviät arjesta

Nautin.

Minulla on 14-, 11- ja 9-vuotiaat lapset ja sitten mentiin vielä yksi tekemään ja hän nyt puolitoistavuotias.

Odotan kovasti että aikaa kuluu noin pari vuotta ja sitten alkaa olla suht rentoa elämää kun kuopuskin isompi ja osaa puhua eikä ole niin vahdittavissa kuin nyt. On siis juuri oppinut kiipeilemään tuolille ja siitä keittiön pöydälle.. Perässä saa mennä koko ajan.

Noiden isompien kanssa on jo mukavaa tehdä asioita joista itsekin nauttii tai jos ei niin nauti niin voi olla vähän taka-alalla eikä mennä perässä, esim hop lop.

Toki nautin tästäkin kun arki on aika kiireetöntä kun olen koti-äitinä.

Poikani on vasta 8kk ja odotan jo sitä päivää että hän muuttaa pois ja saan elämäni takaisin.

Mitä tulee itse asiaan, niin kyllä se pesästä lähtö ja sieltä potkiminen on ihmiseen "koodattu" - ihan siinä missä muihinkin eläimiin. Haikeus totta kai kuuluu asiaan ja vanhemmille jopa pienimuotoinen kriisi kun viimeinen lähtee, mutta kyllä se silti hyvältä tuntuu kaikista osapuolista. Lasten kuuluu kasvaa ja itsenäistyä ja vanhempien kuuluu huomata tämä ja päästää irti askel askeleelta ikätason mukaan - ja lopulta kokonaan irti.

On epäterve ja -normaali tilanne, kun aikuinen lapsi ei halua itsenäistyä tai kun vanhempi ei suostu päästämään irti aikuisesta lapsesta. Jokainen uhmaikä (mukaan lukien murrosikä) itsenäistää lasta ja luo ikätason mukaista rajaa ja yksityisyyttä lapsen ja vanhemman välille.

Mä en malta odottaa että teini muuttaa pois kotoa. Tätä varten olen hänet kasvattanut niin kuin olen, että hän uskaltaa, pystyy, rohkenee ottaa siivet alleen ja aloittaa itsenäisen elämän. 

Itsellä on jo vaikka mitä suunnitelmia sille ajalle kun oma vapauteni koittaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en malta odottaa että teini muuttaa pois kotoa. Tätä varten olen hänet kasvattanut niin kuin olen, että hän uskaltaa, pystyy, rohkenee ottaa siivet alleen ja aloittaa itsenäisen elämän. 

Itsellä on jo vaikka mitä suunnitelmia sille ajalle kun oma vapauteni koittaa.

Sama juttu. Meillä on vain yksi lukiolainen, joka on jo muutaman vuoden harrastanut, reissannut ja mennyt kavereiden kanssa omatoimisesti, joten omaa aikaa on miehen kanssa ruhtinaallisesti. Se on aivan ihanaa.

Ei tässä nyt mitään perheterapiaa tarvita. Haloo.

Meillä on oikein hyvä perhedynamiikka, ja ISÄKIN ON LÄSNÄ. Olen vain onnellinen että nuo itsenäistyvät ja kasvavat ja muuttavat pois. Jos tilanne olisi päinvastoin, ehkä sitä perheterapiaa tarvittaisiin.

Mulla on 2 v taapero ja parin viikon päästä vauva. Täytyy myöntää että tää pikkulapsiaika ei ole sitä mistä nautin eniten. Kamalan raskasta yövalvomisineen, jne. En oo ikinä hankkinu lapsia varsinaisesti jonkun hoivaamisen takia. Tottakai hoidan hyvin lapseni ja päiviin mahtuu paljon iloakin, mutta odotan sitä aikaa eniten minkä takia olen perheen halunnut. Eli sitten kun lapset on kouluikäisiä. Silloin voidaan mennä yhdessä huvipuistoihin ja kylpylöihin. Minäkin tykkään mennä laitteisiin ja laskea vesiliukumäessä. Voidaan mennä perheen kesken veneilemään ilman että tarvii yöllä nähdä painajaisia hukkuvista taaperoista. Ylipäätään se kaiken lasten kanssa tekemisen maailma avautuu. En kyllä ymmärrä ihmisiä jotka hankkii lapsia ilman että nauttii siitä touhusta yhtään. Minä nautin pikkulapsiajasta hetkittäin mutta silti odotan että tämä on ohi.