Mielestänne paras tapa vähentää autoilun päästöjä?
Eli mikä olisi sinun ratkaisusi autoilun päästöjen vähentämiseen?
Oma ehdotukseni on, että joukkoliikenteen kehittämisen lisäksi, tehtäisiin portaittain nouseva haittavero, joka olisi sidottu myös asuinpaikkaan. Eli harvaan asutuilla seuduilla olisi enemmän ns. vapaakilometrejä sen mukaan miten kaukana ne palvelut ovat. Karkeasti laskettuna vaikka kerran viikossa kauppaan ajo on ok ja siitä ylimeneviltä tuhannelta kilometriltä sitten asteittain nouseva maksu.
Työmatkaliikenteestä voisi vähentää sitä veroastetta, jos joukkoliikennettä ei olisi mahdollista käyttää.
Hyvien joukkoliikenneyhteyksien alueella vapaakilometrejä ei olisi juuri ollenkaan.
Autojen päästöjä otettaisiin laskelmissa jonkin verran huomioon, mutta niistä vanhoista kotteroista ei suoraan rangaistaisi, koska ei se auton valmistuskaan nollapäästöistä ole ja on parempi että se kerran viikossa kymmenen kilometrin päähän suuntautuva kauppamatka tehdään vanhemmalla autolla, kuin ostetaan siihen aivan uusi.
Koska nykyään on paikantimet ja kaikenmaailman lukijat, voisi harkita tästä päästöverosta jopa kuljettajakohtaista, eli silloin omat vapaakilometrit eivät kuluisi autoa lainatessa ja tämähän olisi taas ekologista ja kannustaisi jakamaan tarvittaessa sitä kalustoa, ettei jokaisen tarvitsisi ostaa omaa kotteroa.
Tässä mallissa siis haja-asutusalueiden pienituloiset voisivat yhä asua siellä mökissään ja ajaa omalla autollaan kauppaan, eikä eläkeläisten tarvitsisi muuttaa kaupunkiin autoilun hinnan takia.
Ammattiautoiluun sitten tietysti eri säännöt.