Lue keskustelun säännöt.
Mikä on suurin vaikein kohtaamasi suru elämässäsi?
14.02.2019 |
Mikä auttoi tai antoi sinulle voimia jaksaa eteenpäin?
Voiko läheinen jotenkin auttaa?
Kommentit (38)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hätäsektio raskausviikolla 26, pieni keskonen kolme kuukautta sairaalassa ennen kuin kuoli. Ei siinä kukaan voi auttaa, parempi vaan kun ei yritäkään. Ihan tarpeeksi tekemistä jaksaa oman päänsä kanssa päivästä toiseen, ei siinä jaksa kenenkään toisten hyssyttelyä kuunnella.
Oma ulkonäkö. Harmittaa, etten voi olla tavallisen näköinen tai jopa nätti.
Äitini kuolema kun olin ala-asteikäinen.
Äidin alkoholisoituminen. En ole vielä oppinut, miten hyväksyä asia ja päästä siitä yli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani kuolema suht nuorena. Tukea sain puolisoltani, jonka vanhempi oli kuollut hänen ollessaan lapsi. Ymmärrystä ja empatiaa.
Vierailija kirjoitti:
Hätäsektio raskausviikolla 26, pieni keskonen kolme kuukautta sairaalassa ennen kuin kuoli. Ei siinä kukaan voi auttaa, parempi vaan kun ei yritäkään. Ihan tarpeeksi tekemistä jaksaa oman päänsä kanssa päivästä toiseen, ei siinä jaksa kenenkään toisten hyssyttelyä kuunnella.
Olet kyllä joutunut elämään raskasta aikaa. Oliko teillä muita lapsia ennemin? Missä he olivat tuon ajan, kun olitte sairaalassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon menettänyt isovanhempani, isäni, äitini ja veljeni. Silti suurin suru oli kun 15 vuotias koirani kuoli. Aika auttaa suruun, niin kulunut fraasi mutta se pitää paikkansa.
Sairasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hätäsektio raskausviikolla 26, pieni keskonen kolme kuukautta sairaalassa ennen kuin kuoli. Ei siinä kukaan voi auttaa, parempi vaan kun ei yritäkään. Ihan tarpeeksi tekemistä jaksaa oman päänsä kanssa päivästä toiseen, ei siinä jaksa kenenkään toisten hyssyttelyä kuunnella.
Olet kyllä joutunut elämään raskasta aikaa. Oliko teillä muita lapsia ennemin? Missä he olivat tuon ajan, kun olitte sairaalassa?
Ei ollut muita eikä ole tullut. Tästä on 8 vuotta aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että kaikki hylkää, sukulaiset ja ns kaverit. Ihmiselle kun tulee tarpeeksi shittiä niskaan niin kukaan ei halua olla tekemisissä
Äitini alkoholismi. En todellakaan tiedä mikä tähän tuskaan auttaisi ja miten pääsisi yli. En tiedä tulenko pääsemäänkään ikinä. Terapiaan ei valitettavasti ole ainakaan tällä hetkellä varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni ongelmat: masennus ja seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon menettänyt isovanhempani, isäni, äitini ja veljeni. Silti suurin suru oli kun 15 vuotias koirani kuoli. Aika auttaa suruun, niin kulunut fraasi mutta se pitää paikkansa.
Olen mm. saattohoitanut vanhempani ja isovanhempani kuolemaan asti, saanut keskenmenon myöhäisillä viikoilla (ainoa kerta kun olin raskaana, jäin lapsettomaksi)
Vaikein suru oli kuitenkin 14v koirani kuolema. Jaa miksikö? Se oli mulle kaikkien näiden em. vaikeiden aikojen ajan se lohduttaja, se syy miksi nousin sängystä ylös. Se aisti mun mielentilat ja lohdutti ja tuli lähelle kun en meinannut jaksaa. Kun se kuoli, romahdin aivan täysin.
Vain aika auttoi.
Se kun ei ollut tarpeeksi näyttöä miehen pedifiliasta eikä tullut tuomituksi. Nyt eletään lasten kanssa pelossa. Miten saisin pojat puhumaan? 😭
Valitsin aviomieheni väärin perustein ja olen ollut onneton koko liittomme ajan. Nyt kaksi pientä lasta ja ero tuntuu mahdottomalta. Tunne siitä, että elän elämäni parasta aikaa, mutta olen jumissa ihmisen kanssa josta en edes pidä..suuri suru myös lasteni vuoksi koska eivät voi nähdä vanhempiaan onnellisina yhdessä.
Veljeni meni junan alle 17 vuotta sitten. Päivittäin mielessä vieläkin.
18.v kissani kuolema. Menetys oli sydäntä riipaiseva ja todella henkilökohtainen.
Olen menettänyt isovanhempani, vanhempani ja kokenut 4 km. Silti vaikein paikka oli suuren rakkauden menetys.
Olrmme vielä vuosikymmenten jälkeen harvakseltaan yhteydessä ja vaikka molemmat saikin ns hyvän elämän toisaalla tuo on ikuisesti vaikein menetys minulle. Yhteiset vuodet, lapset joita ei koskaan saatu, läheisyys. Kaikki
Oon menettänyt isovanhempani, isäni, äitini ja veljeni. Silti suurin suru oli kun 15 vuotias koirani kuoli. Aika auttaa suruun, niin kulunut fraasi mutta se pitää paikkansa.