Paras tapa kuolla on kyllä tuollainen äkkilähtö, ei tarvitse kitua

Juuri näin! Ei tartte pyöriä EsperiCareissa

Nuorena ihmisenä vanhusten osastolla sairaalassa silloin tällöin maanneena allekirjoitan kyllä tuon. On ollut järkyttävää seurata näitä vanhuksia eikä itse haluaisi elää niin pitkään.

Paras tapa kuolla mielestäni on muistisairaus. Siinä ei paljon tajua siitä että lähtö on lähestymässä ja omaiset ehtivät rauhassa tottua ajatukseen että lähtö on tulossa.

Parin sukulaisen olen nähnyt hitaasti kituen kuolevan syöpään ja todellakin toivon itselleni toisenlaista lähtöä!

Oman vanhemman olen menettänyt yllättäen eli kuoli yöllä sairaskohtaukseen.

Paras olisi, jos ehtisi kuitenkin hyvästelemään.

Tämä. En ymmärrä miksi ikäihmisille sanotaa, että pitäisi rauhoittaa menoa. Itse ainakin aion vain lisätä vauhtia eläkkeellä. Siis olettaen, että pääsen sinne asti.

Kroonisten sairauksien kanssa elävänä on vaikea käsittää, että hoitohenkilökunnan ihmisten mielestä olen masentunut, kun en hirveästi näe järkeä elää pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin! Ei tartte pyöriä EsperiCareissa

Jos kaikki kuolis näin, ei EsperiCare voisi leipoa miljonäärejä.

Niinpä. Itse todellakin haluan/aion kuolla suht hyväkuntoisena. En todellakaan suostu vanhainkotiin makaamaan vuosikymmeniksi vaipat housuissa.

Mielellään sitä lähtis saappaat jalassa. Itsellä tutkimuksia edessä ja joku kasvain, joka pitää leikata. Pelottaa kyllä. Pienet lapset ja elämä ihanaa, paljon kokematta ja näkemättä. En olis yhtään valmis sairastamaan. En halua.

Totta, mutta mielellään kuitenkin vähän vanhempana. Sukulaisissa on monta 80-90-vuotiasta ja aikalailla voi sanoa, että sinne kahdeksaankymppiin on mahdollista elää hyvää elämää, sitten se alamäki yleensä alkaa. Poikkeuksena isosetäni, joka eli täysin terveenä 99-vuotiaaksi ja sitten sairastui ja puolen vuoden päästä kuoli. Häntä harmitti kovasti, että viimeisen päälle suunnitellut 100-v kekkerit jäi pitämättä.

Muuten ajattelen samoin, eli minusta sekä fyysisesti että psyykkisesti tuntuu että tuo olisi paras tapa lähteä, mutta toisaalta koska olen pienen lapsen yh, joskus pelottaa se ajatus, että mitä jos kuolen sairaskohtaukseen kotiini, niin ehditäänkö lapsi pelastaa. Todennäköisesti kukaan ei kaipaisi minua viikkokausiin ja lapsi kuolisi hitaasti kitumalla nälkään sinne kotiin, kuolleen äitinsä viereen :( Lukuun ottamatta tätä aspektia, haluaisin itsekin lähteä suht hyväkuntoisena vielä ja nopeasti. Mieluiten sitten kun lapsi jo pärjää omillaan.

Kyllä. Minä olen vakaasti päättänyt, että en ala käyttämään mitään pitkäaikaislääkitystä, en edes vereanpainelääkettä. Jos kuolema tulee, niin tulee. Olen 50-v ja lapset jo sen ikäisiä, että pärjäävät. Pyrin kyllä elämään terveesti, olen kala-kasvissyöjä, liikun melko runsaasti, en ole koskaan tupakoinut ja alkoholin käyttö minimaalista. Mutta en elä tiukkapipoisesti kuitenkaan, vaan nautin elämästä monin tavoin. Luontaishoitoja ja luontaistuotteita käytän myös paljon ja ne on toistaiseksi riittäneet vaivat parantamaan. Sitten kun ei riitä, niin se oli sitten siinä. Lääkkeet ja kaikenlaiset leikkaukset ne turhaan elinikää pidentää.

Kauheaa se on, että hyvän elämän mittarina pidetään mahdollisimman pitkää elämää, hinnalla millä hyvänsä. Se kun ei yleensä ole kenellekään enää onnellista ja hyvää. Yhteiskunnalla ei riitä resurssit, vanhukset kärsii ja omaiset on kovilla.

Vierailija kirjoitti:

Tämä. En ymmärrä miksi ikäihmisille sanotaa, että pitäisi rauhoittaa menoa. Itse ainakin aion vain lisätä vauhtia eläkkeellä. Siis olettaen, että pääsen sinne asti.

Just noin! Mun motto on # eletään kuin viimeistä päivää#

Juuri niin. Mulla oli lähtö ihan minuuteista kiinni ja olo oli todella hyvä ja rauhallinen. Kiitos kirurgien heräsinkin teholta leikeltynä ja letkuissa. Vielä ei ollut mun vuoro.

Sitä ei varmaan kukaan halua että makaa ikävuodet 80-90 muiden sänkyyn hoitamana.

Mieluiten kuolisin suht terveenä seisovilta jaloilta, mutta en kyllä mielellään alle 70 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Paras tapa kuolla mielestäni on muistisairaus. Siinä ei paljon tajua siitä että lähtö on lähestymässä ja omaiset ehtivät rauhassa tottua ajatukseen että lähtö on tulossa.

Muistisairaus on todella raskasta omaisille, sitä en toivo kenellekkään. Se kun ei tule yhtäkkiä, vaan pikkuhiljaa rakas omainen muuttuu täysin toiseksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras tapa kuolla mielestäni on muistisairaus. Siinä ei paljon tajua siitä että lähtö on lähestymässä ja omaiset ehtivät rauhassa tottua ajatukseen että lähtö on tulossa.

Muistisairaus on todella raskasta omaisille, sitä en toivo kenellekkään. Se kun ei tule yhtäkkiä, vaan pikkuhiljaa rakas omainen muuttuu täysin toiseksi ihmiseksi.

Näinpä juuri. Siinä ehtii tottua siihen että tämä läheinen on poistumassa tästä maailmasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Minä olen vakaasti päättänyt, että en ala käyttämään mitään pitkäaikaislääkitystä, en edes vereanpainelääkettä. Jos kuolema tulee, niin tulee. Olen 50-v ja lapset jo sen ikäisiä, että pärjäävät. Pyrin kyllä elämään terveesti, olen kala-kasvissyöjä, liikun melko runsaasti, en ole koskaan tupakoinut ja alkoholin käyttö minimaalista. Mutta en elä tiukkapipoisesti kuitenkaan, vaan nautin elämästä monin tavoin. Luontaishoitoja ja luontaistuotteita käytän myös paljon ja ne on toistaiseksi riittäneet vaivat parantamaan. Sitten kun ei riitä, niin se oli sitten siinä. Lääkkeet ja kaikenlaiset leikkaukset ne turhaan elinikää pidentää.

Kauheaa se on, että hyvän elämän mittarina pidetään mahdollisimman pitkää elämää, hinnalla millä hyvänsä. Se kun ei yleensä ole kenellekään enää onnellista ja hyvää. Yhteiskunnalla ei riitä resurssit, vanhukset kärsii ja omaiset on kovilla.

Kas, joku muukin ajattelee näin! Itse olen siinä mielessä vielä radikaalimpi, etten käytä edes lyhytaikaislääkityksiä enkä luontaistuotteita. Syyt päätökseeni:

1) Ihmisiä on tällä planeetalla liikaa, joten kokisin epäeettisesit pitkittää omaa elämääni luonnon määräämän yli, varsinkin kun minulla ei toisaalta ole vastuuta kenestäkään esim. ei lapsia, ja toisaalta minulla ei ole mitään erityistä annettavaa maailmalle 

2) En hyväksy eläinkokeita, jotka ovat vain tieteen nimissä glorifioituja eläinuhreja. Tähän ihmiset sanovat, että "mutta tieteen käyttämät eläinkokeet johtavat oikeisiin hyödyllisiin tuloksiin, toisin kuin jollekin heimojumalalle uhratut eläimet". Eettisesti väärät asiat ei vaan tule eettisesti oikeiksi sillä, että vääryyden tekemisestä on hyötyä jollekin. Eikä varsinkaan uhraamisen kohteiden kärsimys vähene, päinvastoin, nykyään voidaan eläintä tappamatta tuottaa tutkimustoimenpiteillä paljon enemmän eläimelle tuskaa kuin silloin kun joku poppaukko viilsi eläimeltä kurkun auki ja valutti veret alttarille. Länsimaisen lääketieteen kehitys perustuu eläinkokeille, joten jätän tästäkin syystä lääketieteen käyttämättä.

3) Minulla ei ole henkilökohtaisestikaan mitään halua pitkittää omaa elämääni, vaan mielelläni voisin lähteä vaikka tänään jo. Lapsesta asti minulla on ollut tunne, että tämä vaihtelevan kivun ja nautinnon elämä ei ole oikein mistään kotoisin, eikä samojen rutiinien toistaminen aamusta iltaan, joka ainoa päivä.