Sattuuko ensimmäinen ero aina eniten?

Riippuu  varmaan erosta ja eroajista. - En tiedä, että olis tapahtunut kahta samanlaista eroa.  

Jokainen ero tuntuu vähän erilaiselta

Ei välttämättä. Jos on vaikka itse aloitteellinen ensimmäisessä erossa ja toisessa tulee yllättäen jätetyksi.

Ei. Mun eka ero oli oikeesti sellainen "Noni heippa, kaikkea hyvää sulle" ja elämä jatkui. En itkenyt, tuntui korkeintaan helpottuneelta. Toisen eron jälkeen en syönyt päiviin ja itkin vain sohvan nurkassa ja mietin tosissani, että vetäisinkö ranteet auki ja kuolisin, kun missään ei ole enää mitään mieltä.

Toinen ja kolmas ero tuntui. Kolmas ero siksi koska oli lapsi. Elämässä on pahempia asioita kun ero. 

Mulla kokemus teinierosta jonkun yhden vuoden "suhteen" jälkeen. Sattui ehkä pari kk. Mutta sitten ero ihmisestä, jota oikeasti rakastin koko elämäni ja sinä päivänä kun lähti kaikki oli ihan ok, eikä olut mitään merkkejä. Seksiä oli aina 2-3 krt viikossa koko suhteen ajan eli about 20v.

Ja kun itse rakastin ja rakastan yhä. Hän valitsi toisin eli lähti toisen naisen takia. Ihan yhtäkkiä vaan. Ei antanut mitään merkkejä - ei minkäänlaisia. Lähtöpäivänäänkin haki mut töistä ja oli ihan kuin aina. 

Minulle se seitsemäs oli pahin.

Vierailija kirjoitti:

Miten on? Kestääkö tulevat erot paremmin, vai riippuuko tuskan suuruus vain siitä kuinka paljon rakasti?

Ensimmäinen avioero oli todella kova paikka.

ei... :DDD mulla kai vähiten sillon. :D mun mielestä sil on ehkä ollu vaikutusta, et mmillanen et vastapuoli on. et jos se on "mukava ihminen" jnejne, niin on helpompaa erota. mut jos vastapuoli on joku kiero ihminen ja ilkee, niin eroomiset on sellasten kanssa ollu vaikeampia, en tiedä sit miks.. :D

Vierailija kirjoitti:

Mulla kokemus teinierosta jonkun yhden vuoden "suhteen" jälkeen. Sattui ehkä pari kk. Mutta sitten ero ihmisestä, jota oikeasti rakastin koko elämäni ja sinä päivänä kun lähti kaikki oli ihan ok, eikä olut mitään merkkejä. Seksiä oli aina 2-3 krt viikossa koko suhteen ajan eli about 20v.

Ja kun itse rakastin ja rakastan yhä. Hän valitsi toisin eli lähti toisen naisen takia. Ihan yhtäkkiä vaan. Ei antanut mitään merkkejä - ei minkäänlaisia. Lähtöpäivänäänkin haki mut töistä ja oli ihan kuin aina. 

Miten tuollaisesta selviää?

Varmasti ensimmäinen ero pitkästä suhteesta kirpaisee juuri sen ensimmäisen takia todella paljon, kun ainakin itselläni oli ”pysyvää” parisuhdetta kohtaan aikamoisia odotuksia, joita en sitten osannut täyttää, ja sydänsurujen keskellä koin myös paljon epäonnistumisen tunteita. Eroa oli kuitenkin mietitty ja asiaa osasi käsitellä edes jollain järjellä, vaikka se pitkään kestikin. Oli vaikeaa antaa omien siipiensä kantaa.

Sitten taas esimerkiksi ero opiskeluaikojen jenkkipoikaystävästäni tuntui aivan maailmanlopulta, koska tilanne oli niin lopullinen: ”en tule enää koskaan näkemään tätä ihmistä”. Suhdetta oli kuitenkin takana vasta muutama kuukausi.

Nyt jos edes ajattelen, että joutuisimme eroamaan mieheni kanssa, en tiedä selviäisinkö edes hengissä. Jo ajatus tuntuu niin romuttavalta (varmasti suurelta osalta siksi, kun meillä menee todella hyvin).

Sitten on ollut pari pettämiseroa ja pari haikeaa, kun asiat ovat hiljalleen hiipuneet pois. Kaikki ihmiset ja suhteet ovat niin erilaisia, ettei niitä voi verrata keskenään. Ajattelen myös, että jokainen ero varmaan on entistä pahempi, sillä jokaisen parisuhteen tulisi olla aina edeltäjiään parempi.

Vierailija kirjoitti:

Miten on? Kestääkö tulevat erot paremmin, vai riippuuko tuskan suuruus vain siitä kuinka paljon rakasti?

No kyllä varmasti tavallaan, tai isosti.

Paitsi jos se on helpottava, esim väkivalta jne