Lue keskustelun säännöt.
mä en niinku oikeasti pysty enää
08.02.2019 |
tää on nii rankkaa. en tiä mitä oon tehny ansaitakseni tän kaiken kauhean pahuuden. kiusaaminen oli siihen päälle ihan liikaa ja musta tuntuu, että se paha olo siitä yksinään tap_paa mut. oon ihan yksi eristäytyny kaikesta. sitten mää oon sairastunu ja mä tiedän, et mä kuolen tähän. mut en mä halua kuolla, vaikka joskus tuntuuki siltä, et se on ainoa keino pois tästä. ku mä oon kokenu niin paljon ja mä en kestä sitä. mä en toivu enkä pääse yli ja nyt mä olen sairaskin.enkä mä koskaan saanut toteuttaa itseäni. sain tän kaiken pahan ja kesti ehkä just sen takia, et ajattelin, et se on sen arvosta. vaatimus siihen, et nouseekin joskus. mut mä en nouse. mä kuolen. ja mulla on niin paha olla koko ajan, että en pysty edes olee. eikä mun sydän kestä enää pitkään. tunnen sen rinnassa. ja se on... mä en pysty lopettaa. miks mä oon tämmöne?
Kommentit (20)
paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö? helpottiko purkautuminen hetkeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö? helpottiko purkautuminen hetkeksi?
no en mä tiiä. kai mä ihan täyshullu olisin, jos diagnosoitavaksi menisin. mut en mä pysty. en pysty, kun ihmiset ei ymmärrä. ja vetää vaan alemmas. eikä se edes auttas. mun pitäs ite jotenki nousta, mut en mä vaan pysty, vaikka miten yrittäisin. se paha olo vaan on asettenu mun sisälle eikä mikään enää muuta sitä. se vaan, et mitään ei ois tapahtunu nii sitten mä olisin ok. mut en mä pääse ylös ja mä kyllä haluan, mut ku mä en pysty ja kukaan ei ymmärrä. ja kuolenki varmaa enne.
Minäkin olen jo luovuttanut elämässäni. Suomi on rikas maa kuin heillä on varaa pitää osaava nuori nainen kotona.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen jo luovuttanut elämässäni. Suomi on rikas maa kuin heillä on varaa pitää osaava nuori nainen kotona.
no niin, mäkin varmaan luovutin jo syntyessäni. ei mulla ollu edes mitään mistä luovuttaa. ei mun elämä edes alkanu koskaan. olin vaa nyrkkeilysäkki ja heittopussi, johon kaikki muut purki pahan olon ja pääsi ylös. mä jäin tänne roikkumaan ja maahan makaamaan.
Huomaatko kun puhut koko ajan negatiivisia? Että et pysty ja et nouse? Tollasia kun ajattelet päivittäin niin ei ihme jos on mieli maassa.
Onko sulla mitään kiinnostuksen kohteita mitkä tois iloa? Ja mikä sua oikeastaan harmittaa? Kiusatuksi tuleminen vai mikä tossa on pohjalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko kun puhut koko ajan negatiivisia? Että et pysty ja et nouse? Tollasia kun ajattelet päivittäin niin ei ihme jos on mieli maassa.
Onko sulla mitään kiinnostuksen kohteita mitkä tois iloa? Ja mikä sua oikeastaan harmittaa? Kiusatuksi tuleminen vai mikä tossa on pohjalla?
no siis kyllä mä oon yrittänyt nousta ja ylös. kyl mä oon hoitanu hommat ja tehny kaiken, mut se ei riitä. ja ihmiset ei ees haluu, et nousen. mä oon nyrkkeilysäkki ja heittopussi, johon muut purki pahan olon ja nousi ylös. mä jäin tänne roikkumaan ja maahan makaamaan.
kyl mä oon yrittänyt kerätä itteeni, mut ku se kaikki pahuus vetää mut alas. ja tätä just tarkotan, ku kukaan ei ymmärrä.
ja onhan mulla. mut en mä ikinä pystyis enää toteuttaa itteeni. sen takii mua kiusattiin.
no se ja kaikki muu. enkä mä pysty paranee, vaik yritän.
ku se en oo mää vaan kaikki mussa sisällä, mikä taistelee vastaan. se ei riitä, et sanon nyt mä jätän tän ja jatkan, ku se paha olo ei käskemällä lähe. ja menneisyys onku nilkkapanta ja iso pallo jalassa. ja mä yritän sahata sitä paperilla, ku mulla ei oo mitään terävämpää sitä vastaan. ei mitään, mikä oikeesti auttais.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jonnekin pois ja aloita alusta niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten haluaisit toteuttaa itseäsi? Mikä sua innostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko kun puhut koko ajan negatiivisia? Että et pysty ja et nouse? Tollasia kun ajattelet päivittäin niin ei ihme jos on mieli maassa.
Onko sulla mitään kiinnostuksen kohteita mitkä tois iloa? Ja mikä sua oikeastaan harmittaa? Kiusatuksi tuleminen vai mikä tossa on pohjalla?
no siis kyllä mä oon yrittänyt nousta ja ylös. kyl mä oon hoitanu hommat ja tehny kaiken, mut se ei riitä. ja ihmiset ei ees haluu, et nousen. mä oon nyrkkeilysäkki ja heittopussi, johon muut purki pahan olon ja nousi ylös. mä jäin tänne roikkumaan ja maahan makaamaan.
kyl mä oon yrittänyt kerätä itteeni, mut ku se kaikki pahuus vetää mut alas. ja tätä just tarkotan, ku kukaan ei ymmärrä.
ja onhan mulla. mut en mä ikinä pystyis enää toteuttaa itteeni. sen takii mua kiusattiin.
no se ja kaikki muu. enkä mä pysty paranee, vaik yritän.
En tiiä mitä sulle on tapahtunu mut toivottavasti et oo tollasien kanssa enää tekemisissä.
Mikset pystyis toteuttaa itteäs?
Kaikki nää mitä ajattelet itestäs ni ne on sun omassa päässä, sulle on syntyny noista tapahtumista ajatusmalli itsestäs ja siitä on tullut ikäänkuin tapa. Sun pitäis yrittää muuttaa käsitystä itestäs, yritä olla määrittelemättä itteäs muiden heittopussiks.
Ihminen on sitä mitä itse ajattelee olevansa. Yritä sanoa ja miettiä itestäs positiivisia asioita, mitä haluaisit olla? Yritä sanoa itelles joka päivä että oot hyvä, riittävä ja pystyt tehdä kaiken mitä haluat. Kun hoet ja ajattelet noita itelles tarpeeks ennen pitkää uskot ne ja niistä tulee sun uus käsitys itsestä.
Näin noi vanhatki huonot uskomukset on syntyneet jonku ulkopuolisen henkilön tai kokemusten kautta.
Ymmärrän et voi tuntua vaikeelta, mut halusin yrittää auttaa jotenki. Kannattaa kans ettiä aiheesta netistä ja lukea. Tsemppiä, pystyt siihen! Oot arvokas ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tää on nii rankkaa. en tiä mitä oon tehny ansaitakseni tän kaiken kauhean pahuuden. kiusaaminen oli siihen päälle ihan liikaa ja musta tuntuu, että se paha olo siitä yksinään tap_paa mut. oon ihan yksi eristäytyny kaikesta. sitten mää oon sairastunu ja mä tiedän, et mä kuolen tähän. mut en mä halua kuolla, vaikka joskus tuntuuki siltä, et se on ainoa keino pois tästä. ku mä oon kokenu niin paljon ja mä en kestä sitä. mä en toivu enkä pääse yli ja nyt mä olen sairaskin.enkä mä koskaan saanut toteuttaa itseäni. sain tän kaiken pahan ja kesti ehkä just sen takia, et ajattelin, et se on sen arvosta. vaatimus siihen, et nouseekin joskus. mut mä en nouse. mä kuolen. ja mulla on niin paha olla koko ajan, että en pysty edes olee. eikä mun sydän kestä enää pitkään. tunnen sen rinnassa. ja se on... mä en pysty lopettaa. miks mä oon tämmöne?
Tiedän ihmisiä, jotka luulivat etteivät pystyisi enää koskaan hymyilemään. Eivät he käyneet terapiassa tai syöneet lääkkeitä, he kituivat yksin. Stressi oli heidän elimistönsä tapa purkaa tuntemuksia, kun pää ei ymmärtänyt, mistä oli kyse.
Mutta toisin kävi, heidän elämänsä muuttui paremmaksi. Heistä tuli ajan myötä, omalla painollaan, vapaampia ja onnellisempia kuin koskaan aiemmin. He oppivat tuntemaan itsensä, eikä se ollut sittenkään kamalaa. Päinvastoin!
Mistä oli kyse? Aluksi siitä, että he alkoivat päästä kontaktiin traumansa kanssa, siis ihan varhaisilta ajoilta koetun. Se ohjasi heidän elämäänsä tiedostamatta, kunnes ympäristö aiheutti liikaa kitkaa. Ei eletty sellaista elämää kuin sydän sanoo, joten kitkaa kasaantui vuosien mittaan - vähän niinkui elimistö huutaisi kovempaa kuurolle.
Se mitä kannattaa tehdä, on yrittää keskittyä hyviin asioihin, vaikka ne eivät heti tuottaisi mitään iloa. Kun koet olevasi hyödyllinen, sillä on mahtava vaikutus hyvinvointiisi ja luottamuksesi rakentuu pikku hiljaa kuin itsestään. Keskity muihin itsesi sijaan, tai ihan vain luonnossa olemiseen, yrittämättä olla onnellinen. Parempi olo tulee siinä sivussa, ja alat rakastaa itseäsi kuin huomaamatta. Joudut tavallaan rakentamaan itse sen luottamuksen, joka jäi joltain kesken kun olit pieni. Ei sen kummempaa. Se voi viedä vuosia, mutta toteutuu, vaikka et osaisi sitä juuri nyt kuvitella. Jaksamista!
Vierailija kirjoitti:
Mutta jonnekin pois ja aloita alusta niin.
mä yritän painaa alotuspainiketta, mutta se ei toimi ja vaikka mä löisin kaikkia painikkeita paneelissa niin mikään ei auta. sitten on enää itsetuhonappi, jota en uskalla/halua painaa.
Vierailija kirjoitti:
Missäpäin asut?
miks kysyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tää on nii rankkaa. en tiä mitä oon tehny ansaitakseni tän kaiken kauhean pahuuden. kiusaaminen oli siihen päälle ihan liikaa ja musta tuntuu, että se paha olo siitä yksinään tap_paa mut. oon ihan yksi eristäytyny kaikesta. sitten mää oon sairastunu ja mä tiedän, et mä kuolen tähän. mut en mä halua kuolla, vaikka joskus tuntuuki siltä, et se on ainoa keino pois tästä. ku mä oon kokenu niin paljon ja mä en kestä sitä. mä en toivu enkä pääse yli ja nyt mä olen sairaskin.enkä mä koskaan saanut toteuttaa itseäni. sain tän kaiken pahan ja kesti ehkä just sen takia, et ajattelin, et se on sen arvosta. vaatimus siihen, et nouseekin joskus. mut mä en nouse. mä kuolen. ja mulla on niin paha olla koko ajan, että en pysty edes olee. eikä mun sydän kestä enää pitkään. tunnen sen rinnassa. ja se on... mä en pysty lopettaa. miks mä oon tämmöne?
Tiedän ihmisiä, jotka luulivat etteivät pystyisi enää koskaan hymyilemään. Eivät he käyneet terapiassa tai syöneet lääkkeitä, he kituivat yksin. Stressi oli heidän elimistönsä tapa purkaa tuntemuksia, kun pää ei ymmärtänyt, mistä oli kyse.
Mutta toisin kävi, heidän elämänsä muuttui paremmaksi. Heistä tuli ajan myötä, omalla painollaan, vapaampia ja onnellisempia kuin koskaan aiemmin. He oppivat tuntemaan itsensä, eikä se ollut sittenkään kamalaa. Päinvastoin!
Mistä oli kyse? Aluksi siitä, että he alkoivat päästä kontaktiin traumansa kanssa, siis ihan varhaisilta ajoilta koetun. Se ohjasi heidän elämäänsä tiedostamatta, kunnes ympäristö aiheutti liikaa kitkaa. Ei eletty sellaista elämää kuin sydän sanoo, joten kitkaa kasaantui vuosien mittaan - vähän niinkui elimistö huutaisi kovempaa kuurolle.
Se mitä kannattaa tehdä, on yrittää keskittyä hyviin asioihin, vaikka ne eivät heti tuottaisi mitään iloa. Kun koet olevasi hyödyllinen, sillä on mahtava vaikutus hyvinvointiisi ja luottamuksesi rakentuu pikku hiljaa kuin itsestään. Keskity muihin itsesi sijaan, tai ihan vain luonnossa olemiseen, yrittämättä olla onnellinen. Parempi olo tulee siinä sivussa, ja alat rakastaa itseäsi kuin huomaamatta. Joudut tavallaan rakentamaan itse sen luottamuksen, joka jäi joltain kesken kun olit pieni. Ei sen kummempaa. Se voi viedä vuosia, mutta toteutuu, vaikka et osaisi sitä juuri nyt kuvitella. Jaksamista!
jotenkin mä ajattelinkin, että aika korjaa ja parantaa pahimmankin haavan. mutta ei auta. tuntuu, että päinvastoin. aina tulee vaan pahempaa ja kauhempaa. yksi puukko lisää syvään haavaan ja kymmeniä uusia naarmuja.
Pikku raukka. Joskus tekee ihan hyvää surra kaikkea pohjia myöten. Mut me ollaan täällä palstalla sun kanssas. Me ei hylätä sua.
apua...