Rahaton nainen. Voisitko seurustella rahattoman miehen kanssa?
Kaikki av.n naiset eivät varmaankaan ole korkeakoulutettuja ja hyvässä työpaikassa. Olisko täällä opa työttömiä yksinhuoltajiakin joilta ovat jääneet koulut kesken. Ehkä kuitenkin vain yksi sadastatuhannesta. Otsikko kertoi kysymyksen.
Entä te onnekkaammat. Jos jonkun oudon sattumuksen takia joutuisitte puille paljaille. Vaikka todellisessa elämässä niin ei käy ḱuin vain sellaisille jotka sen ansaitsevat. Voisitteko silloin seurustella samassa tilanteessa olevan miehen kanssa? Vai olisiko se juuri silloin viimeinen vaihtoehto?
Kommentit (19)
No siinähän sitten olisi kurjuutta kurjuuden päälle.
Vastauksista, tai oikeastaan niiden puutteesta, voimme päätellä, että raha ratkaisee seurustelussa. Ainakin naisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vastauksista, tai oikeastaan niiden puutteesta, voimme päätellä, että raha ratkaisee seurustelussa. Ainakin naisilla.
Se on vahva indisio, kyllä. Omassa elämässäni olen sen jopa konkreettisesti havainnut, että raha ratkaisee aivan kaiken, mitä tulee parisuhteisiin ja seurusteluihin. Muilla voi toki olla erilaisia näkemyksiä.
En voisi. Olen seurustellut, eläke kai oli se sama minimieläke kuin minullakin, mutta asumiskuluja hänellä ei ollut eikä kai ruokakulujakaan arjessa kun emme tavanneet, asui vanhempiensa kanssa. Käytti siis kaiken omiin huvituksiinsa. En rupea enää katsomaan vierestä kun toinen ryyppää ja herkuttelee, ja itse saa vain makaronia syödä.
Miksi varakas alkaisi olla varattoman kanssa? Kun sen varattoman motiiveistakaan ei voi olla varma. Vain elintason perässäkö vai ei?
No ei kai nyt rahakas nainen rahatonta miestä ota. Pitää olla vielä rahakkaampi.
Mieluimmin rahattoman kanssa jos olisin itse rahaton. Kumpikaan ei toisesta riippuvainen silloin. En haluaisi riippuvaiseen asemaan.
Seurustelen jo. Ei ollut mikään viimeinen vaihtoehto, koska olisin voinut olla yksinkin. Tämä mies vain sattui olemaan sellainen jonka kanssa halusin seurustella.
Kyse ei ole tuloista, vaan siitä että saa vähätkin riittämään.
Suurempituloistakin voipi viduttaa, jos pienituloinen on onnellinen ja vakavarainen. Kyse ei ole rahasta.
Jotkut voi olla luovia ja käteviä ja käytännöllisiä. Siihen mitään lokkeilevaa humanistimiestä tarvita nenää kaivamaan. Jos ei osaa käytännön asioita, on huono. Se ratkaisee.
Juopot, tupakoitsijat ym ei myöskään jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi varakas alkaisi olla varattoman kanssa? Kun sen varattoman motiiveistakaan ei voi olla varma. Vain elintason perässäkö vai ei?
Asia selvä.
Mutta miten se liittyy otsikon kysymykseen?

Ahaa. Kiitos tästäkin mielipiteestä. Mutta voisitko myös vastata varsinaiseen kysymykseen. Nähtävästi rautalankaa ei ole käytetty riittävästi kysymystä laadittaessa.
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Olen seurustellut, eläke kai oli se sama minimieläke kuin minullakin, mutta asumiskuluja hänellä ei ollut eikä kai ruokakulujakaan arjessa kun emme tavanneet, asui vanhempiensa kanssa. Käytti siis kaiken omiin huvituksiinsa. En rupea enää katsomaan vierestä kun toinen ryyppää ja herkuttelee, ja itse saa vain makaronia syödä.
Ahaa. Rahaton mies on siis aina alkoholisti. Koska olet rahaton nainen, sinäkin luultavasti olet alkoholisti ja katkeroiduit koska mies joi kaiken viinan.
Vierailija kirjoitti:
No ei kai nyt rahakas nainen rahatonta miestä ota. Pitää olla vielä rahakkaampi.
Kiitos kirjoituksestasi. Mutta osaatko vastata kysymykseen?
Voisin, jos miehellä olisi arvomaailma kunnossa.
No jos se rahattomuus on esim siks, että mies on opiskelija, niin joo.
mut jos esim ei tee yhtää mtn ja ei haluukkaa tulevaisuudes tehä mtn nii en vois.
mut sit jos on kaks vaihtoehtoa, mies joka tienaa hyvin ja mies joka ei tienaa hyvin ja molemmat täydellisiä luonteita ja toinen vaan lahjottais mulle rahaa nii sen ottaisin, koska jos perheen haluun nii siihen ei oo köyhä mies mikää paras vaihtoehto.
mut en myöskää tykkää mistään et "yhyy kerjätään ny mieheltä rahaa". paras on mies, joka oma-alotteisesti sanoo et hei mä laitan tonnin/kaks sun tilille kerran kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi varakas alkaisi olla varattoman kanssa? Kun sen varattoman motiiveistakaan ei voi olla varma. Vain elintason perässäkö vai ei?
Asia selvä.
Mutta miten se liittyy otsikon kysymykseen?
Että rahattomalla/varattomalla ei lle kovin paljon muita mahdollisuuksia pariutua kuin toisen rahattoman kanssa.
Ei köyhä ole köyhä muun kun sen vuoksi, että ei ole saanut tarpeeksi tietoja ja taitoja miten omaisuutta tehdään. Kyllä omaisuutta voi alkaa kartuttaan hieman vanhempanakin köyhänä tai rikkaana, ei sillä ole väliä. Köyhän kanssa itse asiassa kannattaa alkaa sitä omaisuutta tekemään, koska köyhät ovat paljon ahkerampia, mitä rikkaat perijät. Ne jotka saa ilmaiseksi omaisuutensa, eivät tajua ollenkaan sitä työnmäärää, mitä sen kartuttaminen on vaatinut ja yleensä siksi menettävät sen usein. Itse en voisi alkaa koskaan olemaan rikkaan kanssa.
Oikein tyytyväinen jos toinen osapuoli on varakkauudeltaan samaa tasoa.
Tämä on asiaton. Metoo-tapaus.