Millaisia kokemuksia teillä on vanhempien mielenterveysongelmista?
Kaipaan vertaistukea ja haluaisin kuulla kokemuksianne aiheeseen liittyen.
Kommentit (7)
Mitä lie ongelmia, huono itsetunto, katkeruutta, häpeää ja syyllisyyttä ja käyttäytyy narsistin tavoin (en väitä narsistiksi mutta käyttäytyminen on samanlaista), syyllistää muita, piikittelee ja uhkailee itsemurhalla. Varmaan löytyisi joku diagnoosi, jos tutkittaisiin, mutta nyt jo sen verran iäkäs, että ehkä ei kannata.
Äidillä skitsofrenia, ja kyllä se on jälkensä jättänyt. Lapsena muistan, kun hävetti, kun kavereiden tullessa kylään äiti lähinnä nukkui, jos ei ollut sairaalahoidossa. Teininä näytin suruni, ja harmittelen vieläkin sanottuja asioita, ei se äidin vika ollut, että sairastui.
Nyt noin 30 vuotta ikää, vakituinen työpaikka, ja mies, mutta lapsia en halua omien kokemuksieni pohjalta. Myös isän puolelta mielenterveysongelmia. Elo ei helppoa ole, mutta sinnitellään.
Isäni on mahdollisesti haavoittuva narsisti, äiti tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus. Eivät olleet hoidon piirissä. Lapsuus oli rankkaa aikaa. En voinut tukeutua vanhempiin ja perhe-elämä oli jatkuvaa vanhempien riitelyä. Aikuisena minulla on ongelmia oman mielenterveyteni kanssa.
Onhan se rankkaa, jos ei hoitoa saa tai halua. Saatat olla huomannut, että riittävän hoidon saaminen sitä haluavallekin ihmiselle riittävän nopeasti on todella vaikeaa, lähes mahdotonta, ellei sairaalla ole ketään, joka hänen puoliaan pitäisi.
Äidillä on kaksisuuntainen, masennus ja paniikkihäiriö. Itkee paljon ja käyttäytyy epäloogisesti.