Unientulkinta
Olen nähnyt useasti unta kissanpennuista, (4kpl) jotka ovat veden varassa hukkumassa (paikka vaihtelee) ja yritän epätoivoisesti pelastaa niitä, mutta kuolevat käsiini/hukkuvat. Tänä yönä näin taas samaa unta pitkästä aikaa, mutta sain kissanpennut pelastettua ja ylös vedestä. Yksi karkasi ja lähdin uimaan sen perään tarrauduin veden kasvikkoon ja käännyin takaisin rantaan. Ajattelin unessa, että pelastin muut yksi kuoli tällä kertaa ei voi mitään. Kissanpentu oli kuitenkin uinut toiseen rantaan, josta äitini sai sen pelastettua. Mitä nämä unet voivat merkitä?
Kommentit (18)
Onko vesi kirkasta vai tummaa eli näetkö pinnan alle?
Elää kyllä. Ennem olen ollut unissa yksin. Nyt koko perhe oli mukana ja tapahtumat sijoittuivat meidän kesämökille. Ennen paikkana toiminut tuntemattomat sijainnit.
T. Ap
Olet välillisesti nähnyt perunoita, jotka ovat hedelmällisyyden symboleita. Luvassa on siis paljon lempeä Sinun kevääseesi.
T: selvänäkijä Sari
Vesi on tummaa, en ole nähnyt pinnan alle yhdessäkään unessa ja virtaus on ollut kova. Tässä unessa myös veden pohjassa kasvillisuus tarttui jalkoihini ja oli epämielyttävää uida kissanpennun perään.
T. Ap
Joka uniinsa uskoo, se pieruaan pelkää.
Muistui mieleen, samana yönä näin unen äidistäni, joka oli kuolemaisillaan. Vuoti paljon verta ja yritin auttaa, heräsin ennenkun ehti kuolla. Nukahdin uudestaan ja näin unen kissanpennuista.
T. Ap
Elämäntilanteestasi en tiedä mitään ja se on unien ymmärtämisen kannalta välttämätöntä. Olet itse paras tulkki unillesi. Se on taito, jota voi opetella.
Totean kuitenkin seuraavaa: Vesi on unessa merkittävä elementti varsinkin jos olet itse vedessä. Veden alla on jotain mitä et voi suoraan kohdata edes unessa tai jotain mitä et tiedä. Mieti seuraavia: onko vesi kylmää/lämmintä, likaista/puhdasta/, tummaa/kirkasta jne.
Kissanpennut ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä.
Toistuva unesi on muuttunut = jokin sinussa tai elämässäsi on muuttunut.
Assburger kirjoitti:
Joka uniinsa uskoo, se pieruaan pelkää.
Ei uniin tule uskoa vaan niitä tulee ymmärtää. Ne kertovat nykyhetkestä hamppari.
Sulla on ongelma, johon olet pitkään etsinyt ratkaisua. Nyt se on ratkaistu, kissanpennut pelastettu osittain äitisi avustuksella. Eli ongelmatilanteissa etsi sinnikkäästi ratkaisuja ja luota lähimmäisten apuun ja tukeen.
Minä olen myös unikursseja käynyt, ja unet on minusta kiehtovia. Kukaan muu ei voi kuitenkaan tulkita uniasi, sinun pitää se itse tehdä. Mutta kerron, jos tuo olisi minun uneni, miten minä,sen tulkitisisin:
Vesi kuvaa itse elämää. Millaista vesi oli: puhdasta, miten lämmintä etc. Tämä on vedestä yleinen tulkinta.
Minulle kissanpentu edustaa haavoittuvuutta, avuttomuutta. Mitä se edustaa sinulle?
Kokonaisuudessaan hyvin positiivinen uni. Vieras paikka muuttui tutuksi, vieras muuttui äidiksi, pennut pelastui. Ennen tunsin, että elämä on hallitsematonta ja kaikki epäonnistuu, nyt tiedän, että selviän, vaikka käsissäni on jotain avutonta.
Mielestäni unissa usein näkee ja käsittelee oman elämän ongelmia, tilanteen saattaa nähdä laajemmasta tai erilaisesta näkökulmasta. Tai ehkä koko asiaan ei ole kiinnitänyt huomiota, mutta unen jälkeen sitä alkaakin mietiskellä.
Ehkä sinulla on elämässä jonkinlainen ongelma, jossa et pääse eteenpäin ja se turhauttaa sinua. Sinusta tuntuu että epäonnistut tai häviät, vaikka tekisit mitä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös unikursseja käynyt, ja unet on minusta kiehtovia. Kukaan muu ei voi kuitenkaan tulkita uniasi, sinun pitää se itse tehdä. Mutta kerron, jos tuo olisi minun uneni, miten minä,sen tulkitisisin:
Vesi kuvaa itse elämää. Millaista vesi oli: puhdasta, miten lämmintä etc. Tämä on vedestä yleinen tulkinta.
Minulle kissanpentu edustaa haavoittuvuutta, avuttomuutta. Mitä se edustaa sinulle?
Kokonaisuudessaan hyvin positiivinen uni. Vieras paikka muuttui tutuksi, vieras muuttui äidiksi, pennut pelastui. Ennen tunsin, että elämä on hallitsematonta ja kaikki epäonnistuu, nyt tiedän, että selviän, vaikka käsissäni on jotain avutonta.
Jatkan vielä. Minulle kuolemaunet tarkoittavat aina yhden vaiheen loppua. Jokin päättyy. Äidin kanssa sillä,ei ole mitään tekemistä, vaan sen kanssa, mitä äiti edustaa - eli lapsuutta/mennyttä/uhrautumista....
Kaaosmaagi kirjoitti:
Elämäntilanteestasi en tiedä mitään ja se on unien ymmärtämisen kannalta välttämätöntä. Olet itse paras tulkki unillesi. Se on taito, jota voi opetella.
Totean kuitenkin seuraavaa: Vesi on unessa merkittävä elementti varsinkin jos olet itse vedessä. Veden alla on jotain mitä et voi suoraan kohdata edes unessa tai jotain mitä et tiedä. Mieti seuraavia: onko vesi kylmää/lämmintä, likaista/puhdasta/, tummaa/kirkasta jne.
Kissanpennut ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä.
Toistuva unesi on muuttunut = jokin sinussa tai elämässäsi on muuttunut.
Kiitos tulkinnasta, auttoi kovasti. Elämässäni on asia, jota en ole käsitellyt. Liittyy juurikin meidän kesämökkiin. Läheiseni tappoi itsensä ja mökki oli hänelle tärkeä. Näin unen, jossa menin mökille ja hämmästyin, mitä hän täällä tekee. Halasimme ja hän sanoi, että asuu täällä nyt eikä enää satu mihinkään.
En ole käsitellyt kuolemaa kunnolla, (vesi on unessa todella tummaa ja likaista) mutta elämäni on muutoin parantunut huomattavasti, siitä ajasta kun näin unia vieraissa sijainnessa ja voin paljon paremmin. :) Kissan pennut voisivat viitata, läheiseni pelastamiseen? Tunteeseen etten tehnyt tarpeeksi?

Tässä tapauksessa sanoisin, että hukkuvat kissanpennut viittaavat siihen, että koet syyllisyyttä tapahtuneesta ja toisaalta siihen vahinkoon mitä tämä teko sinulle henkisesti aiheutti. Mielenkiintoista on, että olen itse nähnyt unta kuolevista kissanpennuista nimenomaan liittyen läheisen itsemurhaan.

Kiitos sinulle avusta. Nyt tuntuu, että unessa on paljonkin järkeä. En osannut itse yhdistää tuohon itsemurhaan ollenkaan. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan matkaa!
Hassu sattuma kyllä, että kissanpennut liittynyt sinunkin unessasi itsemurhaan.

Yksi merkitys kuoleville kissanpennuille on myös tälläisen teon aiheuttama viattomuuden kuolema läheisille.
Tahdot saada lapsen? Kissanpentu on lapsi? Keskenmenoja? Yksi onnistunut raskaus? Se kissanpentu joka ui äitisi luokse?
Elääkö äitisi?