Luulin olevani naimisissa 35-vuotiaan miehen kanssa, mutta

nyt olen tajunnut olevani naimisissa teini-ikäisen uhmaisen pojan kanssa.



Ai miksikö olen tähän tulokseen tullut? Tässä pari esimerkkiä:



- henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on äärettömän hankalaa

- kalsareiden ja sukkien vaihtamisesta puhtaisiin saa taistella

- hän jättää suihkussäkäynnit ja hampaiden pesun väliin aina jos en ole valvomassa tai huomauttamassa asiasta

- olen nyt kolme päivää pyytänyt, että kävisi tankkaamassa auton, annoin jopa luottokorttini hänelle, mutta ei, ei kruisailuiltaan ehdi. Suuttui eilen illalla ja kirosi kun huomautin asiasta.

- ei pese / pesetä autoa koskaan oma-aloitteisesti, se on aina minun vastuullani

- survoo kaapit ja varastot täyteen runnomistekniikalla, ei järjestäen (joulukoristeita ei saanut mahtumaan kaappiin, jossa ne ovat vuosia olleet. Menin perässä ja järjestin ne paikoilleen)

- ei koskaan leikkaa ruohoa oma-aloitteisesti, vain käskemällä, ja silloinkin kiukutellen ja huolimattomasti

- ei ymmärrä mikä idea on auton lohkolämmittimessä

- käyttää kaikki omat rahansa bändien keikkoihin, levyihin ja fanipaitoihin, ei esimerkiksi lasten turvaistuimeen tai vakuutusmaksuihin

- uhmaava asenne koko ajan, ikään kuin olisin hänen äitinsä, vastustaa kaikkea. Suhtautuu äitiinsä samalla tavalla, tosin äitinsä uhmaa ja kiukuttelee vastaan. Eli äitinsä poika.

- ei ymmärrä fysiikan peruslakeja, ei ymmärrä miksi takan tuhkaluukku ei voi tursuta arinaan asti



Tässä näin aamutuimaan enimmät vi*utukset. Herranen aika, miksi en valinnut itselleni MIESTÄ?!?!?!