Kuvitteletko illalla puhuvasi niille henkilöille, joille olet puhunut päivällä?

Olet

Kuvittelen useinkin . "Puhun" jopa vahemmille tutuilleni.

Aloittaja ei ole yksin. Tuo selostaminen on hyvä termi muuten. Sen tyyppistä aivojauhantaa just ainakin minulla.

Käyn niitä samoja keskusteluja mielessäni uudestaan ja analysoin, puhuinko tyhmästi vai ok ja mitä olisi pitänyt sanoa ja mitä ei. Olen stressaaja ja vatvoja.

Ainoa aika, jolloin en tehnyt tätä, oli kun lapseni oli vauva. Silloin ei ollut ylimääräistä energiaa ja toisaalta pyöritin mielessäni vauvaan liittyviä asioita. Olen hyvä varautumaan, ennakoimaan ja arvioimaan.

Uskon tämän piirteen olevan syntynyt silsi, että äiti osaisi ennakoida ja suunnitella asioita ja varmistaa jälkeläisensä selviytymisen mahdollidimman hyvin. Siksi se varmaan on yleisempää naisilla. Kun ei ole huollettavaa vauvaa tai pikkulasta, se ominaisuus on tyhjäkäynnillä ja kohdistuu vääriin ja tarpeettomiin huolenaiheisiin.

Saatan kyllä puhua ääneen yksin ollessani, mutta ikinä en kohdista sanoja kenellekään tietylle henkilölle.

Joskus harmittaa kun joku on ilkeillyt eikä ole itse keksinyt mitään nasevaa vastausta, mutta kun on illalla kotona täydellinen vastaus tulee yht'äkkiä mieleen ja sitten toivoo että se tyyppi sanoisi saman ilkeyden seuraavana päivänä niin että pääsisi sanomaan sille takaisin😁

Kyllä myös mä teen tuota. Usein mietin samalla, että hitsi kun sanoin sen ja sen asian huonosti, olisi pitänyt sanoa toisella tapaa, niin toinen ihminen olisi ymmärtänyt paremmin mitä tarkoitin.

Vierailija kirjoitti:

Käyn niitä samoja keskusteluja mielessäni uudestaan ja analysoin, puhuinko tyhmästi vai ok ja mitä olisi pitänyt sanoa ja mitä ei. Olen stressaaja ja vatvoja.

Ainoa aika, jolloin en tehnyt tätä, oli kun lapseni oli vauva. Silloin ei ollut ylimääräistä energiaa ja toisaalta pyöritin mielessäni vauvaan liittyviä asioita. Olen hyvä varautumaan, ennakoimaan ja arvioimaan.

Uskon tämän piirteen olevan syntynyt silsi, että äiti osaisi ennakoida ja suunnitella asioita ja varmistaa jälkeläisensä selviytymisen mahdollidimman hyvin. Siksi se varmaan on yleisempää naisilla. Kun ei ole huollettavaa vauvaa tai pikkulasta, se ominaisuus on tyhjäkäynnillä ja kohdistuu vääriin ja tarpeettomiin huolenaiheisiin.

Tämä sama minulla. Stressaan tosi paljon asioita, joita olen sanonut ehkä väärin ja toinen on saattanut ymmärtää sen väärin.

Kerran esimerkiksi kotona tajusin, miten sekavasti olin ehkä puhunut pomolleni eräästä ongelmasta. Töissä oli siis eräs laite, joka toimi väärin. Työkaveri kertoi, millaisia ongelmia hänellä oli tämän laitteen kanssa. Tätä sitten yritin selittää ja ihmettelin, miksi pomo vähätteli ongelmaa. Jälkeenpäin hoksasin, että kun sanoin "mitä ihmettä voidaan tehdä kun se ei tunnista tilannetta x", pomo luuli, että "se" tarkoitti työkaveria eikä laitetta. Vielä jotenkin turhautuneena siitä hänelle vaahtosin ja hän tietysti yritti rauhoitella, kun luuli että haukuin työkaveria.

Up

Kyllä, todellakin. Käyn mielikuvituskeskusteluja päivittäin sekä menneiden, että tulevien kontaktieni kanssa.