No mitä teette kun parisuhde vain hiipuu ja hiipuu?

Erotaan.

Esim. pidetään mykkäkoulua, kuten nyt. Mies napitti suunsa eilen, ja tässä on nyt toista vuorokautta taas menty jäätävissä tunnelmissa. Toisaalta en enää oikein jaksa edes välittää, vaan puuhailen ihan rauhassa omia hommiani. Odottelen, josko tuo nyt jo oikeasti haluaa erota, kun on sillä useampaankin otteeseen vuosien kuluessa uhkaillut. Mulle sopii, mutten aio olla se, joka pistää vireille.

Meillä *nussexi pelasti liiton.

Yritin vielä tahtoa ja rakastaa ja rakastuinkin uudelleen, melkein kaikki muuttui paremmaksi paitsi puoliso ei ollut enää rakastanut eikä rakasta eikä rakastu.

Toista ei voi pakottaa tuntemaan samoin, hänellä on ehkä jo omat tukijansa ja ystävänsä toisaalla, liitto on enää "vain" kohtuullisen rauhallinen kaveruussuhde ja varsinkin lasten lähdön myötä tällaisessa tilanteessa on arvioitava suhteen jatko uudelleen molempien henkisen hyvinvoinnin kannalta. Siinäkin tapauksessa että on huollettavia lapsia, he kyllä aistivat vanhempien onnettomuuden, riidat ja pahan olon.

Toiselle ehkä sopii kämppispohjalta jatko mutta se on raskas vaihtoehto silloin jos toisen sydän ja syli on vielä täynnä rakkautta ja kaipuuta vuosien jälkeenkin.

Suhde muuttuu joka tapauksessa vuosien myötä ja joskus erimielisyyksien ja erilaisten arvojen myötä se surullisen kuuluisa erilleen kasvaminen tapahtuu pikkuhiljaa.

Avoimesti tilanteesta keskustelu on ensimmäinen askel tulevaisuutta mietittäessä ja selvitettävä erimielisyyksien syyt vaikka se kuinka hankalalta tuntuisi.

Mutta vaikka kuinka keskusteltaisiin, sillä ei voi toista muuttaa ja jos yhteistä näkemystä ei ole siinä määrin enää että voisi kuvitella edes kohtuullisen hyvinvoivaa suhteen jatkoa niin suosittelen vahvasti jatkamaan elämää omiin suuntiin vaikka se niin kipeältä tuntuisikin.

Haluaisitko käyttää ainoan elämäsi loppuajan murehtimalla onnetonta suhdettanne?

Vastauksen varmasti tiedät itsekin ja toivon meille voimia toimia sen mukaisesti.