Poliisilla vissiinkin "vainoamisrekisteri" joistakin autoista, joka ei päivity. Ostamalla sellaisen auton saat ongelmia.
Tuttavani omistaa 2 autoa. Toisen on ostanut entiseltä tutulta, jolla hieman epämääräinen menneisyys ja toinen ostettu joltakin muulta.
Kakkosauto on ollut tuttavallani vain noin puolisen vuotta ja poliisi on pysäyttänyt hänet jo 4 kertaa. Ei voi olla sattumaa. Toinen auto on ollut hänellä vuosia ja häntä ei ole pysäytetty sillä kertaakaan poliisin toimesta.
Olimme eilen elokuvissa ja päätimme käydä hieman ajelemassa. Näytin tutulleni seutuja joilla olin viettänyt nuoruuttani. Työpaikkani, missä olin asunut, kirkon jne.
Jossakin vaiheessa poliisi tuli vastaan. Tuttuni sanoi, että katsotaampa vaan miten käy tällä kertaa, että lähtevätköhän nuo meidän perään. Jatkoin reittivalinnan ohjeistamista. Noin kilometrin päässä kirkon luona poliisi sitten pysäytti meidät.
Ei riittänyt, että kuljettaja avasi ikkunansa ja antoi henkkarinsa. Miespoliisi osoitteli minua taskulampulla ja käski avaamaan ikkunan ja näyttämään henkilöllisyyspaperini. Hän otti henkkarini ja meni tutkimaan sitä poliisiautoon. Kävi mielessäni, että mihinhän tietokantaan tietojani siellä laitetaan...
Jos poliisilla on tällainen vainoamisrekisteri autoihin liittyen, niin mihin epämääräiseen rekisteriin minun tietoni nyt sitten päätyivät, kun poliisi meni henkkareitani autoonsa tutkimaan. Minulla ei ole mitään tekemistä minkäänlaisten rikosten kanssa eikä rikollisuuden. Olen akateemisesti koulutettu lähes keski-ikäinen nainen, jonka toimiin poliisilla pitäisi olla täysin nollakiinnostus, koska en tee mitään sellaista mikä heille kuuluisi tai kiinnostaisi. Resurssien haaskausta tutkia tietojani tai tallentaa mihinkään "vainoamisrekisteriin".
Onko teille muille käynyt näin poliisin toimesta?
Miksi poliisi ei päivitä rekisteriään ja laita tasan tarkkaan sinne tietoja kenen omistuksessa auto on ollut silloin kun se on liitetty epämääräiseen toimintaan. Rehellinen kansalainen, kun pysäytetään ostettuaan autuaan tietämättömänä tällaisen poliisin vainoaman auton, tulisi poliisin päivittää järjestelmänsä ja lopettaa vainoaminen ensimmäisen pysäytyksen jälkeen.
Kommentit (17)
Isää pysäyteltiin useamman kerran ilman syytä, kun oli ostanut auton, jonka edellinen omistaja kaiketi oli "poliisin tuttu".
Joo, kyllä ne pysäyttelee autoja, jos esim. kuljettajalla on ollut useita rattikäryjä tms. Mutta kyllä uuden omistajan pitäis näkyä poliisille.
Edellinen auto oli tällainen. Laitoin vaihtoon ja ei ole sen koommin poliisilta huomiota tullut
Tottakai heillä on kokemusperäinen luettelo vanhojen tuttujensa autoista. Sinulla ei ole hätää kun olet laillinen ihminen. Kyllä se jää muistiin kun omistaja vaihtuu.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä ne pysäyttelee autoja, jos esim. kuljettajalla on ollut useita rattikäryjä tms. Mutta kyllä uuden omistajan pitäis näkyä poliisille.
Kuljettajalla on täysin puhtaat tiedot. Ei minkäänlaisia rattikäryjä tai sakkoja.
Eikä minullakaan.
Oisit sanonu ettei sulla oo henkkareita.
Joo, edellinen auto Helsingissä käydessä oli juuri tuollainen merkitty auto. Samanlainen oli luultavasti ollut jollain rattijuopolla, kun aina pysäytettiin, katsottiin paperit ja puhallutettiin. Kerrankin olimme iltamyöhällä syömässä pikaruokaa hiljaisella parkkiksella. Saatiin seuraksi poliisiauto, joka odotti niin kauan kunnes automme liikahti. Sitten sinivilkut ja tarkistus.
Sen jälkeen kun vaihdettiin tuo pois, niin ei ole pysäytetty kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Oisit sanonu ettei sulla oo henkkareita.
Yleensä ei olekaan muuta kuin pankkikortti, mutta nyt sattui olemaan.
Tuli jo siitä pysäytyksestä ja taskulampulla osoittelusta rikollinen olo ja sitten kun vietiin henkkarit tutkittavaksi alkoi äänikin väristä heille puhuessa. Toivottavasti minua ei nyt ole liitetty mihinkään asiaan minkä kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Tuskin, mutta mistä sitä tietää, kun on tällainen "autojen vainorekisterikin".
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vainottu kun en omista autoa.
En minäkään omista autoa, mutta silti jouduin "vainon" kohteeksi, koska istuin tällaisen "vainorekisterissä" olevan auton kyydissä autuaan tietämättömänä siitä, että minuun alkaa kohdistua epäilyksiä, vain koska siinä autossa istuin.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai heillä on kokemusperäinen luettelo vanhojen tuttujensa autoista. Sinulla ei ole hätää kun olet laillinen ihminen. Kyllä se jää muistiin kun omistaja vaihtuu.
Kuinka nopeasti muutos tapahtuu? Nyt mennyt useampi kuukausi ja pysäyttelytahti on aika tiuha auton käyttömäärään nähden.
Kaverin autoa alettiin pysäyttelemään useasti, kunnes hermot meni ja soitti poliisille ja piti tulikivenkatkuisen saarnan asiasta. Poliisin äänensävy asiaan oli ynseä.
Auto oli ollut vuosikausia hänen omistuksessaan ja tämä outo toiminta oli alkanut yhtäkkiä. Ei voinut muuta kuin uumoilla että taho, jota auton omistaja oli kritisoinut julkisuudessa, oli koko homman takana. Tällä taholla oli paljon ystäviä poliisiorganisaatiossa, eikä tämä ollut ainoita hankaluuksia eri viranomaisten taholta, joita oltiin junailtu, ei pelkästään hänelle. Poliisin äänensävy oli kuitenkin muuttunut kukkaiskieleksi sen jälkeen kun nippu poliisijohtajia saivat hiljan syytteet..
Oma luottamus poliisiin on aika nollan tasolla. Partiopoliisit ovat varmaan asiallisimpia, mutta mitä ylemmäksi mennään, sitä enemmän homma haisee.

Jos totta, niin iso juttu.
Kylläpäs on mielensäpahoittajat liikkeellä! Hyvähän se on että poliisit pysäyttelevät epäillessään vanhan tutun olevan pahoilla liikenteessä. Mitä tuosta mieltään pahoittamaan että tekevät työtään, ei sinua kukaan putkaan vie autossa istumisesta. Tämä on sitä poliisien ennaltaehkäisevää työtä, jos on totuttu siihen että jonkun tietyn auton kuski ajaa aina humalassa niin ymmärtäähän sen että pysäyttävät nähdessään. Ei siihen mitään rekisteriä tarvita vaan useampi tapaaminen saman kaverin kanssa. Kyllä se poliisin (henkilön) muistiin jää. Mielestäni vain positiivinen juttu, eiköhän se pysäyttely jossain vaiheessa helpota.

No ei tässä nyt mieltä olla pahoitettu. Kunhan vaan ihmetytti, kun aina pysäytettiin, joillakin reissuilla kaksikin kertaa. Meidän auto ei ollut kenenkään vanhan helsinkiläisen roiston auto, koska olimme sen ensimmäiset omistajat Suomessa. Eikä kumpikaan meistä ole ns poliisin vanha tuttu, eli mielikuviin liittyviä epäilyjä kerta toisensa jälkeen selviteltiin..
Kyllä poliisiauton näytössä näkyy auton sen hetkinen omistaja, jos poliisi haluaa nähdä ensiset omistajat siinä joutuu vähän tekemään töitä ja kaivelemaan tietoja.
Kyseessä on varmaan sellainen että poliisit muistaa auton että se/sen omistaja on ollut heidän kanssaan tekemisissä ja tarkistavat, eivät välttämättä muista ensimmäisen kerran jälkeen että omistaja on vaihtunut. Mieheni on poliisilla töissä ja hän yllättävän hyvin muistaa esim. huumeporukoissa pyörivien autot ja jopa rekisterinumerot joita ovat joskus "pitäneet silmällä". Mies harmitteli joskus sitä että hän ei saa vapaallakaan olla rauhassa kun vieraassa kaupungissakin törmää näihin "asiakkaihin". Minä en tahdo muistaa edes oman autoni rekisterinumeroa joka on jo 10 vuotta ollut mulla...
Ei ole vainottu kun en omista autoa.