Musiikkitietäjät, onko musiikkimakuuni olemassa kaava?

Tietynlaiset äänet tuottaa mielihyvää ja jos esim olet kuullut Beatlesin biisin ekaa kertaa sillon, kun sulla on ollut valmiiksi hyvä fiilis, niin se jää mieleen positiivisena asiana. Tuo toinen biisihän jatkaa sillä samalla stylellä ikäänkuin. Jos Beatles oli eka, niin tokan biisin positiivisuus heitti sun aivot sinne Beatlesiin takas sekunniks. Tiedostamatta sitä. Sit jos on esim fiilis sellanen, että nyt tekis mieli juosta 10km lenkki raivolla, niin laitat Beatlesin soimaan, niin se ei välttämättä toimi, kun se eka fiilis oli jo ja kaipaat juoksuun sitä musiikkia missä on toimintaa. Tässä nyt siis pelkkä esimerkki siitä juoksumusasta. Metallican Battery biisi. Siinä on energiaa niin paljon, että vedät sen juoksun aivan eri fiiliksellä, kun siinä musassa niin sanontusti tapahtuu koko aika jotain nopeasti. Sulla on itselläsi vaihti päällä ja musikiissa vauhti päällä. Musiikki on niin mielenkiintoinen asia kokea, koska sitä ei voi nähdä sen voi vaan tuntea.

Olisko lisää tietäjiä?

Vierailija kirjoitti:

Tietynlaiset äänet tuottaa mielihyvää ja jos esim olet kuullut Beatlesin biisin ekaa kertaa sillon, kun sulla on ollut valmiiksi hyvä fiilis, niin se jää mieleen positiivisena asiana. Tuo toinen biisihän jatkaa sillä samalla stylellä ikäänkuin. Jos Beatles oli eka, niin tokan biisin positiivisuus heitti sun aivot sinne Beatlesiin takas sekunniks. Tiedostamatta sitä. Sit jos on esim fiilis sellanen, että nyt tekis mieli juosta 10km lenkki raivolla, niin laitat Beatlesin soimaan, niin se ei välttämättä toimi, kun se eka fiilis oli jo ja kaipaat juoksuun sitä musiikkia missä on toimintaa. Tässä nyt siis pelkkä esimerkki siitä juoksumusasta. Metallican Battery biisi. Siinä on energiaa niin paljon, että vedät sen juoksun aivan eri fiiliksellä, kun siinä musassa niin sanontusti tapahtuu koko aika jotain nopeasti. Sulla on itselläsi vaihti päällä ja musikiissa vauhti päällä. Musiikki on niin mielenkiintoinen asia kokea, koska sitä ei voi nähdä sen voi vaan tuntea.

Musta tää on vain yksi teoria.

Entä sitten, jos mulla on neutraali fiilis, ja musiikki tuo hyvän fiiliksen?

Entä taas, jos on huono fiilis, mutta kuulemani musiikki ei muutu sen myötä huonoksi?

Musiikimielitymykseen vaikuttaa kuunneltava musiikki, henkilön aistitason kuulemisen yksilöllisyys sekä henkilön tunnetila. Kuunneltavan musiikin vaikutus on suurin, ja yleensä ihmiset kokevat kuunneltavan musiikin samalla tavalla, mutta yksillölliset ominaisuudet aiheuttavat jonkin verran eroja siihen, millaisena tietty kappale kuullaan. Aloittajan linkkien perusteella oletan, että musiikin väri on aloittajalle erityisen merkityksellinen seikka. Myös rytmikka voi olla tärkeä. Säveltäjät toki analysoivat paljon, mitkä ominaisuudet kuulijoita yleensä miellyttävät ja säveltävät sen mukaisesti musiikkia, joka menee hyvin kaupaksi. Toki löytyy myös niitä oman polkunsa kulkijoita, joita aloittajan linkitkin edustavat, ja he voivat saada suuren suosion onnistuessaan.

Vierailija kirjoitti:

Musiikimielitymykseen vaikuttaa kuunneltava musiikki, henkilön aistitason kuulemisen yksilöllisyys sekä henkilön tunnetila. Kuunneltavan musiikin vaikutus on suurin, ja yleensä ihmiset kokevat kuunneltavan musiikin samalla tavalla, mutta yksillölliset ominaisuudet aiheuttavat jonkin verran eroja siihen, millaisena tietty kappale kuullaan. Aloittajan linkkien perusteella oletan, että musiikin väri on aloittajalle erityisen merkityksellinen seikka. Myös rytmikka voi olla tärkeä. Säveltäjät toki analysoivat paljon, mitkä ominaisuudet kuulijoita yleensä miellyttävät ja säveltävät sen mukaisesti musiikkia, joka menee hyvin kaupaksi. Toki löytyy myös niitä oman polkunsa kulkijoita, joita aloittajan linkitkin edustavat, ja he voivat saada suuren suosion onnistuessaan.

Voitko kertoa tarkemmin, mitä tarkoitat tässä tapauksessa "oman polkunsa kulkijoilla"? Varsinkin kun nuo linkatut esimerkit ovat artisteilta, jotka ovat molemmat tehneet paljon hittejä.

Entä voitko laittaa esimerkkejä kappaleista, joiden säveltäjä on "tiennyt", että se menee hyvin kaupaksi.

Olen itsekin haaveillut jonkinlaisesta softasta, joka analysoisi, mistä juuri minä musiikissa pidän. Tuntuu, että tykkään niin monenlaisista kappaleista, mutta varmasti niissä jokin yhdistävä tekijä on.

Tässä ainakin analyysiä siitä, mitkä ainekset tekevät tarttuvan kappaleen, tässä tapauksessa korvamadon. Esimerkkinä Ducktales-tunnari.

Noiden kahden kappaleen perusteella vaikea sanoa, koska ne ovat niin erilaisia. Beatlesin kappale on hyvin yksinkertainen ja vetoaa varmaan aika moniin. Siinä käytetty sointukuvio on tavallinen ja käytetty kansanmusiikista klassiseen ja tietysti popmusiikissa. Joao Gilberton kappale taas kuulostaa siltä kuin se liikkuisi levottomasti sävellajien välillä, koska siinä on useampia sointuja, jotka eivät kuulu perussävellajiin, eli se vaatii aika erilaista suhtautumista musiikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin haaveillut jonkinlaisesta softasta, joka analysoisi, mistä juuri minä musiikissa pidän. Tuntuu, että tykkään niin monenlaisista kappaleista, mutta varmasti niissä jokin yhdistävä tekijä on.

Itse tiedän, että pidän monenlaisesta musiikista. Mutta esimerkiksi tuo Joao Gilberto on sellaista, että tuntuu, että voisin kuunnella niitä sointuja aivan metrikaupalla. Siksi tiedostan, että varmasti on olemassa tiettyjä sointuja, jotka jo vetoavat minuun enemmän kun taas vaikkapa hevimusiikissa monesti ne eivät vetoa.

Minulla on myös lapsuusmuisto, että olen kuullut radiosta Eurythmicsin There must be an angel ja se oli minusta aivan ihmeellinen ja ihana kappale, joka värisytti ja oli elämys jo kaikin puolin. Alle kouluikäisenä siis. Tässäkin kappaleessa on tietynlainen sävelmaailma ja melodisuus.

Mutta arvelen, että ei pidä vähätellä esittäjän ja sovittajan merkitystä. Esimerkiksi Beatlesin esittäminen ja sovitukset olivat todella viimeisen päälle hiottuja ja arvelen, että sama juttu myös tuon Joao Gilberton kanssa, mutta koska molemmat ovat niin kuuluisia eikä kilpailevia versioita ole rutkasti tarjolla, sovittamisen ja esittämisen merkitys voi hämärtyä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Noiden kahden kappaleen perusteella vaikea sanoa, koska ne ovat niin erilaisia. Beatlesin kappale on hyvin yksinkertainen ja vetoaa varmaan aika moniin. Siinä käytetty sointukuvio on tavallinen ja käytetty kansanmusiikista klassiseen ja tietysti popmusiikissa. Joao Gilberton kappale taas kuulostaa siltä kuin se liikkuisi levottomasti sävellajien välillä, koska siinä on useampia sointuja, jotka eivät kuulu perussävellajiin, eli se vaatii aika erilaista suhtautumista musiikkiin.

Kiitos vastauksesta! ap

Minä ehdottaisin noiden perusteella sinun pitävän jännitteisistä sointukuluista. Voisin uskoa sinun tykkäävän esimerkiksi progressiivisesta rockista? Esimerkiksi Beatlesin laulustemmoissa on omanlaisensa jännite ja "riitaisuus", samoin tuossa Gilberton biisissä on jännite ja miellyttävää arvaamattomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Minä ehdottaisin noiden perusteella sinun pitävän jännitteisistä sointukuluista. Voisin uskoa sinun tykkäävän esimerkiksi progressiivisesta rockista? Esimerkiksi Beatlesin laulustemmoissa on omanlaisensa jännite ja "riitaisuus", samoin tuossa Gilberton biisissä on jännite ja miellyttävää arvaamattomuutta.

Ok, voitko laittaa minulle jonkun esimerkin kappaleesta (tai useamman), josta voisin pitää tuon analyysisi perusteella? En nyt ehkä itse välttämättä löydä suoraan sellaista progea, mitä ajattelit (?).

Itse sanoisin, että pidän kyllä monista tuollaisista aika selkeistä kappaleista, kuten tuo Beatles. Mutta ehkä poikkeus vahvistaa säännön?:) ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ehdottaisin noiden perusteella sinun pitävän jännitteisistä sointukuluista. Voisin uskoa sinun tykkäävän esimerkiksi progressiivisesta rockista? Esimerkiksi Beatlesin laulustemmoissa on omanlaisensa jännite ja "riitaisuus", samoin tuossa Gilberton biisissä on jännite ja miellyttävää arvaamattomuutta.

Ok, voitko laittaa minulle jonkun esimerkin kappaleesta (tai useamman), josta voisin pitää tuon analyysisi perusteella? En nyt ehkä itse välttämättä löydä suoraan sellaista progea, mitä ajattelit (?).

Itse sanoisin, että pidän kyllä monista tuollaisista aika selkeistä kappaleista, kuten tuo Beatles. Mutta ehkä poikkeus vahvistaa säännön?:) ap

Tämä Camel saattaa mennä jo vähän liian syvälle, mutta ensimmäinen, joka tuli mieleen. Kelaisin alusta ihan vähän yli, jos hämmentää, koska sitten alkaa se osuus, mitä voisin uskoa sinun tarkoittavan.

The Doorsissa on sitten sellaisia progehtavia piirteitä selkeämmässä puvussa.

Ja The Beatlesin progevivahteisempaa laitaa kappaleessa.

Itsellenikään ei mikään ihan ääriproge tuota iloa, mutta sellaiset piirteet ja vivahteet miellyttävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ehdottaisin noiden perusteella sinun pitävän jännitteisistä sointukuluista. Voisin uskoa sinun tykkäävän esimerkiksi progressiivisesta rockista? Esimerkiksi Beatlesin laulustemmoissa on omanlaisensa jännite ja "riitaisuus", samoin tuossa Gilberton biisissä on jännite ja miellyttävää arvaamattomuutta.

Ok, voitko laittaa minulle jonkun esimerkin kappaleesta (tai useamman), josta voisin pitää tuon analyysisi perusteella? En nyt ehkä itse välttämättä löydä suoraan sellaista progea, mitä ajattelit (?).

Itse sanoisin, että pidän kyllä monista tuollaisista aika selkeistä kappaleista, kuten tuo Beatles. Mutta ehkä poikkeus vahvistaa säännön?:) ap

Tämä Camel saattaa mennä jo vähän liian syvälle, mutta ensimmäinen, joka tuli mieleen. Kelaisin alusta ihan vähän yli, jos hämmentää, koska sitten alkaa se osuus, mitä voisin uskoa sinun tarkoittavan.

The Doorsissa on sitten sellaisia progehtavia piirteitä selkeämmässä puvussa.

Ja The Beatlesin progevivahteisempaa laitaa kappaleessa.

Itsellenikään ei mikään ihan ääriproge tuota iloa, mutta sellaiset piirteet ja vivahteet miellyttävät.

Olen aikanaan uorena puhkikuunnellut Beatlesin ja Doorsin, joten ne kovin tuttuja. Joskaan en ajatellut Day in a life -biisiä esimerkiksi progesta.:) Camelissa taas oli tuttuutta sekä Doorsin että kuuntelemani psykedeelisten hittien pohjalta (esim. Eight miles high, White rabbit).  Huomaan kyllä, että tuollaiset 12 minuutin kappaleet eivät vedä niinkään kovasti puoleensa elleivät ne ole jazzia tai tuota linkittämääni bossa novaa:) Kiitos kuitenkin, että avasit ajatuksiasi:) Uskoisin, että progella assosioidaan eri artisteja. ap

Mun oma musiikkimaku genrejen suhteen on tosi laaja, esim. progesta doomin ja hardcoren kautta skahan. Muusikkomieheni joskus sanoi, että pidän kaikesta, jossa on paljon E- ja D-mollia.

Vierailija kirjoitti:

Mun oma musiikkimaku genrejen suhteen on tosi laaja, esim. progesta doomin ja hardcoren kautta skahan. Muusikkomieheni joskus sanoi, että pidän kaikesta, jossa on paljon E- ja D-mollia.

Mielenkiintoista!