Lue keskustelun säännöt.
Miten oppisin keskustelemaan? En koskaan keksi mitään sanottavaa
26.12.2018 |
Mulla ei ole ollut ala-asteen jälkeen yhtään kaveria tai muutakaan tasavertaista juttukaveria. Kiusaaminen ja muu porukoiden ulkopuolelle sulkeminen on tullut liiankin tutuiksi, eikä tilannetta ainakaan parantanut se kun jouduin keskeyttämään ensimmäiset korkeakouluopintoni mielenterveysongelmien takia. Diagnooseina oli keskivaikea masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Luulin jo syrjäytyväni kokonaan, mutta monta vuotta psykiatrin hoidossa lääkityksineen on saanut tilanteeni paremmaksi.
Opiskelen nyt toista alaa ja uskon saavani tulevaisuudessa töitä, mutta kärsin kovasti yksinäisyydestä jolle ei näy loppua. Yritykseni tutustua muihin kaatuu aina siihen, etten osaa jutella enkä keksi mitään sanottavaa. Eikä kyse ole siitä, etten uskaltaisi sanoa mitä ajattelen. Ajatukset ei vaan tule mieleeni silloin kun pitäisi jutella vaan pää tuntuu ihan tyhjältä.
Onko kellään ideoita, miten tästä voisi päästä eteenpäin? Osaan jutella psykiatrin kanssa vastaanotolla, mutta ne keskustelut on kaukana tasavertaisesta jutustelusta, joka ei siis suju millään. Olen jo ihan epätoivoinen tämän asian takia, kun tuntuu ettei tilanteeseen tule mitään parannusta vaikka kuinka yritän hakeutua muiden seuraan ja keksiä jotain sanottavaa.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki parempi yleissivistys ja pysyttele perillä ajankohtaisista asioista. Niistäkin jotka ei niin hirveästi kiinnosta.
Ihan rehellisesti olen sitä mieltä että jos et tee mitään/käy missään , ei ole keskusteltavaa. Eli jos sulla ei ole mitään ''annettavaa'' keskusteluihin niin se on hankalaa.
Itse voin keskustella koirista (koska minulla on sellainen ps en tietenkään tuputa, mutta jos jollain koira niin helppo juttuaihe) , taiteesta (koska teen jotain sen kaltaista) ja muista kokemuksistani. Esim harrastuksista puhumista tai jotain muuta esim sarjoista joista olen innoissani.
Yleensä löytyy yhteinen sävel omien asioiden/kokemusten yms kautta jos on löytyäkseen ja siitä jatkaminen on helppoa kun ei joka kerta tarvii kiusaantua miettiessä mitä kertoisin tai kyselisin kun se ''raja'' on ylitetty.
Eli suosittelen aloittamaan jotain harrastuksia, lukemista ja niistä voit sitten ehkä löytää keskusteltavaa.
Hmm.. toivottavasti apua.
SPR:llä on ystäväpalvelu, josta voi saada itselleen vapaaehtoisen ystävän/juttuseuraa. Monella paikkakunnalla on pitkät jonot, mutta joskus sopiva vapaaehtoinen löytyy heti.
Yleensä itse yritän tutustua uusiin ihmisiin kysymällä jotain yleistä heidän elämästään, kuten missä olet töissä tms. Sen jälkeen kommentoin työmatkan pituutta tai kysyn onko sinne hyvät liikenneyhteydet, viihtyykö työpaikassa jne. Tämä on vain esimerkki, mutta valitettavasti olen myös törmännyt siihen, että usein ei tule vastakaikua. Eli ihmiset vastaavat kysymyksiin, mutta eivät itse kysy mitään tai muuten kommentoi. Tietysti pitää itsekkin katsoa, ettei mene tenttaamiseksi tai liian henkilökohtaiseksi. Uusia ideoita tarvitsisin itsekkin tämän suhteen, eli kiitos aloituksesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on se toisen kuunteleminen. Sitten kun toinen lopettaa niin kysy jotain tarkentavaa tai jotain aiheeseen liittyen. Tai jos sinulla on omakohtaista kokemusta jostain puhutusta aiheesta niin kerro se.
Vastavuoroisesti pyri sanomaan muutakin kuin lyhyitä "Joo", "Eipä mitään", jne vastauksiksi kysymyksiin. Jos vaikka joku kysyy miten menee niin vastaus ei ole pelkkä "Hyvin", vaan "Hyvin, kävin tuossa X ja siellä...". Näin vastapuoli voi kysyä jotain siihen liittyvää.
Hmm, kuulostaa että sinun ensimmäinen ajatus on että et osaa. Vaikka ehkäpä olet psykiatrin vastaanotolla jo tottunut tekemään huomioita ja analysoimaan asioita. Jos vain uskaltaisit soveltaa tätä "henkilöä" myös muuhun kanssakäymiseen niin itsetuntosi kasvaisi huimasti! :)
Jos olet epävarma, joudut esittämään jotain muuta kuin olet, se pahentaa tätä kierrettä että et osaa tai onnistu, et edes yritä. Minkäänlainen väärennetty ei ole yhtä vakuuttavaa kuin aito. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoin joskus poikaystävälleni neuvon: ihmiset rakastaa puhua itsestään. Joten kysy kysymyksiä. Mieti jo ennen ihmisen tapaamista, minkälaisia kysymyksiä voisit häneltä kysyä. Jos menee juhliin, niin voi kysyä mistä tuntee ko. juhlittavan. Ovatko tunteneet pitkään. Asuvatko lähellä. Jne. Joku 5 kysymystä valmiiksi, kaikkia tuskin tarvitset sillä seuraavaksi tärkeintä on kuunnella. Ihan aidosti ja oikeasti, ja silloin mahdollisesti kysyä jotain siitä, mitä kuuli.
Kannattaa myös muistaa, että kaikki ihmiset ei jaksa tai halua jutella. Se on ihan ok, ja sinullakin on siihen oikeus. Jos tuntuu että juttu ei lähde käyntiin, niin jätä ihminen rauhaan ja onnittele itseäsi: minä yritin ja minä toin ilmi, että olen valmis olemaan sosiaalinen. Toinen ihminen halusi sulkeutua, niin minun ei tarvitse tuntea siitä mitään erityisiä tunteita.
Viimeiseksi; olen sosiaalinen ja minun on helppo keskustella. Silti se "jään rikkomisen" vaihe on omanlaisensa kömpelö tanssi ihan KAIKILLA, vaikka se saattaisi näyttää tai kuulostaa helpolta. Se on sellainen epämukavuuden aste, joka pitää hyväksyä ja olla valmis kantamaan. Kaikki tietää, että ekat 5 minuuttia voi olla todella hapuilevia ja jäykkiä, mutta ne unohtuu kyllä kaikilta aina lopuksi. Kunhan ei ole ilkeä, töykeä tms tarkoituksella, niin kenenkään mieleen tuskin jää jos on hieman kankeaa aluksi. Se on normaalia.
Melkein kaikki puhuvat ihan jonninjoutavia asioita. Ei kellään yleensä ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Sivistykseksi riittää mainiosti iltäpäivälehden selailu. Pointti ei olekkaan se, että olisi jotenkin järkevää sanottavaa, vaan että yleensä höpötät jotain. Ja sitä voi treenata. Jos et käy töissä missä on pakko jutella, voit vaikka kaupassa höpöttää jollekin tuntemattomalle. Kun ei ole tarkoituskaan tutustua sen kummemmin, se voi alentaa kynnystä ja siitä saat harjoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Melkein kaikki puhuvat ihan jonninjoutavia asioita. Ei kellään yleensä ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Sivistykseksi riittää mainiosti iltäpäivälehden selailu. Pointti ei olekkaan se, että olisi jotenkin järkevää sanottavaa, vaan että yleensä höpötät jotain. Ja sitä voi treenata. Jos et käy töissä missä on pakko jutella, voit vaikka kaupassa höpöttää jollekin tuntemattomalle. Kun ei ole tarkoituskaan tutustua sen kummemmin, se voi alentaa kynnystä ja siitä saat harjoitusta.
Ei pidä yleistää omia kokemuksia koskemaan kaikkia muitakin. Monelle keskustelujen sisällöllä on paljon väliä, eikä monelle todellakaan ole yhdentekevää, onko keskustelukumppanilla laaja yleissivistys ja paljon hyvin perusteltuja mielipiteitä vai onko se lukenut pelkkiä Seiskan julkkisjuoruja ja vauvapalstan keskusteluja.
Jos pää on tyhjänä keskustelutilanteessa, niin joillakin auttaa se, että kiinnittää koko huomionsa henkilöön, jonka kanssa keskustelee.
Jos huomio pyörii liikaa itsensä ympärillä ja sen, mitä sanoisi, niin se voi vetää lukkoon, eikä edes kunnolla pysty seuraamaan, mitä toinen sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on ihan hyviä neuvoja. Itse olen pienestä pitäen ollut TODELLA ujo, sosiaalisesti kömpelö ja pelännyt sosiaalisia tilanteita. Lisäksi olen introvertti ja nuorempana aina vihasin turhaa jaarittelua ja säästä puhumista. Olen ollut masentunut jolloin pelkäsin astua oven ulkopuolelle, juurikin koska siellä on muita ihmisiä. Mutta elämä on liian lyhyt että sitä kannattaisi kuluttaa pelkäämällä.
Itse aina ihmettelin sitä, kuinka sosiaaliset ihmiset niin helposti heittäytyvät tuttavalliseksi ja löytävät yhteistä puhuttavaa ja 5 minuutin juttelun jälkeen ovat kuin ylimpiä ystäviä. Joten: kannattaa seurata ja kuunnella mitä nämä sosiaaliset ihmiset puhuvat. Etenkin miten he aloittavat keskustelun. Heillä voi olla tiettyjä kysymyksiä mitä kysyvät, tiettyjä aihepiirejä mistä puhuvat, tiettyjä asioita elämästään mistä kertovat. Huomasin sellaisen oleellisen asian, että se tyhjänpäväinen jaarittelu (jota vihaan) on sitä, että etsitään yhteisiä kiinnostavia puheenaiheita. Missä olet töissä? (Tuo ei kiinnosta ollenkaan, pitää kysyä jostain muusta.) Tykkäätkö matkustella? (Jes nyt löytyi yhteinen puheenaihe.) Eräs ystäväni on todella sosiaalinen ja hänen on helppo jutella kenen tahansa kanssa, ja yksi syy siihen on se, että hän kuuntelee mitä toinen puhuu ja on loputtomasti kiinnostunut toisten elämästä. Koska hän kyselee paljon, hän myös tietää paljon, joten keskustelua on helppo jatkaa kun aiheesta tietää jo jotain.
Eli, mieti etukäteen kysymyksiä mitä voit kysyä ja jos mahdollista, vie keskustelua niillä eteenpäin. Voit myös miettiä muutamia elämääsi liittyviä asioita joita haluat kertoa. Älä vastaa vain "opiskelen liiketaloutta" vaan yritä rakentaa siihen toiselle enemmän tarttumapintaa. Eli ennemmin vaikka "opiskelen liiketaloutta siinä ja siinä koulussa. Toista vuotta, tarkoitus on valmistua silloin ja silloin. Nyt pitäisi vain etsiä harjoittelupaikka/opinnäytetyöaihe/työpaikka kun valmistun." Tässä on monta mahdollisuutta keskustelun toiselle osapuolelle osoittaa kiinnostusta ja jatkaa juttua.
Muista kuitenkin että kaikki eivät halua jutella. Älä huoli jos tunnet olosi typeräksi, se on heidän ongelmansa. Tulet saamaan sekä huonoja että hyviä kokemuksia. Ja hankalaahan se on. Meidänlaisten ihmisten pitää tehdä työtä tämän asian eteen. Mutta voin sanoa, että se helpottaa ajan kanssa! Mitä enemmän harjoitusta, sen helpommaksi se käy!
Kokeile vaikka kotona jutella kaikenlaisista päässäsi liikkuvista ajatuksista ääneen...
Suurin osa ihmisten jutuista on ihan vaan hiljaisuuden täytettä. Toiset ajattelevat ääneen ja siitä se keskustelu sitten alkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein kaikki puhuvat ihan jonninjoutavia asioita. Ei kellään yleensä ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Sivistykseksi riittää mainiosti iltäpäivälehden selailu. Pointti ei olekkaan se, että olisi jotenkin järkevää sanottavaa, vaan että yleensä höpötät jotain. Ja sitä voi treenata. Jos et käy töissä missä on pakko jutella, voit vaikka kaupassa höpöttää jollekin tuntemattomalle. Kun ei ole tarkoituskaan tutustua sen kummemmin, se voi alentaa kynnystä ja siitä saat harjoitusta.
Ei pidä yleistää omia kokemuksia koskemaan kaikkia muitakin. Monelle keskustelujen sisällöllä on paljon väliä, eikä monelle todellakaan ole yhdentekevää, onko keskustelukumppanilla laaja yleissivistys ja paljon hyvin perusteltuja mielipiteitä vai onko se lukenut pelkkiä Seiskan julkkisjuoruja ja vauvapalstan keskusteluja.
Varmasti koet itse olevasi suurikin ajattelija. Kyllä ihan helvetin monen kanssa olen jutellut työni vuoksi ja harvoin niissä mitään sen kummempaa asiaa on. Eikö hänen olisi ihan hyvä aloittaa keskustelun oppiminen sieltä missä on vähän helpompaa? Ja puhuinko jotain 7päivää lehdestä?
Eri asia sitten on, haluanko tutustua/ystävystyä henkilön kanssa, joka puhuu mielellään vain itsestään ja edellyttää huomiota.
Oma ongelmani on se, että muut ihmiset eivät ole valmiita/halukkaita keskustelemaan ns. yleisistä asioista, vaan pelkästään henk koht elämästään ja lähipiiristään. Tai sitten jotain joutavaa tv-ohjelmista, turhisjulkkiksista jne.
Voisi kuvitella, että ei-henk koht asioita on helpompi kommentoida ja pähkäillä juuri tuntemattomien ja puolituttujen kanssa. Molempien yksityisyys säilyy, joskin mielipiteet kertovat sitten ihmisen arvomaailmasta ja sivistystasosta.
-Ei ap.
Youtubesta löytyy videoita keskusteluihin, jos vain englantia sen verran osaat.
Tiivistetysti; aika moni tykkää puhua itsestään. Eli kysele ja ole kiinnostunut vastauksista. Jatka keskustelua aina vastausten perusteella. Ja voit miettiä etukäteen mitä haluat omasta elämästäsi kertoa jos ja kun siitä joku kysyy (näin vältyt tilanteelta, jossa joku kysyy mitä sinulle kuuluu ja vastaat nopeasti että ihan hyvää ja keskustelu tyssää siihen).