Imetys ja painon pudottaminen. Olisiko tietävää pikalla?
Ajattelin liittyä Keventäjiin, jonka avulla karistin myös esikoisesta tulleet vauvakilot. Nyt siis toinen raskaus takana ja tarkoitus olisi pudottaa painoa noin 7kg. Painoindeksiltäni olen normaali, mutta ylimääräistä on hiukan.
Vauva on nyt 6kk ja syö jo reippaasti ruokaa rintamaidon lisäksi. Onko maltillisesta painon pudotuksesta haittaa? Puhun nyt siis sellaisesta ½-1kg tahdista per viikko.
Kommentit (18)
Lapsihan juo sen laihduttamasi rasvan, minusta ajatus siitä on ikävä.
Vierailija:
Lapsihan juo sen laihduttamasi rasvan, minusta ajatus siitä on ikävä.
Mihin tämä ajatus perustuu?
Toisilla painon putoaa reilusti vaikka ei edes laihduta.
Vierailija:
Toisilla painon putoaa reilusti vaikka ei edes laihduta.
Minä kuulun juuri tähän ryhmään. Varsinkin keskimmäisen kanssa laihduin aivan hillitöntä tahtia, alussa saattoi lähteä kolme kiloa viikossa josta toki osa oli vielä raskauden nestettä kehossa, mutta laihduin yli kymmenen kiloa imettäessäni ja ensimmäistä kertaa elämässäni oli hiukan liian laiha. Neuvolan terveydenhoitaja oli enemmän huolissani minun voinnistani kuin tämän vaikutuksesta lapseen (joka siis eli tuossa vaiheessa pelkällä äidinmaidolla).
Ja minä söin täysin normaalisti, jopa herkuttelin.
että se on " turvallinen" kaltaiselleni. Terveellisiä ohjeita, eikä himotahtia.
Maanantaina lähtee homma käyntiin! Jes! Odotan innolla :) Jumpan olen jo aloittanut pari kuukautta sitten ja nyt saa läskit kyytiä. Ajatella, maaliskuussa olen taas kondiksessa ja voin tuntea itseni upeaksi!
Mammadieetti sivuilla luki, että ½ kiloa viikossa, jos vauva ei vielä syö kiinteitä ja meillä syö ja ikääkin on 6kk, eli 1 kg per viikko on hyvä. On kuulemma piintynyt uskomus, että imettäessä ei saisi laihduttaa.
T: Ap
vauva 8kk ja paino noussut raskauden jälkeen 7kg!!!! Että näinkin voi käydä. Ja imetän edelleen, tosin enää noin 4krt päivässä. Eli joku laihdutuskuuri pitäis aloittaa...
Vierailija:
Toisilla painon putoaa reilusti vaikka ei edes laihduta.
minulle tuli imetykseen stoppi tämän takia. (siis allerginen lapsi ja onnettoman ruokavalion takia paino tippui tolkuttomasti).
Alle puoli kiloa viikossa on turvallinen tahti imetettävän kannalta. Isommalla pudotuksella rasvaan sitoutuneet myrkyt lähtevät liikkeelle (tai jotenkin näin) ja erittyvät maitoon. asia on lääkäriltä tarkistettu!
Miltä lääkäriltä olet asian tarkistanut?
Ihan mielenkiinnosta kyselen, sillä varsinkin neuvolalääkäreiden tiedot ovat usein pyllystä...
momentti:
minulle tuli imetykseen stoppi tämän takia. (siis allerginen lapsi ja onnettoman ruokavalion takia paino tippui tolkuttomasti).
Alle puoli kiloa viikossa on turvallinen tahti imetettävän kannalta. Isommalla pudotuksella rasvaan sitoutuneet myrkyt lähtevät liikkeelle (tai jotenkin näin) ja erittyvät maitoon. asia on lääkäriltä tarkistettu!
Vierailija:
Miltä lääkäriltä olet asian tarkistanut?Ihan mielenkiinnosta kyselen, sillä varsinkin neuvolalääkäreiden tiedot ovat usein pyllystä...
lastentautien poliklinikalta. lääkäri selitti että molemmista syistä puututtiin. lapsen kasvu oli hidastunut ja toisekseen kuulemma tällä painon tippumistahdilla ne myrkyt menevät maitoon. siitä syytä ei enää osittaisimetystäkään. suoraan allergiakorvikkeelle sitten.
ennen kuin lapsi joutui sairaalaan edellisellä viikolla oli neuvolan terkka kovasti kysellyt painoasiasta ja pyöritteli päätään. kehoituksena oli lorottaa öljyä ruokiin.
Oli miten oli lihominen imettäessä on järjettömän helppoa.
Laihduin imetysaikana 4kg alle lähtöpainon, bmi oli 19 silloin... Täysimetin 6kk ja osittan vuoden.
Ei siihen mitään kuureja tarvita. Imetys kuluttaa n. 500 kaloria päivässä, ja jos ei sitä korvaa syömisellä, niin laihtuu. Mulla ei maha edes vetänyt sellaisia määriä ruokia, etten olisi imetysaikoina laihtunut.
Raskausaikana laihduin 10kg. Mun olisi pitänyt syödä mun painolla 4000kcl, että olisin lihonut sen 500g viikossa. En kyllä muista syöneeni juuri mitään kun ruoka kuvotti.
Ei se todellakaan ole maltillista, jos sen on tarkoitus lähteä pysyvästi. Se on nääntymistä.
Ja jos imetys kuluttaa tuon 500 kaloria, niin pelkästään imettämällä laihtuu maltilliset puoli kiloa viikossa.
Minulla, ap:lla ei siis ole mitään paino-ongelmaa, haluan vain keventää hiukan. Kilo viikossa lähtee helposti! Vähennän vuorokaudessa 600 kaloria ja se riittää tuohon pudotukseen, kun teen vielä iltaisin reippaan kävelylenkin päälle.
Tuolla kalorimäärällä ei tosellakaan näänny, vaan voi helposti vetäistä vaikka joka ilta lisäksi kevytjätskiä annoksen!
Ja kilo rasvaa pois tarkoittaa 7000 kcal vähemmän. Eli tuhat kilokaloria päivässä pois kulutuksestasi. Ja yritä siinä tiristää maitoa vielä lapsenkin tarpeisiin..
pv:n pisteillä laihduttanut. Se on siitä hyvä että siinä on ohjeet kuinka paljon/vähän pitää syödä ja laihtuu silti.