En pysty parisuhteeseen enkä tiedä miksi

Miksi pitäisi pystyä parisuhteeseen? Vanhanaikainen toksisen patriarkaalinen instituutio tuollainen parisuhde-hömppä. Tosin harmi, jos et yksinkään viihdy. 

Yksinolo ei minua erikoisemmin ahdista, paitsi jos törmään sellaiseen ihmiseen jossa näen jotain kiinnostavaa. Silloin tuntuu, että tulen hulluksi niitä ajatuksia pyöritellessäni ja päässä muodostuu sellainen ärsyttävä ristiriitatilanne, kun haluaisi niin kauheasti näyttää hänelle kiinnostuksensa. Mutta toisaalta on joku esto päällä sen vuoksi, kun en usko olevani tarpeeksi hyvä hänelle tai muutenkaan kelvollinen ekaan parisuhteeseen tässä iässä. Joissain ihastustulanteissa pintaan on tullut aika iljettäviä piirteitä itsessäni (mustasukkaisuus, omistushalu yms.), joten tuskin ne minnekään parisuhteessakaan häviäisivät.

Minä en pysty parisuhteeseen liian jyrkän ja toisaalta herkän luonteeni takia. En kestä ihmisen luonnollista monimuotoista seksuaalisuutta, vaan minua loukkaa kumppanin kiihottuminen toisista ja myös aiemmat kumppanit.

Olen huono tekemään kompromisseja ja laiska. Olisi kauheaa joutua esimerkiksi tutustumaan kumppanin harrastukseen, joka ei itseäni kiinnosta, enkä koe mitään motivaatiota tutustua toisen sukuun.

Jos joku luonteeltaan kiinnostava kestää kaltaistani ihmistä ja täyttää puritaaniset vaatimukseni, niin menisin vaikka naimisiin saakka. Olen kumminkin lakannut katselemasta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi pystyä parisuhteeseen? Vanhanaikainen toksisen patriarkaalinen instituutio tuollainen parisuhde-hömppä. Tosin harmi, jos et yksinkään viihdy. 

No ihan siksi että olen ihan hemmetin yksinäinen ja onneton näin, kaipaan läheisyyttä ja tuntuu ankealta olla taas nämä pyhätkin ihan yksin. Mutta sitten jos siihen on oikeasti mahdollisuus niin sekään ei tunnu hyvältä kuitenkaan.